Parempaan päin?

Olen ollut sairaslomalla kohta kuukauden. Alan huomata jotakin, mitä voisi mahdollisesti sanoa ensimmäisiksi paranemisen iduiksi.

1. Olen nukkunut paremmin. Painajaiset ja lihaskouristukset eivät vaivaa enää ihan joka yö ja yhtenä yönä nukuin putkeen heräämättä kertaakaan.

2. Olen tullut tietoisemmaksi syömisestäni. Kuuntelen, milloin minulla on nälkä. Kun syön, yritän syödä tietoisesti niin, etten tee mitään muuta samalla. Olen alkanut maistaa eri makuja.

3. Olen meditoinut pari kertaa. Aikaisemmin se on tuntunut aivan mahdottomalta, mutta nyt kestin vartin, vaikka vaikeaa olikin.

4. Olen siivonnut hiukan pari kertaa. Sotku on kyllä niin kamala, että siivouskyvyn eteen pitää nähdä vielä paljon vaivaa.

5. Olen laittanut ruokaa vähäsen. Olen pilkkonut salaattia ja kuorinut hedelmiä silloin tällöin, kun jaksan. Olen myös keittänyt vettä teetä varten, pilkkonut sipulia ja keittänyt riisiä.

6. Olen liikkunut. Ollaan käyty kävelemässä ja pyöräilemässä, minkä jälkeen jaksoin vielä lähteä kauppaankin.

7. Olen tullut tietoisemmaksi hypomaanisesta käyttäytymisestäni. Huomaan, kun käyn ylikierroksilla. Huomaan myös, miten kivuliaalta hidastaminen tuolloin tuntuu.

Täytyy myöntää, että kun katson noita ”saavutuksiani”, tunnen vahvaa pettymystä ja häpeää. Oloni on vain niin kaukana siitä, mitä kuvittelen normaalin voinnin olevan. Silti mä en vaan voi mitään sille, mikä mun olo ja tilanne nykyään on.

Sen verran voin tästä nykytilanteesta käsin sanoa, että elämä on tosi vaikeeta, kun pitäisi jaksaa päivästä toiseen ja onnistumisen kokemukset ovat surkean pieniä ja niitä tulee ärsyttävän harvoin. Mutta kun terveys pettää eikä elämä voi jatkua enää entiseen malliin, jotain on vain pakko muuttaa. Muutos on vain vaikea.