Huono päivä ja runo
Whangarei, Uusi-Seelanti talviaikaan |
Blogikirjoitus päivässä -haasteen ensimmäinen varsinainen kirjoituspäivä osui juuri tällaiselle aamulle. Mieliala on herkkä ja haavoittuvainen. Pienimmätkin jutut ärsyttää ja ahdistaa. Olo on alakuloinen.
Kirjoitin jo lähes kaksi kokonaista blogipostausta, joita en halua julkaista, koska ne ovat liian henkilökohtaisia. Tämä kirjoitus on kolmas, jota kirjoitan tänä aamuna.
Aikaisemmin olen pakottanut itseäni turhan ankaralla kädellä julkaisemaan postauksia, joita en ole halunnut julkaista. Olen sanonut itselleni, "No niin, anna mennä vaan! Se on tosi hyvä. Älä nyt ajattele liikaa. Hyvä se on." Nyt tajuan, ettei se ole kovin kilttiä, enkä halua tehdä enää niin.
Tilanne on jotenkin kamalan ironinen. Juuri kun aloitan innoissani uuden blogihaasteen, joku minussa alkaa pistää vastaan.
"Mitä sellaista voisin kirjoittaa, minkä julkaiseminen ei tuntuisi liian henkilökohtaiselta tai pahalta tänään?" mietin.
Nopealla googlehaulla löytyi muun muassa seuraavat postaukset: 28 blogipostaus ideaa, joiden avulla sillisalaattiblogi saa enemmän lukijoita, 101 postausideaa ja 102 postausideaa.
Mietin ja mietin ja lopulta keksin. Mikä olisi vähemmän henkilökohtaista kuin runo, jonka olen kirjoittanut muutama vuosi sitten?
Runon nimi on "Nurkan takana". Minua ärsytti, kun minulle sanottiin, että se, mitä haluan, tupsahtaa syliini odottamatta. Mutta sitten niin kävi ja nykyään tiedän jo, että niin voi tosiaan käydä koska tahansa.
Nurkan takana
Katsot muita
Kenellä se on
Sormessa sormus
Huulilla hymy
Katseessa intohimo
He sanovat sinulle
Se tulee myös sinulle
Sinäkin saat
Mutta sinä et usko
Sillä sormessasi
Ei ole sormusta
Katseesi on
Tylsistynyt
Ura polkee paikoillaan
Niin vaikeaa on nähdä, että
Onni on
Nurkan takana
Kun sitä ei vielä näe
Ja kun eräänä päivänä
Rohkeasti
Käännyt kulman taakse
Katsot itseäsi silmästä silmään
Saat kaiken mitä haluat
Sitten sinä kuljet onnellisena
Hymy huulillasi
Ja kerrot kaikille sairaille
Ilottomille ja ikävystyneille,
Että onni on
Nurkan takana.
------
Loppuun vielä suositus pahan päivän varalle:
Jos sinullakin on joskus tällainen huono päivä ja haluat jotain hauskaa luettavaa, suosittelen ystäväni Inkerin blogia Inkeri Was Here - Elämää Taiwanissa.
Inkeri asui vuoden Taiwanin Hsinchussa tai tuttavallisemmin "Hintsussa" opiskellen kiinaa. Hänen blogipostauksensa ovat loistavia: hauskoja, oivaltavia ja liikuttavia. Vinkki: lukeminen kannattaa aloittaa ihan sieltä ensimmäisestä postauksesta nimeltä Mikä mitä wotwot?.
Hauskoja lukuhetkiä!
Kommentit
Lähetä kommentti