Reissujännitystä

Päätettiin viimealkusyksystä, että lähdetään Taiwaniin telttailemaan, koska tapasin viime kesänä Espanjassa kaksi taiwanilaista poikaa, ja heidän kotimaansa jäi kovasti kiinnostamaan. Reissu on mun synttärilahja koko perheeltä ja mietin jo nyt, kuinka pääsisin vastaisuudessa tällä tavalla reissaamaan ilman perheeni avustusta.

Päätettiin lähteä nimenomaan telttailemaan hetken mielijohteesta ilman mitään varsinaista syytä. Itse en ole koskaan ollut telttailemassa ja mieskin vain intissä. Onneksi ollaan molemmat näköjään spontaaneja ja valmiita kokeilemaan uusia juttuja.

Reissu on tuottanut ainakin minulle jo nyt paljon harmaita hiuksia järjestelyjen ja yleisen stressaavuutensa takia. Rinkat, makuupussit, makuualustat, teltta, retkikeitin ja ruokailuvälineet piti kaikki hankkia ilman, että olisi ollut paljon ollenkaan tietoa näistä etukäteen. Minä olen aiemmin nähnyt rinkkoja vain elokuvissa ja etäältä muilla matkaajilla.

Lentoja meille tulee yhteen suuntaan kolme kappaletta, mikä on suurin määrä lentoja ja välilaskuja, mitä olen ikinä kokenut. Aikaero määränpäähän on valtava ja arvaat varmaan, miten hyvin minun kaltaiseni sekopää nukkuu vieraissa paikoissa. Aion ottaa rauhoittavia matkaan.

Lisäksi yksi iso stressin aihe minulle on kieli. Olisi jotenkin vähän turvallisempi olo, jos olisimme menossa Australiaan tai vaikkapa Uuteen-Seelantiin. En ole koskaan aikaisemmin ollut missään, missä en ole ymmärtänyt maan kieltä edes jonkin verran etäisesti tai pystynyt päättelemään pitkälle kehittyneellä loogisella päättelykyvylläni, mitä tarkoitetaan. Kiina on niin tyystiin erilaista kuin mikään, mitä olen aiemmin opiskellut. Tiedän sen, koska latasin puhelimeeni kiinanopiskeluäpin. Se kieli on kuin eri planeetalta. Siitä ei voi päätellä yhtään mitään. Eniten pelottaa kirjoitusmerkit. Onkohan olemassa sellaista äppiä, jolla voi ottaa kuvan niistä merkeistä ja sitten se ohjelma kääntää ne sulle? Se olisi aika kätevä.

Mulla on valittamisesta syyllinen olo. Tuntuu, että tällaisesta upeasta mahdollisuudesta pitäisi olla vain ja ainoastaan kiitollinen, mutta tässä tullaan taas kerran kuuluisaan vaikeuksien suhteellisuusongelmaan. Kaikki ihmiset tietävät, että vaikeudet ovat suhteellisia. Se, mikä jostakusta tuntuu helpolta tilanteelta, voi toisesta tuntua vaikealta, ja päinvastoin. Silti jatkuvasti törmään esimerkkeihin, joissa ihmisillä ei kerrassaan ole minkäänlaista empatiaa. Pahinta on se, ettei minulla ole empatiaa edes itseäni kohtaan.

Oikeasti minun tilanteessani jännitys ja stressi on enemmän kuin ymmärrettävää. En muista, milloin viimeksi en olisi stressannut mitään.

Meinasin laittaa tähän maisemakuvan Taiwanista, mutta sain juuri tietää, että blogiin ei oikein saisi laittaa muiden ottamia kuvia ilman lupaa. Joten maisemakuvan sijaan alla on tärähtänyt kuva rinkastani.