Pitäisikö minun kirjoittaa kirja?
Itse asiassa tämä ei ole enää mikään kysymys. Olen kysynyt itseltäni tuota viimeksi joskus 13-vuotiaana. Viimeiset 15 vuotta elämästäni olen ollut sitä mieltä, että minun pitäisi ehdottomasti kirjoittaa kirja.
Mutta millainen kirja? Siitä olen ollut montaa mieltä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että parhaan tuloksen saa, kun kirjoittaa sitä, mitä kirjoittaa mieluiten. Ja mä kirjoitan mieluiten tätä: kirjoituksia omasta elämästä. Tätä olen tehnyt jo 10-vuotiaasta saakka. Vähän väliä olen hairahtunut kirjoittamaan novelleja, runoja tai jopa romaanin (joka jäi puoleenväliin) NaNoWriMo-tapahtumassa.
NaNoWriMo oli muuten elämäni mieleenpainuvimpia kirjoittamiseen liittyviä kokemuksia. Osallistuin siihen 18-vuotiaana juuri ennen kuin muutin pois vanhempieni luota. Tein miellekartan keksimistäni hahmoista, join kamalasti kokista ja kirjoitin pahinta Mary Sue -kakkaa, mitä voi kuvitella. Se oli ihan älyttömän hauskaa. Valitettavasti vähän yli puolessa välissä iski ajatus ”mitä ihmettä mä teen? Täähän on ihan sairaan huono” ja sen sijaan, että olisin jatkanut siitä huolimatta, koko projekti kaatui siihen. Harmi.
Jotkut hullut on tehneet NaNoWriDay-tempauksia, jossa ne kirjoittaa 24 tuntia putkeen ja romaani on valmis siinä ajassa. Ihan hullua, mutta älyttömän kiinnostava ajatus. Kuinkakohan terapeuttista se olisi? Jos vaan antaisi kaiken tulla ilman filtteriä 24 tunnin ajan, ja jos tulisi lukko, olisi vain pakko jatkaa ja kirjoittaa jotainihanmitävaan, se olisi varmaan tosi silmiä avaavaa, mitä kaikkea sieltä lopulta tulisi.
Mun äiti sanoo, että pitää vaan tehdä sitä, mistä eniten tykkää ja kun tekee sitä, mistä tykkää, siinä tulee paremmaksi ja loistava kuvio on valmis. Mä tykkään kirjoittaa ja kirjoitankin melkein joka päivä. Välillä tulee pidempiä taukoja, joskus on ollut kuukausienkin tauko, mutta lopulta mä aina kuitenkin jatkan kirjoittamista.
En vain ole tosissani pitänyt sitä uravaihtoehtona, koska kuka nyt mun elämästä haluaisi lukea? Ei mulla ole mitään muuta tarjottavaa kuin tämä päiväkirjanomainen pälätys. Joillakin kirjailijoilla seikkailee erilaiset hahmot päässä ja suorastaan vaatii päästä paperille. Mulla ei ole mitään sellaista. Ei mitään erilaisia hahmoja siis. Mulla on toki ajatuksia, jotka vaatii saada päästä paperille, mutta ketä ne nyt kiinnostaa? Ei ne nyt ole mitään erikoisia ajatuksia.
Mitähän tapahtuisi, jos mä kirjoittaisin kirjan näistä mun ajatuksista? Totta puhuen mulla on jo kirjan tai parin tai kolmenkin kirjan verran tekstiä olemassa, editointia vaille valmista!
Mutta eihän siinä olisi päätä eikä häntää. Eikä aihetta. Katsotaan nyt, miten käy.
Mutta millainen kirja? Siitä olen ollut montaa mieltä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että parhaan tuloksen saa, kun kirjoittaa sitä, mitä kirjoittaa mieluiten. Ja mä kirjoitan mieluiten tätä: kirjoituksia omasta elämästä. Tätä olen tehnyt jo 10-vuotiaasta saakka. Vähän väliä olen hairahtunut kirjoittamaan novelleja, runoja tai jopa romaanin (joka jäi puoleenväliin) NaNoWriMo-tapahtumassa.
NaNoWriMo oli muuten elämäni mieleenpainuvimpia kirjoittamiseen liittyviä kokemuksia. Osallistuin siihen 18-vuotiaana juuri ennen kuin muutin pois vanhempieni luota. Tein miellekartan keksimistäni hahmoista, join kamalasti kokista ja kirjoitin pahinta Mary Sue -kakkaa, mitä voi kuvitella. Se oli ihan älyttömän hauskaa. Valitettavasti vähän yli puolessa välissä iski ajatus ”mitä ihmettä mä teen? Täähän on ihan sairaan huono” ja sen sijaan, että olisin jatkanut siitä huolimatta, koko projekti kaatui siihen. Harmi.
Jotkut hullut on tehneet NaNoWriDay-tempauksia, jossa ne kirjoittaa 24 tuntia putkeen ja romaani on valmis siinä ajassa. Ihan hullua, mutta älyttömän kiinnostava ajatus. Kuinkakohan terapeuttista se olisi? Jos vaan antaisi kaiken tulla ilman filtteriä 24 tunnin ajan, ja jos tulisi lukko, olisi vain pakko jatkaa ja kirjoittaa jotainihanmitävaan, se olisi varmaan tosi silmiä avaavaa, mitä kaikkea sieltä lopulta tulisi.
Mun äiti sanoo, että pitää vaan tehdä sitä, mistä eniten tykkää ja kun tekee sitä, mistä tykkää, siinä tulee paremmaksi ja loistava kuvio on valmis. Mä tykkään kirjoittaa ja kirjoitankin melkein joka päivä. Välillä tulee pidempiä taukoja, joskus on ollut kuukausienkin tauko, mutta lopulta mä aina kuitenkin jatkan kirjoittamista.
En vain ole tosissani pitänyt sitä uravaihtoehtona, koska kuka nyt mun elämästä haluaisi lukea? Ei mulla ole mitään muuta tarjottavaa kuin tämä päiväkirjanomainen pälätys. Joillakin kirjailijoilla seikkailee erilaiset hahmot päässä ja suorastaan vaatii päästä paperille. Mulla ei ole mitään sellaista. Ei mitään erilaisia hahmoja siis. Mulla on toki ajatuksia, jotka vaatii saada päästä paperille, mutta ketä ne nyt kiinnostaa? Ei ne nyt ole mitään erikoisia ajatuksia.
Mitähän tapahtuisi, jos mä kirjoittaisin kirjan näistä mun ajatuksista? Totta puhuen mulla on jo kirjan tai parin tai kolmenkin kirjan verran tekstiä olemassa, editointia vaille valmista!
Mutta eihän siinä olisi päätä eikä häntää. Eikä aihetta. Katsotaan nyt, miten käy.
Kommentit
Lähetä kommentti