Myöhässä
Olen usein hieman myöhässä. Ei niin usein tai niin paljon, että kukaan olisi siitä sanonut, enkä myöhästy koskaan mistään oikeasti tärkeästä niin kuin vaikkapa lentokoneesta. Mutta töistä, koulusta, palavereista, tapaamisista, lääkärikäynneistä, kirjaston kirjan palautuksista.
Myöhästymiseni on ollut minulle suurempi ongelma kuin kenellekään muulle. Tunnen siitä häpeää ja olen yrittänyt muuttaa tapani sadat tuhannet kerrat. Ei onnistu. Jos järjestän kanssasi tapaamisen, tulen myöhässä.
Kirjoitan tästä, koska mieheni sai työpaikallaan satikutia myöhästelystä. Tämä suututti minua, koska minusta tuommoinen kuuluu pikemminkin peruskouluun.
Tässä vaiheessa olen jo ajat sitten hyväksynyt myöhästelyn osaksi ihanaa persoonallisuuttani. Hyväksymistä auttoi se, että heti kun menee jonnekin ulkomaille, suhtautuminen myöhästelyyn muuttuu ihan täysin. Espanjalaisiin verrattuna olen täsmällinen kuin saksalainen juna (mikä on tosin minun kokemukseni mukaan pelkkä myytti). Minä sentään olen myöhässä viidestä kahteenkymmeneen minuuttia, en kokonaista päivää! Olen kuullut, että jossain välimeren maissa on ihan normaalia, että sanotaan, että tullaan keskiviikkona, mutta tullaankin perjantaina. Tai että kokous on viikon myöhässä.
On ihan sujuvaa, jos asiat pyritään tekemään suurin piirtein silloin kuin on sovittu, paino sanaparilla ”suurin piirtein”. Mitä se ”suurin piirtein” sitten tarkoittaa, vaihtelee. Jollekin se on viisi minuuttia, jollekin viisi viikkoa. Se voi olla myös molempia. Itse ajattelen, että viiden minuutin heitto on sallittu ruoanlaitossa ja viiden viikon heitto gradun teossa. Molemmat on suurin piirtein. Onneksi gradun voi palauttaa lähestulkoon milloin vain eikä kastike kuin parane, jos sitä hauduttaa pidempään. (En tiedä. Paraneeko?)
En ole henkilökohtaisesti usein tällaisiin onneksi törmännyt, mutta jotkut ihmiset eivät tykkää tai suvaitse myöhästelijöitä. ”Myöhästelijät eivät kunnioita muita”, he sanovat. Jos puolen tunnin myöhästyminen palaverista, mistä en kuitenkaan saa mitään hyödyllistä irti, on epäkunnioitusta niin sitten minä en kunnioita. En kunnioita turhia palavereja tai niihin pakottamista.
Jokaisella ihmisellä on oma rytminsä ja jokaisen ihmisen kunnioittaminen yksilönä on työpaikkakulttuurissa nykypäivää. Ei enää jaksaisi ajatella, että jos ihminen tykkää nukkua pitkään, hän on huono ja laiska työntekijä.
Taidepiireissä myöhästely on onneksi ihan normaalia - myös aikuisten myöhästely kokouksista. Tämä johtuu siitä, että luova aivolohko ja ajankäsityslohko eivät voi olla toiminnassa samanaikaisesti. Jos toinen on päällä, toinen on sammuksissa. Myöhästelevä ihminen on toisin sanoen luova, usein hajamielinen, taiteellinen, omaperäinen, sääntöjen rikkoja, mielisairas ja nero. Täydellinen työntekijä! (/sarcasm)
Myöhästymiseni on ollut minulle suurempi ongelma kuin kenellekään muulle. Tunnen siitä häpeää ja olen yrittänyt muuttaa tapani sadat tuhannet kerrat. Ei onnistu. Jos järjestän kanssasi tapaamisen, tulen myöhässä.
Kirjoitan tästä, koska mieheni sai työpaikallaan satikutia myöhästelystä. Tämä suututti minua, koska minusta tuommoinen kuuluu pikemminkin peruskouluun.
Tässä vaiheessa olen jo ajat sitten hyväksynyt myöhästelyn osaksi ihanaa persoonallisuuttani. Hyväksymistä auttoi se, että heti kun menee jonnekin ulkomaille, suhtautuminen myöhästelyyn muuttuu ihan täysin. Espanjalaisiin verrattuna olen täsmällinen kuin saksalainen juna (mikä on tosin minun kokemukseni mukaan pelkkä myytti). Minä sentään olen myöhässä viidestä kahteenkymmeneen minuuttia, en kokonaista päivää! Olen kuullut, että jossain välimeren maissa on ihan normaalia, että sanotaan, että tullaan keskiviikkona, mutta tullaankin perjantaina. Tai että kokous on viikon myöhässä.
On ihan sujuvaa, jos asiat pyritään tekemään suurin piirtein silloin kuin on sovittu, paino sanaparilla ”suurin piirtein”. Mitä se ”suurin piirtein” sitten tarkoittaa, vaihtelee. Jollekin se on viisi minuuttia, jollekin viisi viikkoa. Se voi olla myös molempia. Itse ajattelen, että viiden minuutin heitto on sallittu ruoanlaitossa ja viiden viikon heitto gradun teossa. Molemmat on suurin piirtein. Onneksi gradun voi palauttaa lähestulkoon milloin vain eikä kastike kuin parane, jos sitä hauduttaa pidempään. (En tiedä. Paraneeko?)
En ole henkilökohtaisesti usein tällaisiin onneksi törmännyt, mutta jotkut ihmiset eivät tykkää tai suvaitse myöhästelijöitä. ”Myöhästelijät eivät kunnioita muita”, he sanovat. Jos puolen tunnin myöhästyminen palaverista, mistä en kuitenkaan saa mitään hyödyllistä irti, on epäkunnioitusta niin sitten minä en kunnioita. En kunnioita turhia palavereja tai niihin pakottamista.
Jokaisella ihmisellä on oma rytminsä ja jokaisen ihmisen kunnioittaminen yksilönä on työpaikkakulttuurissa nykypäivää. Ei enää jaksaisi ajatella, että jos ihminen tykkää nukkua pitkään, hän on huono ja laiska työntekijä.
Taidepiireissä myöhästely on onneksi ihan normaalia - myös aikuisten myöhästely kokouksista. Tämä johtuu siitä, että luova aivolohko ja ajankäsityslohko eivät voi olla toiminnassa samanaikaisesti. Jos toinen on päällä, toinen on sammuksissa. Myöhästelevä ihminen on toisin sanoen luova, usein hajamielinen, taiteellinen, omaperäinen, sääntöjen rikkoja, mielisairas ja nero. Täydellinen työntekijä! (/sarcasm)
Kommentit
Lähetä kommentti