Jos vs. Kun
Arjessa tulee aika usein vastaan asioita, joista on eri mieltä ja jotka ärsyttävät. Luen paraikaa kirjaa Kielen taikaa - NLP Kielikirja (kirjoittaneet Veli-Matti Toivonen ja Timo Kauppi) ja jo heti alussa törmäsin seikkaan, joka alkoi ärsyttää niin paljon, että avasin koneen ja ryhdyin kirjoittamaan asiasta blogipostausta. "Miksei tätä lue kirjassa?" ajattelin. "Tämän pitäisi ehdottomasti lukea jossakin. Jos kukaan muu ei tiedota tästä ihmisille, niin sitten minä teen sen."
Kirja alkaa näennäisesti viattomalla esimerkillä, jonka tarkoitus on valaista, että erilaisten sanojen käyttö tuottaa erilaisia mielikuvia ihmisille. Esimerkki kuuluu näin:
"Ajattele mitä tahansa asiaa X, joka ei vielä ole toteutunut mutta jonka haluat toteutuvan. Ajattele:
Jos X toteutuu.
Huomaa, millainen mielikuva sinulle tulee asiasta ja miltä se tuntuu. Mitä muita prosesseja huomasit mielessäsi?
Ajattele samaa asiaa kuin edellä mutta ajattele:
Kun X toteutuu.
Huomaa, millainen mielikuva sinulle tulee asiasta nyt ja miltä se tuntuu nyt. Millainen prosessi aivoissa ja mielessä lähti liikkeelle, kun ajattelit kun?"
Kirjassa selitetään edelleen, että monilla ihmisillä kun-sanan käyttö jos-sanan sijasta tuo mielikuvaa lähemmäs ja kirkastaa sitä sekä saa sen tuntumaan enemmän mahdolliselta. En kiistä mitään näistä väitteistä. Kun-sanaan liittyvät assosiaatiot tuovat mahdollisuutta tosiaan todellisemmaksi.
Kirjassa ei suoraan sanota, että kun-sanan käyttö jos-sanan sijasta helpottaisi henkilön oloa, mutta niin annetaan ymmärtää. Tämä on se ärsyttävä seikka. Jos en tietäisi kokemuksesta, että siinä ei välttämättä käy niin, ottaisin tämän tosiasiana ja saattaisin tahtomattani loukata asiakkaitani.
(Teksti jatkuu kuvan alla.)
Useammankin kerran olen istunut jonkun ylipirteän sosiaali- ja terveysalan ammattilaisen vastaanotolla ja saanut huomautuksen jos-sanan käytöstä. "Jos paranen joskus tästä masennuksesta…" saatoin aloittaa lauseen, mihin vastapuoli on iloisesti tullut väliin sanomalla, "KUN paranet tästä masennuksesta!" Mieleni teki potkaista tämä ylimielinen pirteä peipponen ikkunalasin läpi.
Milloin kun-sanan käyttö siis pahentaa ihmisen oloa?
Ainakin silloin, jos ihminen on toivottomassa tilassa. Silloin kun-sanan käyttö tuntuu itselleen valehtelemiselta. Lisäksi kyseessä olevan soteammattilaisen kyvyttömyys nähdä asiakkaan toivotonta tilaa lisää enemmän toivottomuutta toivottomuuden päälle. Ihan kuin ei riittäisi, että kärsin vakavasta masennuksesta. Minun pitää vielä kärsiä siitäkin, että kukaan ei näe, miten paljon kärsin.
Kuinkakohan moni tuleva terapeutti on lukenut tämän kohdan tästä kirjasta ja ajatellut, "Hei, kehotanpa asiakkaitani ajattelemaan kun-sanalla jos-sanan sijasta ja parannan näin heidän oloaan!"
Yhteiskunnassamme on tällä hetkellä aivan järkyttävän paljon henkistä väkivaltaa. Ihmiset voivat joka puolella pahoin, koska heille tehdään ja he tekevät itselleen henkistä väkivaltaa. Kun-sanan käyttökin voi olla henkistä väkivaltaa.
On erityisen huolestuttavaa, kuinka vähän me tiedostamme, kuinka paljon täällä on henkistä väkivaltaa. Jos kirjan kirjoittajat olisivat tietoisia ympärillä olevan emotionaalisen väkivallan määrästä ja laajuudesta, he olisivat lisänneet, että vaikka kun-sanan käyttö tuokin mielikuvaa lähemmäs ja tekee sitä todellisemmaksi, tämä ei helpota kaikkien oloa eikä tätä harjoitusta tulisi käyttää vastuuttomasti. He myös kehottaisivat lukijoitaan kyseenalaistamaan kaikkea lukemaansa ja testaamaan harjoitukset huolellisesti, ennen kuin lähtevät tekemään niitä asiakkaiden kanssa.
Tämä ei ole ainutkertainen tapaus. Törmään vastaaviin tapauksiin jatkuvasti. Välillä tekee mieli karata jonnekin kauas pois. Puutun kaikkiin vastaantuleviin tapauksiin jatkuvasti ja niin usein kuin ehdin ja jaksan. Koulussakin olo tuntui viimeksi siltä kuin olisin juossut hikipäissäni sammuttamassa ohjaajan sytyttämiä tulipaloja. Tuon tuosta ohjaaja sanoi jotain yleistävää, syrjivää, loukkaavaa tai jollakin tavalla asiatonta, ja minun piti puuttua, korjata, lisätä, avata, selittää…
Se on todella uuvuttavaa ja pahinta on se, että harva edes huomaa. Se on kuin Tukholma-syndroomassa. Yrität pelastaa henkilöä väkivallalta, mutta hän onkin niin turtunut ja tottunut siihen, että saattaa jopa ärsyyntyä.
Miten yhteiskunta on mennyt tähän tilaan, että pidämme henkistä väkivaltaa niin normaalina?
---
Jos tykkäsit tästä tekstistä, suosittelen lukemaan:
Kun vertaistuki ei auta
Negatiivisuuden häpeä ja hyväksyntä
Kirja alkaa näennäisesti viattomalla esimerkillä, jonka tarkoitus on valaista, että erilaisten sanojen käyttö tuottaa erilaisia mielikuvia ihmisille. Esimerkki kuuluu näin:
"Ajattele mitä tahansa asiaa X, joka ei vielä ole toteutunut mutta jonka haluat toteutuvan. Ajattele:
Jos X toteutuu.
Huomaa, millainen mielikuva sinulle tulee asiasta ja miltä se tuntuu. Mitä muita prosesseja huomasit mielessäsi?
Ajattele samaa asiaa kuin edellä mutta ajattele:
Kun X toteutuu.
Huomaa, millainen mielikuva sinulle tulee asiasta nyt ja miltä se tuntuu nyt. Millainen prosessi aivoissa ja mielessä lähti liikkeelle, kun ajattelit kun?"
Kirjassa selitetään edelleen, että monilla ihmisillä kun-sanan käyttö jos-sanan sijasta tuo mielikuvaa lähemmäs ja kirkastaa sitä sekä saa sen tuntumaan enemmän mahdolliselta. En kiistä mitään näistä väitteistä. Kun-sanaan liittyvät assosiaatiot tuovat mahdollisuutta tosiaan todellisemmaksi.
Kirjassa ei suoraan sanota, että kun-sanan käyttö jos-sanan sijasta helpottaisi henkilön oloa, mutta niin annetaan ymmärtää. Tämä on se ärsyttävä seikka. Jos en tietäisi kokemuksesta, että siinä ei välttämättä käy niin, ottaisin tämän tosiasiana ja saattaisin tahtomattani loukata asiakkaitani.
(Teksti jatkuu kuvan alla.)
 |
| Photo by Frankie Cordoba on Unsplash |
Useammankin kerran olen istunut jonkun ylipirteän sosiaali- ja terveysalan ammattilaisen vastaanotolla ja saanut huomautuksen jos-sanan käytöstä. "Jos paranen joskus tästä masennuksesta…" saatoin aloittaa lauseen, mihin vastapuoli on iloisesti tullut väliin sanomalla, "KUN paranet tästä masennuksesta!" Mieleni teki potkaista tämä ylimielinen pirteä peipponen ikkunalasin läpi.
Milloin kun-sanan käyttö siis pahentaa ihmisen oloa?
Ainakin silloin, jos ihminen on toivottomassa tilassa. Silloin kun-sanan käyttö tuntuu itselleen valehtelemiselta. Lisäksi kyseessä olevan soteammattilaisen kyvyttömyys nähdä asiakkaan toivotonta tilaa lisää enemmän toivottomuutta toivottomuuden päälle. Ihan kuin ei riittäisi, että kärsin vakavasta masennuksesta. Minun pitää vielä kärsiä siitäkin, että kukaan ei näe, miten paljon kärsin.
Kuinkakohan moni tuleva terapeutti on lukenut tämän kohdan tästä kirjasta ja ajatellut, "Hei, kehotanpa asiakkaitani ajattelemaan kun-sanalla jos-sanan sijasta ja parannan näin heidän oloaan!"
Yhteiskunnassamme on tällä hetkellä aivan järkyttävän paljon henkistä väkivaltaa. Ihmiset voivat joka puolella pahoin, koska heille tehdään ja he tekevät itselleen henkistä väkivaltaa. Kun-sanan käyttökin voi olla henkistä väkivaltaa.
On erityisen huolestuttavaa, kuinka vähän me tiedostamme, kuinka paljon täällä on henkistä väkivaltaa. Jos kirjan kirjoittajat olisivat tietoisia ympärillä olevan emotionaalisen väkivallan määrästä ja laajuudesta, he olisivat lisänneet, että vaikka kun-sanan käyttö tuokin mielikuvaa lähemmäs ja tekee sitä todellisemmaksi, tämä ei helpota kaikkien oloa eikä tätä harjoitusta tulisi käyttää vastuuttomasti. He myös kehottaisivat lukijoitaan kyseenalaistamaan kaikkea lukemaansa ja testaamaan harjoitukset huolellisesti, ennen kuin lähtevät tekemään niitä asiakkaiden kanssa.
Tämä ei ole ainutkertainen tapaus. Törmään vastaaviin tapauksiin jatkuvasti. Välillä tekee mieli karata jonnekin kauas pois. Puutun kaikkiin vastaantuleviin tapauksiin jatkuvasti ja niin usein kuin ehdin ja jaksan. Koulussakin olo tuntui viimeksi siltä kuin olisin juossut hikipäissäni sammuttamassa ohjaajan sytyttämiä tulipaloja. Tuon tuosta ohjaaja sanoi jotain yleistävää, syrjivää, loukkaavaa tai jollakin tavalla asiatonta, ja minun piti puuttua, korjata, lisätä, avata, selittää…
Se on todella uuvuttavaa ja pahinta on se, että harva edes huomaa. Se on kuin Tukholma-syndroomassa. Yrität pelastaa henkilöä väkivallalta, mutta hän onkin niin turtunut ja tottunut siihen, että saattaa jopa ärsyyntyä.
Miten yhteiskunta on mennyt tähän tilaan, että pidämme henkistä väkivaltaa niin normaalina?
---
Jos tykkäsit tästä tekstistä, suosittelen lukemaan:
Kun vertaistuki ei auta
Negatiivisuuden häpeä ja hyväksyntä
Kommentit
Lähetä kommentti