Työnarkomaanin yritys rentoutua

Selvitäkseni pahimmasta ahdistuksesta olen periodisesti kieltänyt itselleni kaiken vakavan ja etsinyt väkisin käsiini hömppää tai jotain sellaista, mistä ei ole minulla mitään hyötyä. Tekeminen ei siis saa olla millään tapaa opettavaista, valistuksellista, avartavaa, valaisevaa – ei mitään sellaista, joka vie mut tällä tavalla epämukavuusalueelle. Sen pitää olla turhaa – sellaista, että jos joku kysyy, miksi teen mitä teen, minun täytyy rehellisesti pystyä vastaamaan ”vain, koska se on kivaa. Tällä ei ole mitään muuta funktiota.” Jopa huvin ja hyödyn yhdistelmää olen pitänyt kyseenalaisena.

Tässä siis päivitys, jolla ei ole mitään funktiota, paitsi että se on kivaa – tai niin ainakin itselleni uskottelen.

Luin Sophie Kinsellan kirjan Salaisuuksia ilmassa (engl. Can You Keep A Secret?). Nyt kerron, mitä ajattelin siitä. Aiemmin olen lukenut Kinsellalta kirjan Muistatko minut? (engl. Remember Me?) Niputan se suurelta osin samaan kategoriaan, koska niissä on paljon yhtäläisyyksiä.

1. Samanlainen rakkauskuvio. Kirjan alussa päähenkilö on yhdessä miehen kanssa, joka on päällisin puolin täydellinen. Päähenkilön perhe ja ystävät sekä työkaverit ovat kaikki sitä mieltä, että poikaystävä on täydellinen. Päähenkilön mieltä kuitenkin kalvaa, että jokin ei ole kohdillaan. Tätä tunnetta hän yrittää selittää pois enemmän tai vähemmän onnistuneesti.

2. ”Se Toinen” mies, kenen kanssa päähenkilö lopulta päätyy yhteen, on itsevarma, charmikas, erittäin rikas omilla jaloillaan seisova mysteerimies, jolla on aina jotain salaisuuksia, hän ilmestyy ja katoaa kuin taikaiskusta ja vaikuttaa välillä seuraavan päähenkilöä kuin Christian Grey konsanaan. En ole kummassakaan kirjassa pitänyt tästä ”toisesta” miehestä.

3. Kirjojen parasta antia on brittiläinen huumori yhdistettynä tyttömäiseen hömppään, jolla tarkoitan naisten stereotyypittämistä. Vaikka päähenkilö olisi kuinka omavarainen ja itsenäinen vahva nainen, lopussa hänet kuitenkin ”ottaa suojaan” vanhempi ja varakkaampi mies, jolla on parempi ja vakaampi sosiaalinen status. Tästä kaikesta yritetään tehdä hyväksyttävää tekemällä naisestakin ihan supermenestynyt omalla alallaan, mutta se on paitsi epärealistista, myös ärsyttävää. "Öö, siis mikä nyt on siis parasta ja mikä ärsyttävää?" saatat kysyä. No, parasta on se guilty pleasure, mitä saan, kun luen näistä stereotypioista.

4. Epärealistisuus. Epärealistisuus. Epärealistisuus. Aikuiset ihmiset käyttäytyvät älyttömästi. Juoruilevat ja kiusaavat kuin yläastelaiset. Keppostelevat. Eivät kykene ajattelemaan omilla aivoillaan. Valehtelevat typeristä pikku jutuista. Valehteleeko oikeasti joku aikuinen ostaneensa vaatteet kaupasta, vaikka osti ne kirpparilta? Kuka? Hmm... tosin nyt kun tarkemmin mietin, olenkohan itse joskus valehdellut? Mutta vaikka olisinkin, en ollut silloin 25-vuotias vaan korkeintaan 24. /hieno"alaviite"

5. Kummastakin päähenkilöstä lähtee viba, että hän on 15-vuotias, ei 25-vuotias niin kuin kirjan takakansi väittää.

6. Kirjojen suuri opetus on se, että raha ei tuo onnea. Se vaikuttaa olevan Sophie Kinsellalle laajempikin teema. Olen nähnyt Himoshoppaaja-leffan. Raha ei tuo onnea. No, miksei tuo voisi olla kantava teema siinä missä muutkin.

7. Konservatiivisuus. On ihan ok, kun pomo puhuu naiselle työpaikalla vähättelevään sävyyn, jakelee hänelle ohjeita pyytämättä ja puuttuu hänen (rakkaus)elämäänsä. Jos näet kaveristasi lesbounen, se on ongelma. Jotkut naiset haluavat rikkaisiin naimisiin eivätkä peittele sitä. Uskonnollinen epävarmuus on noloa.

8. Kun Emman kaikki salaisuudet paljastuvat, hän käyttäytyy kuin mikäkin teini. Maailmanloppu ja sitä rataa. Tämä sen jälkeen kuin hän on itse sanonut, että ihmisten välisen kanssakäymisen pitäisi perustua rehellisyyteen. Onhan kaikkien salaisuuksien paljastuminen kerralla noloa, mutta kyllähän aikuinen ihminen ymmärtää, että ei rehellisyydessä mitään pahaa ole. Vai mitä? Toisaalta Emman puolesta täytyy sanoa, että jos työkaverini olisivat kuin Mean Girls -leffasta, minuakin pelottaisi.

Kaikesta ärsyttävyydestään huolimatta päähenkilöihin pystyy myös samastumaan. Huumori on hauskaa ja juoni koukuttava. Siksi luen näitä. Pieni vinkki muuten: Kierrätyskeskuksesta saa kirjoja ihan älyttömän halvalla. Ja kirjastosta teoriassa ilmaiseksi, mutta koska palautan aina kaiken myöhässä, Kierrätyskeskus tulee minulle halvemmaksi.

Mitä minä lopulta opin tämän postauksen teon yhteydessä? Työnarkomaani tekee pakonomaisesti työtä eikä pysty lopettamaan sairaslomallakaan. En voi ottaa hömppää hömppänä, vaan siihenkin suhtaudun kulmat kurtussa projektina ja laadin listan. Ei mitään kovin erikoisen uraauurtavaa listaa mutta listan kuitenkin.