Tavoite

Hävettää jostain syystä tunnustaa, mutta pidän tätä blogin kirjoittamista tällä hetkellä työnä. Tarkoitan tällä siis lähinnä sitä, että kun olen tehnyt tätä työtä riittävän pitkään, minun on pidettävä ”vapaata”. Ehkä tunnustaminen hävettää sen takia, ettei minulla ole tähän mitään koulutusta enkä saa tästä mitään palkkaa, eikä tätä kovin moni edes lue. En siis voi sanoa, että vaikuttaisin ihmisten elämään tai auttaisin jotakuta työlläni.

Minäkin olen niin monta kertaa kuullut, että kun vain tekee, mistä tykkää, se muuttuu elannon hankkimiseksi ja saat viettää koko loppuelämäsi tehden työtä, jota rakastat.

Kun aloin maalata, se ainakin toimi. Kiinnostus poiki vapaaehtoistyötä, joka poiki kuvia portfolioon, joka poiki taidenäyttelyitä ja taulujen myyntiä ja lopulta ihan oikeaa työtä graafisena suunnittelijanakin. Pikkuruisessa mittakaavassa mutta kuitenkin.

Niin miksei tämä toimisi kirjoittamisen kanssa?

Ongelma ei ole siinä, ettei se toimisi. Kyllä se varmasti toimii. Ongelma on siinä, että vaikka saisin työkseni laulaa Disney-lauluja ja askarrella glittersydänkortteja, a) niin kauan kuin olen työkyvytön, en pysty tekemään mitään ja b) kunnes muutan suhtautumistani työhön pysyvästi, stressaannun mistä vain.

En siis oikeastaan haluakaan tehdä tästä blogista tai kirjoittamisesta yleensä työtä, koska en halua siitä stressin aihetta. Minkään unelmaduunin hankkiminen ei poista burn-outia. Ennen kuin palaan mihinkään töihin, asenteeni työntekoon on muututtava. Muuten minä en parane ja mikään ei muutu.