Negatiivisuuden häpeä ja hyväksyntä
Blogissa on vähän aikaa ollut hiljaista, koska läppäristä loppui akku ja akusta sähkö. Koska täällä uusiseelantilaisessa autossa sähkön saanti riippuu auringonvalon määrästä, aina ei voi postata, ellei aurinko paista tarpeeksi pitkään ja kirkkaasti.
Kirjoitin negatiivisuudesta, koska minusta rupesi taas tuntumaan siltä, että yhteiskunnassamme hyväksyntää saavat vain positiivisuutta puhkuvat ihmiset täydellisine Instagram-tileineen. Negatiivisuuden välttelyä kohtaa niin netissä kuin kasvotustenkin. Olen kuullut monen ihmisen tokaisevan minulle, että yrittävät elämässään olla positiivisia, keskittyä hyviin asioihin. He eivät halua keskustella negatiivisista asioista ehkä siinä pelossa, että negatiivisuus tarttuu heihin ja vetää heidät ankeaan mustaan aukkoon, josta ei ole ulospääsyä.
Inhottaa ja ahdistaa. Jos tuntuu pahalta, moni meistä jää yksin.
(Teksti jatkuu kuvan alla.)
Yhteiskunnallisellakin tasolla haluamme pitää negatiivisuuden pois näkökentästä. Suljemme vangit vankiloihin, kuolevat vanhukset vanhainkoteihin, mielisairaat suljetuille osastoille, emme halua asua huumeriippuvaisten naapurissa ja niin edelleen.
On tärkeä ymmärtää, että negatiivisuus kumpuaa kuitenkin aidosta hädästä. Ei kukaan vapaaehtoisesti päätä haluavansa olla negatiivinen. Kuten tiedämme, se ei ole kovin mukavaa. Se johtaa ylihuolehtimiseen, masennukseen, ahdistukseen ja pelkoihin. Kuka olisi herännyt aamulla ja ajatellut, "Tänään yritän olla mahdollisimman negatiivinen"? Ei, negatiivisuuteen luisutaan, kun yritetään olla positiivisia. Ja tämän pitäisi jo kertoa meille kaksi asiaa. 1. Negatiivisuutta ei voi hallita. 2. Negatiivisuuden välttely johtaa varsin varmasti negatiivisuuteen.
Negatiivisuutta kohtaan voi kyllä asennoitua tavallaan positiivisesti. Niin kauan kuin negatiivisuutta pakenee, se seuraa hanakasti kintereillä kuin varjo. Mutta jos kääntyy ja juoksee suoraan sitä kohti, pääseekin pinnalle.
Keskimäärin ihmiset reagoivat aika vahvasti negatiivisuuteen. He haluavat puolustaa itseään negatiivisuudelta niin paljon kuin mahdollista. Silti negatiivisuus vain vainoaa meitä. Carl Jungin sanoin, "What you resist, persists." Mitä enemmän negatiivisuutta vastustelee, sitä kovempi uhka ja taakka siitä tulee verrattuna siihen kuin että jos ottaisi sen avosylin vastaan.
Monia meistä ei kuitenkaan huvita ottaa negatiivisuutta avosylin vastaan. Negatiivisuus tuntuu ankealta, pelottavalta ja epämiellyttävältä. Tekee mieli juosta pakoon. Miksi ihminen haluaa suojella itseään negatiivisuudelta ja mitä se oikeastaan aiheuttaa meille itsellemme ja muille ihmisille?
Monet ihmiset luulevat haluavansa enemmän positiivisuutta, mutta tämä ei oikeasti pidä paikkaansa. Mitä ihmiset oikeasti kaipaavat elämäänsä ei ole positiivisuus vaan rakkaus. Rakkaus taas ei sulje negatiivisuutta pois. Negatiivisuutta kohtaan voi siis asennoitua rakkaudella. Se ei ole suoranaisesti positiivisuutta, mutta sitä voisi kutsua vaikkapa armeliaisuudeksi.
Negatiivisuuden hyväksymistä ei tule sekoittaa itsetuhoisuuteen. En suosittele menemään tarkoituksella sota-alueelle tai pimeälle kujalle ihan vain karaistuakseen. En todellakaan kannusta jäämään esimerkiksi väkivaltaiseen parisuhteeseen tai muuhun ihmissuhteeseen, oli väkivalta henkistä tai fyysistä. Tämä ei toimi ja vie ihmistä takuulla vielä kauemmas negatiivisuuden hyväksynnästä.
Mitä negatiivisuuden hyväksyntä sitten on? Sitä, että hyväksyy, jos itsellä on jonain päivänä paha mieli, eikä yritä väkisin piristää itseään. Saa olla paha mieli. Sitä, että myöntää olevansa masentunut tai ahdistunut, jos on, eikä teeskentele olevansa ok kaikille ihmisille ympärillään. Sitä, että tunnustaa itselleen olevansa onneton vaikkapa siinä edellä mainitussa ihmissuhteessa ja ottaa askeleita tilanteen muuttamiseksi.
Negatiivisuuden hyväksyntä on myös sitä, että yritän hyväksyä negatiivisuutta vältteleviä ihmisiä. Hyväksyn myös sen, että minulla on paha olla, kun jään yksin.
Yhteiskunnallisella tasolla negatiivisuuden hyväksyntä on ensinnäkin sitä, että huomaa ja tunnustaa, että monilla ihmisillä täällä on paha olla. Tunnustaa ja hyväksyä se, että monet ihmiset ovat täynnä vihaa ja katkeruutta eivätkä saa apua, mikä johtaa väkivallan tekoihin. Tunnustaa, että yhtä hyvin heidän asemassaan voisin olla minä, jos elämässäni ei olisi käynyt tuuri ja elämäni olisi mennyt toisin.
Aina ei negatiivisuutta voi kohdata rakkaudella eikä sitä silloin pidäkään tehdä. Silloin tämä kykenemättömyys on se, mikä kohdataan rakkaudella.
---
Lisää tekstejä häpeästä:
Tietämättömyyden häpeästä
Avuttomuus ja häpeä
Kirjoitin negatiivisuudesta, koska minusta rupesi taas tuntumaan siltä, että yhteiskunnassamme hyväksyntää saavat vain positiivisuutta puhkuvat ihmiset täydellisine Instagram-tileineen. Negatiivisuuden välttelyä kohtaa niin netissä kuin kasvotustenkin. Olen kuullut monen ihmisen tokaisevan minulle, että yrittävät elämässään olla positiivisia, keskittyä hyviin asioihin. He eivät halua keskustella negatiivisista asioista ehkä siinä pelossa, että negatiivisuus tarttuu heihin ja vetää heidät ankeaan mustaan aukkoon, josta ei ole ulospääsyä.
Inhottaa ja ahdistaa. Jos tuntuu pahalta, moni meistä jää yksin.
(Teksti jatkuu kuvan alla.)
 |
| Photo by Briana Tozour on Unsplash |
Yhteiskunnallisellakin tasolla haluamme pitää negatiivisuuden pois näkökentästä. Suljemme vangit vankiloihin, kuolevat vanhukset vanhainkoteihin, mielisairaat suljetuille osastoille, emme halua asua huumeriippuvaisten naapurissa ja niin edelleen.
On tärkeä ymmärtää, että negatiivisuus kumpuaa kuitenkin aidosta hädästä. Ei kukaan vapaaehtoisesti päätä haluavansa olla negatiivinen. Kuten tiedämme, se ei ole kovin mukavaa. Se johtaa ylihuolehtimiseen, masennukseen, ahdistukseen ja pelkoihin. Kuka olisi herännyt aamulla ja ajatellut, "Tänään yritän olla mahdollisimman negatiivinen"? Ei, negatiivisuuteen luisutaan, kun yritetään olla positiivisia. Ja tämän pitäisi jo kertoa meille kaksi asiaa. 1. Negatiivisuutta ei voi hallita. 2. Negatiivisuuden välttely johtaa varsin varmasti negatiivisuuteen.
Negatiivisuutta kohtaan voi kyllä asennoitua tavallaan positiivisesti. Niin kauan kuin negatiivisuutta pakenee, se seuraa hanakasti kintereillä kuin varjo. Mutta jos kääntyy ja juoksee suoraan sitä kohti, pääseekin pinnalle.
Keskimäärin ihmiset reagoivat aika vahvasti negatiivisuuteen. He haluavat puolustaa itseään negatiivisuudelta niin paljon kuin mahdollista. Silti negatiivisuus vain vainoaa meitä. Carl Jungin sanoin, "What you resist, persists." Mitä enemmän negatiivisuutta vastustelee, sitä kovempi uhka ja taakka siitä tulee verrattuna siihen kuin että jos ottaisi sen avosylin vastaan.
Monia meistä ei kuitenkaan huvita ottaa negatiivisuutta avosylin vastaan. Negatiivisuus tuntuu ankealta, pelottavalta ja epämiellyttävältä. Tekee mieli juosta pakoon. Miksi ihminen haluaa suojella itseään negatiivisuudelta ja mitä se oikeastaan aiheuttaa meille itsellemme ja muille ihmisille?
Monet ihmiset luulevat haluavansa enemmän positiivisuutta, mutta tämä ei oikeasti pidä paikkaansa. Mitä ihmiset oikeasti kaipaavat elämäänsä ei ole positiivisuus vaan rakkaus. Rakkaus taas ei sulje negatiivisuutta pois. Negatiivisuutta kohtaan voi siis asennoitua rakkaudella. Se ei ole suoranaisesti positiivisuutta, mutta sitä voisi kutsua vaikkapa armeliaisuudeksi.
Negatiivisuuden hyväksymistä ei tule sekoittaa itsetuhoisuuteen. En suosittele menemään tarkoituksella sota-alueelle tai pimeälle kujalle ihan vain karaistuakseen. En todellakaan kannusta jäämään esimerkiksi väkivaltaiseen parisuhteeseen tai muuhun ihmissuhteeseen, oli väkivalta henkistä tai fyysistä. Tämä ei toimi ja vie ihmistä takuulla vielä kauemmas negatiivisuuden hyväksynnästä.
Mitä negatiivisuuden hyväksyntä sitten on? Sitä, että hyväksyy, jos itsellä on jonain päivänä paha mieli, eikä yritä väkisin piristää itseään. Saa olla paha mieli. Sitä, että myöntää olevansa masentunut tai ahdistunut, jos on, eikä teeskentele olevansa ok kaikille ihmisille ympärillään. Sitä, että tunnustaa itselleen olevansa onneton vaikkapa siinä edellä mainitussa ihmissuhteessa ja ottaa askeleita tilanteen muuttamiseksi.
Negatiivisuuden hyväksyntä on myös sitä, että yritän hyväksyä negatiivisuutta vältteleviä ihmisiä. Hyväksyn myös sen, että minulla on paha olla, kun jään yksin.
Yhteiskunnallisella tasolla negatiivisuuden hyväksyntä on ensinnäkin sitä, että huomaa ja tunnustaa, että monilla ihmisillä täällä on paha olla. Tunnustaa ja hyväksyä se, että monet ihmiset ovat täynnä vihaa ja katkeruutta eivätkä saa apua, mikä johtaa väkivallan tekoihin. Tunnustaa, että yhtä hyvin heidän asemassaan voisin olla minä, jos elämässäni ei olisi käynyt tuuri ja elämäni olisi mennyt toisin.
Aina ei negatiivisuutta voi kohdata rakkaudella eikä sitä silloin pidäkään tehdä. Silloin tämä kykenemättömyys on se, mikä kohdataan rakkaudella.
---
Lisää tekstejä häpeästä:
Tietämättömyyden häpeästä
Avuttomuus ja häpeä
Kommentit
Lähetä kommentti