Blogikirjoitus päivässä -haaste

Kun aloitin Aidosti outo -blogin, olin niin innoissani, että kirjoitin aluksi lähes joka päivä. Kirjoitusten laadulla ei ollut minulle niin väliä ja välillä ideoiden puutteessa ajauduin googlailemaan niitä.

Googlaileminen jäi kuitenkin satunnaiseksi touhuksi, sillä yleensä minulla ei ole puutetta ideoista, mikä on osasyy tämänkin haasteen kokeilemiseen. Yleensä tuskailen, että minulla on liikaa asiaa, mutta ei aikaa sanoa sitä kaikkea. Sitten ajattelin, miksi en kirjoittaisi vaikka joka päivä? Jos minulla on kerran niin paljon asiaa, miksen kakistaisi kaikkea ulos? Mikä estää?

Olen ollut kaavoihin kangistunut. Sitä voi olla vaikea lukijan huomata, koska kirjoitan välillä suomeksi ja välillä englanniksi, välillä matkustelusta ja välillä filosofiasta, välillä kerran viikossa ja välillä kerran kuussa. Mihin kaavoihin?

Kaiken vaihtelevuuden takana on kuitenkin ollut tietyt laatu- ja aihekriteerit. Aiheiden pitää olla tarkkaan mietittyjä, kirjoitusten ajan kanssa laadittuja, mielellään pitkiä, syvällisiä ja pohtivia. Tällaisten ajattelin miellyttävän lukijoita enemmän. En halunnut kirjoittaa pintapuolista roskaa joka päivä vain siinä toivossa, että saisin lisää lukijoita.

Nyt teen juuri sen, mitä olen aikaisemmin vältellyt: kirjoitan pintapuolista "roskaa", josta toivon, että se ei jollain maagisella tavalla olisikaan roskaa. Koska kirjoitan joka päivä, en ehdi miettiä kirjoituksiani kovinkaan syvällisesti.

Haaste kestää viikon ajan. Tiedostan, että viikko on lyhyt aika odottaa mitään tuloksia, mutta jo kaksi viikkoa kuulosti mielestäni liian pitkältä, puhumattakaan kuukaudesta.

Haluan pyristellä irti vanhoista kaavoista. En jaksa enää kirjoittaa samalla tavalla kuin ennen. Minusta löytyy myös hauska puoli, mutta koen jatkuvasti, etten saa käyttää sitä blogissani, vaikka haluaisin! Kyse on kuitenkin minun blogistani ja haluan olla siihen tyytyväinen.

Haluan tietää, mitä blogilleni tapahtuu. Saanko lisää lukijoita? Vai menetänkö jo olemassa olevat? Viikko on tietysti liian lyhyt aika havainnoida tällaisia muutoksia, mutta ehkä innostun jatkamaan haastetta, jos pidän siitä.

En jaksa itse itselleni asettamia paineita, joiden mukaan minun pitää kirjoittaa aina niin syvällisistä aiheista. Minussa on myös pinnallinen puoli ja haluan antaa myös sen tulla esiin. Me ihmiset päätämme joskus, mikä piirre luonteessamme on kaikkein houkuttelevin tai harvinaisin tai hienoin ja päätämme pitää sen esillä ja tukahduttaa kaikki muut. Ne muut eivät kuitenkaan pidä siitä, että ne tukahdutetaan. Jokaisessa älykössä asuu pieni pintaliitäjä ja tyhmä saapas, joka ei jaksa ajatella asioita sen enempää. Haluan osoittaa omalle pinnalliselle puolelleni, että rakastan sitä. Hänkin saa kirjoittaa blogia.

Oletko sinäkin tukahduttanut jotain? Onko sinussakin puoli, joka janoaa tulla esiin? Anna sen tulla esiin. Lupaan, että sinulle tulee siitä parempi olo.

Kommentit

Suositut tekstit