Erittäin hidas mutta sitäkin epävarmempi
Olen kirjoittanut hidastamisesta aikaisemminkin. Teema näyttää kuitenkin nousevan pintaan yhä uudestaan ja minäkin alan tajuta, miten tärkeä asia on kyseessä.
Tällä kertaa olen pitänyt kaksi mietiskelypäivää (omakeksimä nimi, patentoitava!). Mietiskelypäivän rakenne on yksinkertainen. Varaan 7-9 tuntia vain itselleni. Istun (tai makaan tai kävelen) ja mietiskelen omaa elämääni ja elämää yleensäkin. Ei internetiä, ei musiikkia, ei kirjoja, ei televisiota, ei puhelinta, ei pelejä, ei mitään, mikä vie huomion pois mietiskelystä. Kirjoitan vähän muistiinpanoja vihkoon ja nauhoitan jotain ajatuksia ääninauhurille, mutta muuten en tee mitään.
Jaa, että miksi? No, koska se on aivan mieletöntä! Jos et usko, kokeile itse. ;)
Tylsyys on ihmeellistä
Alan pikku hiljaa nähdä, miten hölmöä on tuhlata kallisarvoista aikaa asioihin, jotka tuntuvat pahalta. En tarkoita, että pitäisi pelkästään meditoida 24/7, vaan ihan yleisesti. Olen meditoinut, mietiskellyt ja ollut tekemättä mitään. Olen ihan pöllämystynyt siitä, miten paljon oivalluksia olen saanut ja miten hyvältä tuntuu vaan olla tekemättä mitään. On vaan tosi kivaa pohtia omaa elämää ja fiilistellä, mikä tuntuu hyvältä ja mitä tekisi seuraavaksi, suunnitella tulevaisuutta, miettiä omaa työelämää, käyttäytymismalleja, valintoja, ihmissuhteita, elämän tarkoitusta...
Juha T. Hakala puhuu tästä kirjassaan Luova laiskuus. Tekemättä oleminen alkaa tuottaa kaiken maailman mielettömän luovia ideoita ja uusia ajatuksia. Laiskottelu on minusta huono sana kuvaamaan ilmiötä, koska laiskotteluun liittyy assosiaatio, että se on helppoa. Ei tekemättömyys ole kovin helppoa. Meditaatio ei nyt ainakaan ole.
Tätä tulee tehtyä liian vähän. Istun ja mietin, että miten vähän oikeestaan tarvitsen elämässä. Olen ihan tyytyväinen, vaikka vaan istun tekemättä yhtään mitään. Olen ihan tyytyväinen – uskomatonta mutta totta!
Teoriassa minusta tuntuu, että olisin ihan tyytyväinen, jos saisin vaan koko elämän istua tekemättä yhtään mitään. No ei, kyllä minä ehkä haluaisin tehdäkin niitä asioita, joita keksin, mutta painopiste olisi kuitenkin mietiskelyllä. Miksi en tee tätä enemmän?
Tylsistyminen on todella aliarvoitu asia. Juha T. Hakala kutsuu sitä laiskuudeksi, mikä on senkin takia harhaanjohtava sana, koska laiskottelusta tulee assosiaatio, että se on asioiden välttelyä. Laiskuudesta tulee mieleen procrastination eli sijaistoimintojen tekeminen jonkun tärkeän mutta raskaalta tuntuvan asian sijaan. Tosiasiassa tylsistyminen on nimenomaan välttelyn vastakohta. Tylsistymisessä on kyse siitä, ettei tee yhtään mitään ja käsittelee asiat, jotka nousevat mieleen.
Tylsistymisestä nousee esiin aivan eriskummallisia ja käsittämättömiä juttuja. Minä jopa innostuin imuroimaan! Ehkä se ei ole maailman skaalalla kovin erityinen tapahtuma, mutta minun elämässäni se kyllä on – imuroin niin älyttömän harvoin, enkä varsinkaan vapaaehtoisesti tai yksin ollessani. Kyllä tylsistyminen teettää ihmeitä.
Pieniä ja ohimeneviä maistiaisia
Sain jälleen kerran kiinni hidastamisen tärkeydestä. Olen saanut siitä myös aikaisemmin kiinni. Olen tehnyt hidastamiskokeiluja ja joutunut hidastamisen tilaan vahingossakin. Olen siis saanut pieniä maistiaisia hidastamisen ihanuudesta ja nyt sain taas.
Aina, kun saan maistiaisen, vannon itselleni, että en anna tämän tunteen mennä ohi. Tämä on niin ihanaa, että minä aion hidastaa tästä eteenpäin ihan joka vaiheessa loppuelämän ajan.
Mutta ihana tila menee todella helposti ohi, livahtaa kuin savu sormien lomasta. Fiilis on helppo hävittää. Lopetettuani meditoimisen minulla oli rauhallinen, ihana, hidas, nautin tästä hetkestä ja minulla ei ole kiire mihinkään -fiilis, mutta heti, kun aloin lämmittää itselleni keittoa ja syödä lounasta – ja yritin siis jatkaa sitäkin hitaasti – aloin kuitenkin hosua, jolloin hyvä fiilis vaimeni aikalailla.
Luulen, että jotta vaikutus olisi pidempi, pitäisi olla paikoillaan paljon pidempään. Pitäisi myös tehdä asiat vielä paljon hitaammin kuin mitä nyt teen. Silloin, kun minulla oli paras hidastamiskokeilu ja -kokemus, tein muistaakseni kaiken ihan supermegahitaasti varmaan parin-kolmen päivän ajan ja välillä se oli tosi haastavaakin.
Avain kaikkeen
Tässä tilassa tajuan että hidastaminen, tilan antaminen, pysähtyminen, tietoisuus, hengittäminen... ne ovat ratkaisuja ihan kaikkiin ongelmiin. Kaikki ongelmathan johtuvat negatiivisista tunteista. Negatiivisesta energiasta. Toisin sanoen kärsimyksestä. En halua kärsiä.
Pysähtyminen ja läsnäolo helpottavat kärsimystä. Kun istuu vaan alas ja antaa kärsimyksen palaa loppuun – niin kuin katsoisi kynttilän palavan loppuun – se palaa kyllä loppuun.
Kun meille ihmisille tulee paha mieli, meillä on tapana juosta karkuun ja vältellä. Kun on töiden jälkeen vaikkapa epämiellyttävä fiilis, ensimmäinen ajatus ei ole istua alas ja kärsiä kärsimys ja antaa sen palaa loppuun. Yleensä me siirrämme huomion johonkin muuhun. Selaamme puhelinta, katsomme televisiota, luemme jotain hyvää kirjaa, näemme kaveria, juttelemme perheenjäsenen kanssa... Nämä kaikki ovat sijaistoimintoja, jotka vievät huomion pois pahasta olosta.
Mietiskelypäivien(kin) tuoman kokemuksen mukaan meidän pitää tehdä kärsimyksen hetkellä juuri päinvastoin eli antaa negatiivisille tunteille tilaa ja huomiota. Kaikki kärsimys johtuu siitä, että me emme anna negatiivisten tunteiden olla. Alkuperäiset negatiiviset tunteet eivät ole se kärsimys, jota me vihaamme niin paljon. Kärsimystä synnyttävät negatiivisten tunteiden vastusteleminen ja vältteleminen, karkuun juokseminen ja huomion kiinnittäminen muihin asioihin.
Eli kun tulee paha mieli – negatiivinen tunne – lopeta kaikki tekeminen, istu alas ja anna sen palaa loppuun (jos aika ja paikka sen sallivat). Siihen saattaa mennä muutama minuutti tai pidempään riippuen tietysti tunteesta ja sen voimakkuudesta. Jos tunne on intensiivinen, voi mennä tuntejakin. Käytännössä tosin ne muutamat minuutitkin tuntuvat venyvän ikuisuuden mittaisiksi.
Meidän yhteiskuntamme ei valitettavasti ole kauhean suotuisa ympäristö tällaiselle menettelylle, mutta tämä on kuitenkin se, mitä pitäisi tehdä aina, kun tulee negatiivinen tunne. Muuten se saattaa jäädä jumiin kehoon (lantiota väännellessä tulee usein itku) ja sairastuttaa myöhemmin.
En sitten tiedä, miltä menettely käytännössä näyttää. Onko niin, että en sitten voi käydä yhtä kokonaista keskustelua, koska minun pitää poistua olemaan yksikseni joka välissä, koska jokaisesta asiasta tulee paha mieli? Tosin jos keskustelu on noin vaikea, ehkä sen käymistä voi vakavasti harkita uudelleen.
Jos ihminen on tosi henkinen, hän pystyy varmaan olemaan läsnä omille negatiivisille tunteilleen samaan aikaan, kun tekee jotain muuta. Kun ei vielä ole niin henkinen, ei pysty.
Läsnäolo on kuitenkin vastaus ihan kaikkeen. Toivon, että muistaisin tämän tulevaisuudessa yhä useammin. Jos on paha mieli, antaa sille huomiota, antaa sille tilaa, antaa sen tulla. Avaa sille sydämensä.
Tällä kertaa olen pitänyt kaksi mietiskelypäivää (omakeksimä nimi, patentoitava!). Mietiskelypäivän rakenne on yksinkertainen. Varaan 7-9 tuntia vain itselleni. Istun (tai makaan tai kävelen) ja mietiskelen omaa elämääni ja elämää yleensäkin. Ei internetiä, ei musiikkia, ei kirjoja, ei televisiota, ei puhelinta, ei pelejä, ei mitään, mikä vie huomion pois mietiskelystä. Kirjoitan vähän muistiinpanoja vihkoon ja nauhoitan jotain ajatuksia ääninauhurille, mutta muuten en tee mitään.
Jaa, että miksi? No, koska se on aivan mieletöntä! Jos et usko, kokeile itse. ;)
 |
| Photo by Christopher Roller on Unsplash |
Alan pikku hiljaa nähdä, miten hölmöä on tuhlata kallisarvoista aikaa asioihin, jotka tuntuvat pahalta. En tarkoita, että pitäisi pelkästään meditoida 24/7, vaan ihan yleisesti. Olen meditoinut, mietiskellyt ja ollut tekemättä mitään. Olen ihan pöllämystynyt siitä, miten paljon oivalluksia olen saanut ja miten hyvältä tuntuu vaan olla tekemättä mitään. On vaan tosi kivaa pohtia omaa elämää ja fiilistellä, mikä tuntuu hyvältä ja mitä tekisi seuraavaksi, suunnitella tulevaisuutta, miettiä omaa työelämää, käyttäytymismalleja, valintoja, ihmissuhteita, elämän tarkoitusta...
Juha T. Hakala puhuu tästä kirjassaan Luova laiskuus. Tekemättä oleminen alkaa tuottaa kaiken maailman mielettömän luovia ideoita ja uusia ajatuksia. Laiskottelu on minusta huono sana kuvaamaan ilmiötä, koska laiskotteluun liittyy assosiaatio, että se on helppoa. Ei tekemättömyys ole kovin helppoa. Meditaatio ei nyt ainakaan ole.
Tätä tulee tehtyä liian vähän. Istun ja mietin, että miten vähän oikeestaan tarvitsen elämässä. Olen ihan tyytyväinen, vaikka vaan istun tekemättä yhtään mitään. Olen ihan tyytyväinen – uskomatonta mutta totta!
Teoriassa minusta tuntuu, että olisin ihan tyytyväinen, jos saisin vaan koko elämän istua tekemättä yhtään mitään. No ei, kyllä minä ehkä haluaisin tehdäkin niitä asioita, joita keksin, mutta painopiste olisi kuitenkin mietiskelyllä. Miksi en tee tätä enemmän?
Tylsistyminen on todella aliarvoitu asia. Juha T. Hakala kutsuu sitä laiskuudeksi, mikä on senkin takia harhaanjohtava sana, koska laiskottelusta tulee assosiaatio, että se on asioiden välttelyä. Laiskuudesta tulee mieleen procrastination eli sijaistoimintojen tekeminen jonkun tärkeän mutta raskaalta tuntuvan asian sijaan. Tosiasiassa tylsistyminen on nimenomaan välttelyn vastakohta. Tylsistymisessä on kyse siitä, ettei tee yhtään mitään ja käsittelee asiat, jotka nousevat mieleen.
Tylsistymisestä nousee esiin aivan eriskummallisia ja käsittämättömiä juttuja. Minä jopa innostuin imuroimaan! Ehkä se ei ole maailman skaalalla kovin erityinen tapahtuma, mutta minun elämässäni se kyllä on – imuroin niin älyttömän harvoin, enkä varsinkaan vapaaehtoisesti tai yksin ollessani. Kyllä tylsistyminen teettää ihmeitä.
 |
| Photo by Maxime Caron on Unsplash |
Sain jälleen kerran kiinni hidastamisen tärkeydestä. Olen saanut siitä myös aikaisemmin kiinni. Olen tehnyt hidastamiskokeiluja ja joutunut hidastamisen tilaan vahingossakin. Olen siis saanut pieniä maistiaisia hidastamisen ihanuudesta ja nyt sain taas.
Aina, kun saan maistiaisen, vannon itselleni, että en anna tämän tunteen mennä ohi. Tämä on niin ihanaa, että minä aion hidastaa tästä eteenpäin ihan joka vaiheessa loppuelämän ajan.
Mutta ihana tila menee todella helposti ohi, livahtaa kuin savu sormien lomasta. Fiilis on helppo hävittää. Lopetettuani meditoimisen minulla oli rauhallinen, ihana, hidas, nautin tästä hetkestä ja minulla ei ole kiire mihinkään -fiilis, mutta heti, kun aloin lämmittää itselleni keittoa ja syödä lounasta – ja yritin siis jatkaa sitäkin hitaasti – aloin kuitenkin hosua, jolloin hyvä fiilis vaimeni aikalailla.
Luulen, että jotta vaikutus olisi pidempi, pitäisi olla paikoillaan paljon pidempään. Pitäisi myös tehdä asiat vielä paljon hitaammin kuin mitä nyt teen. Silloin, kun minulla oli paras hidastamiskokeilu ja -kokemus, tein muistaakseni kaiken ihan supermegahitaasti varmaan parin-kolmen päivän ajan ja välillä se oli tosi haastavaakin.
 |
| Photo by R. Bf on Unsplash |
Tässä tilassa tajuan että hidastaminen, tilan antaminen, pysähtyminen, tietoisuus, hengittäminen... ne ovat ratkaisuja ihan kaikkiin ongelmiin. Kaikki ongelmathan johtuvat negatiivisista tunteista. Negatiivisesta energiasta. Toisin sanoen kärsimyksestä. En halua kärsiä.
Pysähtyminen ja läsnäolo helpottavat kärsimystä. Kun istuu vaan alas ja antaa kärsimyksen palaa loppuun – niin kuin katsoisi kynttilän palavan loppuun – se palaa kyllä loppuun.
Kun meille ihmisille tulee paha mieli, meillä on tapana juosta karkuun ja vältellä. Kun on töiden jälkeen vaikkapa epämiellyttävä fiilis, ensimmäinen ajatus ei ole istua alas ja kärsiä kärsimys ja antaa sen palaa loppuun. Yleensä me siirrämme huomion johonkin muuhun. Selaamme puhelinta, katsomme televisiota, luemme jotain hyvää kirjaa, näemme kaveria, juttelemme perheenjäsenen kanssa... Nämä kaikki ovat sijaistoimintoja, jotka vievät huomion pois pahasta olosta.
Mietiskelypäivien(kin) tuoman kokemuksen mukaan meidän pitää tehdä kärsimyksen hetkellä juuri päinvastoin eli antaa negatiivisille tunteille tilaa ja huomiota. Kaikki kärsimys johtuu siitä, että me emme anna negatiivisten tunteiden olla. Alkuperäiset negatiiviset tunteet eivät ole se kärsimys, jota me vihaamme niin paljon. Kärsimystä synnyttävät negatiivisten tunteiden vastusteleminen ja vältteleminen, karkuun juokseminen ja huomion kiinnittäminen muihin asioihin.
Eli kun tulee paha mieli – negatiivinen tunne – lopeta kaikki tekeminen, istu alas ja anna sen palaa loppuun (jos aika ja paikka sen sallivat). Siihen saattaa mennä muutama minuutti tai pidempään riippuen tietysti tunteesta ja sen voimakkuudesta. Jos tunne on intensiivinen, voi mennä tuntejakin. Käytännössä tosin ne muutamat minuutitkin tuntuvat venyvän ikuisuuden mittaisiksi.
Meidän yhteiskuntamme ei valitettavasti ole kauhean suotuisa ympäristö tällaiselle menettelylle, mutta tämä on kuitenkin se, mitä pitäisi tehdä aina, kun tulee negatiivinen tunne. Muuten se saattaa jäädä jumiin kehoon (lantiota väännellessä tulee usein itku) ja sairastuttaa myöhemmin.
En sitten tiedä, miltä menettely käytännössä näyttää. Onko niin, että en sitten voi käydä yhtä kokonaista keskustelua, koska minun pitää poistua olemaan yksikseni joka välissä, koska jokaisesta asiasta tulee paha mieli? Tosin jos keskustelu on noin vaikea, ehkä sen käymistä voi vakavasti harkita uudelleen.
Jos ihminen on tosi henkinen, hän pystyy varmaan olemaan läsnä omille negatiivisille tunteilleen samaan aikaan, kun tekee jotain muuta. Kun ei vielä ole niin henkinen, ei pysty.
Läsnäolo on kuitenkin vastaus ihan kaikkeen. Toivon, että muistaisin tämän tulevaisuudessa yhä useammin. Jos on paha mieli, antaa sille huomiota, antaa sille tilaa, antaa sen tulla. Avaa sille sydämensä.
 |
| Photo by Igor Ovsyannykov on Unsplash |
Kommentit
Lähetä kommentti