Unelmia elämänmuutoksesta
Näillä näkymin sairaslomani jatkuu kuun loppuun asti, jonka jälkeen... palaan takaisin kouluun kuukaudeksi? Saa nähdä. Nimittäin mitä pidempään saan miettiä omassa rauhassa elämääni sitä vähemmän haluan jatkaa sitä sellaisena kuin se on viime aikoina ollut.
Eräs sairaanhoitaja kysyi kuolevilta potilailtaan, mitä he katuivat eniten elämässään. Tällaiset dramaattiset jutut inspiroi mua ihan sikana.
Koko artikkeli löytyy täältä.
Kyllä mä uskon, että ihmiset vastasivat juuri noin ja se pistää tietysti ajattelemaan, haluanko elää niin kuin elän?
Luultavasti nimittäin yksikään potilas ei sanonut ”Toivon, että olisin tehnyt paljon enemmän töitä, vaikka se olisikin ollut hirvittävän rankkaa ja tylsää.” tai ”Kunpa olisin elänyt niin kuin yhteiskunta minulta toivoi.”
Kun yritän miettiä elämääni kuolinvuoteeltani käsin, on selvää, että elämä kannattaa elää niin, että saa nauttia mahdollisimman paljon eri asioista ja tehdä just sitä, mistä tykkää. Sellaiset asiat, kuten vastuu yhteiskunnan silmissä ja muiden odotukset, kannattaa ainakin hetkeksi unohtaa. Kokemuksesta voin sanoa, että muiden odotusten mukaan eläminen on tappavan tylsää ja aiheuttaa aivan varmasti paljon katumusta kuolinvuoteella.
Totuus on se, että minä en halua palata takaisin kouluun. Olen kohta 30-vuotias ja olen opiskellut elämästäni peruskoulun ja lukion jälkeenkin päälle yhdeksän vuotta. Yhdeksän vuotta! Opiskelu on hieno asia, mutta jotain rajaa! Totuus on se, etten ole koskaan tehnyt mitään muuta. Olen saanut nauttia opiskelijaelämästä ja -etuoikeuksista, mutta elämässä on paljon muutakin. Ja ei, en nyt puhu pelkästään iki-ihanasta kokemuksesta, joka on kokoaikainen toimistotyö (hyi).
Minä haluan nähdä maailmaa. Minä haluan kirjoittaa kaikesta, mitä tulee vastaan. Haluan lukea muiden kirjoittamia upeita inspiroivia kirjoja. Minä haluan opetella juhlimaan! (Olen tosi huono juhlimaan.) Haluan tanssia ja ratsastaa ja tavata uusia, erilaisia ihmisiä.
Haluan toki myös vaikuttaa ja auttaa muita ihmisiä, mutta haluan tehdä sen omalla tavallani ja itsekkäästi, niin että minulla on itsellänikin samalla hauskaa.
Eräs sairaanhoitaja kysyi kuolevilta potilailtaan, mitä he katuivat eniten elämässään. Tällaiset dramaattiset jutut inspiroi mua ihan sikana.
Koko artikkeli löytyy täältä.
Kyllä mä uskon, että ihmiset vastasivat juuri noin ja se pistää tietysti ajattelemaan, haluanko elää niin kuin elän?
Luultavasti nimittäin yksikään potilas ei sanonut ”Toivon, että olisin tehnyt paljon enemmän töitä, vaikka se olisikin ollut hirvittävän rankkaa ja tylsää.” tai ”Kunpa olisin elänyt niin kuin yhteiskunta minulta toivoi.”
Kun yritän miettiä elämääni kuolinvuoteeltani käsin, on selvää, että elämä kannattaa elää niin, että saa nauttia mahdollisimman paljon eri asioista ja tehdä just sitä, mistä tykkää. Sellaiset asiat, kuten vastuu yhteiskunnan silmissä ja muiden odotukset, kannattaa ainakin hetkeksi unohtaa. Kokemuksesta voin sanoa, että muiden odotusten mukaan eläminen on tappavan tylsää ja aiheuttaa aivan varmasti paljon katumusta kuolinvuoteella.
Totuus on se, että minä en halua palata takaisin kouluun. Olen kohta 30-vuotias ja olen opiskellut elämästäni peruskoulun ja lukion jälkeenkin päälle yhdeksän vuotta. Yhdeksän vuotta! Opiskelu on hieno asia, mutta jotain rajaa! Totuus on se, etten ole koskaan tehnyt mitään muuta. Olen saanut nauttia opiskelijaelämästä ja -etuoikeuksista, mutta elämässä on paljon muutakin. Ja ei, en nyt puhu pelkästään iki-ihanasta kokemuksesta, joka on kokoaikainen toimistotyö (hyi).
Minä haluan nähdä maailmaa. Minä haluan kirjoittaa kaikesta, mitä tulee vastaan. Haluan lukea muiden kirjoittamia upeita inspiroivia kirjoja. Minä haluan opetella juhlimaan! (Olen tosi huono juhlimaan.) Haluan tanssia ja ratsastaa ja tavata uusia, erilaisia ihmisiä.
Haluan toki myös vaikuttaa ja auttaa muita ihmisiä, mutta haluan tehdä sen omalla tavallani ja itsekkäästi, niin että minulla on itsellänikin samalla hauskaa.
Kommentit
Lähetä kommentti