Someday My Prince Will Come

Olen lukenut naisten epärealistisista odotuksista miehistä, romantiikasta ja parisuhteista. Syynä tietysti ne pakanalliset kirjat. Jo keskiajalla tiedettiin, että mitään hyvää ei seuraa, jos naisen antaa lukea. Kun elokuva keksittiin, oli selvää, että naisista oli tullut iänikuinen haaste. Mikään tavallinen ei enää ikinä riittäisi.

Nykyään meillä on valtava media- ja markkinointikoneisto ylläpitämässä naisten epärealistisia odotuksia ja luomassa uusia. Naistenlehdet, nettikeskustelut, artikkelit, leffat, sarjat ja niiden odotukset...

7 Unrealistic Expectations Women Have of Men

Naiset odottavat parisuhteelta enemmän kuin aikaisemmin – miehet ovat ihan pihalla

Miehilläkin on epärealistisia odotuksia.

8 Unrealistic Expectations Men Have of Women

Mikä avuksi? Pitäisikö lopettaa lukeminen, etsiä realistisempia kirjoja, etsiä yhtälailla sekopäinen kumppani, jotta voisitte olla pettyneitä toisiinne, vai pysyä sinkkuna, adoptoida kissoja ja odottaa prinssiä? Vai julistaa kirjat parhaaksi ystäväksi ja oikeat ihmiset epätäydellisiksi oudoiksi hyypiöiksi?

Itse päätin lopettaa lukemisen. Se toimikin jonkun aikaa, mutta lopulta en vain kestänyt enää. Minun oli saatava lukea! En pystynyt pidättäytymään.

Nyt olen jälleen fiktiivisen ja faktiivisen yhdistämisen haasteen edessä. Kuinka ottaa ah-niin-ihanat kirjat osaksi ah-niin-harmaata arkea? Mielellään ilman kompromisseja. Koska jos ratkaisu on alkaa lukea Ian McEwania tai muuta vastaavaa, shoot me now.

Itse kuitenkin uppoudun hyvään kirjaan korviani myöten. Ajantaju häviää ja luulen olevani oikeasti toisessa maailmassa. Pidän kirjaa totena. En vain pysty enkä haluaisikaan olla välillä nipistämässä itseäni ja muistuttelemassa, ettei kirja ole totta. Uppoutuminen on parasta. Senhän takia sitä tehdään.

Mutta mikä avuksi, kun alkaa pitää romaanin huippusalaperäistä, rikasta, komeaa ja täydellistä miestä todellisena? Oma kumppani alkaa muistuttaa vanhaa harmaata villasukkaa ja päähän tulee väkisinkin ajatuksia, kuten ”Olen prinsessa! Voin saada oikean prinssin! Jossain tuolla se täydellinen mies on!”

Ja vaikka löytäisi ja onnistuisikin kelpuuttamaan ihan tavallisen miehen, sen pitäisi nyt ainakin rakastaa kirjoja yhtä paljon kuin minä. Se nyt ei ole paljon pyydetty, vai mitä? Sellainen salaperäinen, syvällinen, lukeva, komea, monimutkainen kirjailijatyyppi, joka... oops, here I go again.
Mutta mitä jos rakastuu johonkuhun, joka ei lue? Eikä osaa taikoa tai ratsastaa. :/

No, eipä tarvitse ainakaan olla mustasukkainen fiktiivisistä naisista. ;)