"Ei. Lääkäri käski."

Kaikoura, NZ, kesä 2018

Blogipostaus päivässä viikon ajan -haasteen perjantaivaiheessa vihdoin tunnustan, että haaste oli todella huono idea. Postausten kirjoittamiseen, lataamiseen, kokoamiseen ja jakamiseen menee todella paljon aikaa, ainakin kolme kertaa enemmän kuin muistin.

Kun on "pakko" kirjoittaa joka päivä, väliin mahtuu pakostakin entiedämitätänäänkirjoittaisin-postauksia. Ne ovat ehkä ihan terapeuttisia minulle mutta eivät välttämättä kovin kiinnostavia lukijalle.

Ennen kaikkea ajoitus oli nyt väärä. Suunnittelen yrityksen perustamista ja päiväni ovat täynnä hauskaa mutta uuvuttavaa uusien asioiden opiskelua. Vaikka aion lopulta ottaa bloginkin osaksi yritystoimintaani, ajoitus erinäisille aikaa vieville haasteille ei ollut paras mahdollinen.

Mistä pääsemmekin tärkeään aiheeseen eli ei:n sanomiseen.

Aiemmin olen halunnut miellyttää mahdollisimman monia ja suostunut ihan kaikkeen mahdolliseen, mitä tielleni on sattunut. Lopputuloksena työn jälki on kärsinyt ja minä sen mukana. Tekemistä on ollut liikaa, mihinkään ei ehtinyt paneutua kunnolla, ja deadlinet aiheuttivat stressiä ja unettomuutta.

Ainakin miljoona kertaa totesin, että ei tämä vetele. Minun on pakko opetella sanomaan ei. Mutta en vain pystynyt! Se oli paljon helpommin sanottu kuin tehty. Jos joskus uskalsinkin kokeilla, paniikki ja syyllisyys vaivasivat niin paljon, ettei voitettua aikaa voinut käyttää yhtään sen paremmin kuin aikaisemminkaan. Itse asiassa kun joskus erehdyin sanomaan "ei", asiat alkoivat mennä vielä huonommin.

Sitten paloin loppuun ja pääsin sairaslomalle. Koska en jaksanut edes keittää perunoita, minun oli kerta kaikkiaan pysähdyttävä. Rupesin sanomaan "ei", mutta en siksi, että se oli parempi omalle hyvinvoinnilleni vaan siksi, että "lääkäri käski". Pystyin sanomaan "ei" vetoamalla auktoriteettiin.

Luulen, että monia tässä tilanteessa olevia auttaisi käynti esimerkiksi lääkärillä, sairaanhoitajalla tai psykologilla. Jos ammattilaiselle kertoo, mitä kaikkea joutuu tekemään ja miten paljon se stressaa, hän sanoo melko varmasti, että teet liikaa ja sinun pitää opetella tekemään vähemmän. Tähän kannattaa tarttua! "Luuletko, että se voisi tosiaan auttaa?" lääkäriltä voi kysyä. "Miten se vaikuttaa?"

Asiasta kannattaa keskustella niin pitkään, että siitä tulee koko käynnin teema. Sitten jos kysyy, "Mutta mitäs kun en uskalla sanoa 'ei'?", hyvä lääkäri vastaa tähän, "Sano, että lääkäri käski. Palat kohta loppuun, jos et hidasta."

Jos asioista kieltäytyminen omaan hyvinvointiin vedoten tuntuu aluksi itsekkäältä, apuna voi käyttää fraasia "lääkäri käski". Monet luottavat lääkärin auktoriteettiin eivätkä lähde väittämään vastaan.

Loppuun pitää vielä mainita eräs tärkeä seikka. Todennäköisesti valtaosa tekemisistäsi ja sitoutumisistasi on sellaista, mistä kukaan muu ei edes tiedä eikä täten edes huomaisi, jos luopuisit niistä. Voisitko vähentää esimerkiksi television katsomista, netissä surffailua tai puhelimen selailua? (Tämä on minulla työn alla.) Voisitko yksinkertaistaa kaupassa käyntiä ja ruoan laittoa, kenties delegoida jotakin muille? Voisitko pyytää apua?

Ihan kaikkea voi yksinkertaistaa. Esimerkiksi minä lopetin meikkaamisen ja otin sellaisen hiustyylin, jonka hoitaminen oli helppoa. Jos tämä tuntuu liian radikaalilta ratkaisulta, aloittaa voi vaikka meikkaamisen yksinkertaistamisesta. Tarvitsenko todella kaikkia näitä tuotteita?

Sitten kun kokee olevansa siihen valmis, voi siirtyä työpaikan kaltaisiin aikasyöppöihin. Voisinko vähentää työntekoa? Siirtyä osa-aikatöihin? Vaihtaa alaa?

Tärkeintä on se, että ratkaisuista tulee oikeasti hyvä mieli ja helpottunut olo. Mikä toisi sinulle helpotusta? Kaikkea ei tarvitse tehdä heti, sillä tämä on elämänmittainen projekti. Hiljaa hyvä todellakin tulee.

Mitä minun blogihaasteeseeni tulee, postailen jatkossa kerran tai pari viikossa.

---

Lisää blogipostauksiani sivuavista aiheista:
Muustosta ilmassa (postaus hidastamisesta)
Erittäin hidas mutta sitäkin epävarmempi (toinen postaus hidastamisesta)
Minimalismihaaste
Riippuvuuksista
Epärealistiset odotukset pilaavat elämän
Mieli pirstaleina