Ulos ulkomaailmaan!
En halua lähteä ulos kodistani yksin ilman hyvää syytä. Nautin toki raikkaasta ilmasta ja luonnon kauneudesta siinä missä kuka tahansa muukin, mutta teen sen mieluiten seurassa tai matkalla johonkin paikkaan, minne minun täytyy mennä.
Ihmettelen itsekin tätä nykyistä vastentahtoisuutta tehdä asioita yksin, sillä nuorempana harrastin monia asioita yksin: kävin kahvilla, syömässä, leffassa ja ulkomaan matkalla. En toisaalta silloinkaan halunnut tehdä sitä – niin kuin en halua edelleenkään – vaan jostain kumman syystä pakotin itseni siihen. Nyt olen vain kyllästynyt pakottamiseen.
Olen pienestä pitäen viihtynyt yksin omassa huoneessani ja harrastanut yksilölajeja: pianon soittoa, piirtämistä, askartelua, lukemista ja kirjoittamista. Viihdynkin yksin parhaiten suljetussa ja turvallisessa ympäristössä, jossa voin hallita mahdollisimman monia asioita. Ulkomaailma ei ole tällainen ympäristö. Metsässä kestääkin ehkä olla yksin, mutta jos asuu kaupungissa, ulkona sattuu ja tapahtuu. Kaupungin keskustassa tavalliset arki-illat ovat siedettäviä, mutta viikonloput ja kaikenlaiset tapahtumat täysin kaoottisia. Se on sääli, etten uskalla yksin mennä niihin, koska nautin sinänsä juhlien ja tapahtumien energiasta tosi paljon.
Olen aina hävennyt tätä epäitsenäisyyttäni. Tuntuu, että tässä iässä pitäisi jo olla sen verran rohkeutta ja itsevarmuutta, että uskaltaisi navigoida kotikaupunkinsa maastossa ilman stressiä. Muistan edelleen, kun menin ensimmäistä kertaa elämässäni yksin ruokakauppaan ostoksille. Olin ehkä 12-vuotias ja äiti lähetti minut ostamaan lähikaupasta maitoa viikonloppuna. Se oli pelottavaa, mutta selvisin joten kuten hengissä.
Jotkut asiat ovat helpompia kuin toiset. Pystyn esimerkiksi käymään yksin kahvilla ilman stressiä. Pystyn jopa nauttimaan siitä. Mutta tuntemattomille puhelimessa puhuminen on edelleen kamalaa, enkä tunnu tottuvan siihen.
Tämän piti olla postaus Pokémon Go -pelistä, joten mennäänpäs asiaan.
Pokémonit ovat tulleet uudestaan muotiin. Pokémon Go -peli julkaistiin ensimmäisissä maissa 6.7, mutta minä kuulin koko jutusta ensimmäistä kertaa vasta viime keskiviikkona. Peli kuulosti mielestäni hauskalta, joten päätin kokeilla. Olen viihtynyt pelin parissa siitä saakka.
Aloittaessa on helppo innostua kaikista vastaan tulevista pokémoneista, mutta muutaman päivän päästä harvinaisemmat poket alkavat kiinnostaa enemmän. Niiden hankkiminen tuntuu tässä vaiheessa olevan sattuman kauppaa. Tähänkin varmasti löytyy joku taktiikka. Netissä liikkuu väitteitä, joiden mukaan tiettyä elementtiä (maa, vesi, lentävä, myrkky jne.) olevat poket ilmestyisivät tiettyihin paikkoihin kartalla (vesipoket veden äärelle, sähköpoket sähkölaitosten viereen jne.) tai tiettyihin vuorokauden aikoihin (haamupoket yöllä) tai tietyssä säässä (tulipoket auringossa ja vesipoket sateessa). Olen kuitenkin löytänyt tulipokeja sateella, haamupokeja päivällä, enkä usko noihin juttuihin vielä muiltakaan osin. Minun kohdallani ne eivät ainakaan ole vielä pitäneet paikkansa.
Minua kiehtovat erilaisten pokémonien erityiset vahvuudet ja heikkoudet, ja miten ne muodostavat toisiaan täydentävän järjestelmän (pokedex). Haluaisinkin kovasti päästä ottelemaan pokémoneillani, mutta kaikki vastaan tulleet salit ovat super super edistyneiden pelaajien hallussa. Minun ei kannata otella vauvapokemoneillani järkälepokemoneja vastaan. On sääli, että peli suosii tässä suhteessä heitä, jotka ehtivät pelin pariin ensimmäisinä ja näyttävät pelaavan silloinkin, kun minä syön tai nukun. Onko tosiaan niin, että 5% kaikista pelaajista pääsevät ottelemaan keskenään, kun muut vaan haaveilevat siitä?
No, kaikista ajatuksista ja kysymyksistä huolimatta minun piti sanoa vain se, että Pokémon Go on antanut minulle hauskan syyn lähteä ulos jaloittelemaan. Kiitos siitä!
Ihmettelen itsekin tätä nykyistä vastentahtoisuutta tehdä asioita yksin, sillä nuorempana harrastin monia asioita yksin: kävin kahvilla, syömässä, leffassa ja ulkomaan matkalla. En toisaalta silloinkaan halunnut tehdä sitä – niin kuin en halua edelleenkään – vaan jostain kumman syystä pakotin itseni siihen. Nyt olen vain kyllästynyt pakottamiseen.
Olen pienestä pitäen viihtynyt yksin omassa huoneessani ja harrastanut yksilölajeja: pianon soittoa, piirtämistä, askartelua, lukemista ja kirjoittamista. Viihdynkin yksin parhaiten suljetussa ja turvallisessa ympäristössä, jossa voin hallita mahdollisimman monia asioita. Ulkomaailma ei ole tällainen ympäristö. Metsässä kestääkin ehkä olla yksin, mutta jos asuu kaupungissa, ulkona sattuu ja tapahtuu. Kaupungin keskustassa tavalliset arki-illat ovat siedettäviä, mutta viikonloput ja kaikenlaiset tapahtumat täysin kaoottisia. Se on sääli, etten uskalla yksin mennä niihin, koska nautin sinänsä juhlien ja tapahtumien energiasta tosi paljon.
Olen aina hävennyt tätä epäitsenäisyyttäni. Tuntuu, että tässä iässä pitäisi jo olla sen verran rohkeutta ja itsevarmuutta, että uskaltaisi navigoida kotikaupunkinsa maastossa ilman stressiä. Muistan edelleen, kun menin ensimmäistä kertaa elämässäni yksin ruokakauppaan ostoksille. Olin ehkä 12-vuotias ja äiti lähetti minut ostamaan lähikaupasta maitoa viikonloppuna. Se oli pelottavaa, mutta selvisin joten kuten hengissä.
Jotkut asiat ovat helpompia kuin toiset. Pystyn esimerkiksi käymään yksin kahvilla ilman stressiä. Pystyn jopa nauttimaan siitä. Mutta tuntemattomille puhelimessa puhuminen on edelleen kamalaa, enkä tunnu tottuvan siihen.
Tämän piti olla postaus Pokémon Go -pelistä, joten mennäänpäs asiaan.
Pokémonit ovat tulleet uudestaan muotiin. Pokémon Go -peli julkaistiin ensimmäisissä maissa 6.7, mutta minä kuulin koko jutusta ensimmäistä kertaa vasta viime keskiviikkona. Peli kuulosti mielestäni hauskalta, joten päätin kokeilla. Olen viihtynyt pelin parissa siitä saakka.
Aloittaessa on helppo innostua kaikista vastaan tulevista pokémoneista, mutta muutaman päivän päästä harvinaisemmat poket alkavat kiinnostaa enemmän. Niiden hankkiminen tuntuu tässä vaiheessa olevan sattuman kauppaa. Tähänkin varmasti löytyy joku taktiikka. Netissä liikkuu väitteitä, joiden mukaan tiettyä elementtiä (maa, vesi, lentävä, myrkky jne.) olevat poket ilmestyisivät tiettyihin paikkoihin kartalla (vesipoket veden äärelle, sähköpoket sähkölaitosten viereen jne.) tai tiettyihin vuorokauden aikoihin (haamupoket yöllä) tai tietyssä säässä (tulipoket auringossa ja vesipoket sateessa). Olen kuitenkin löytänyt tulipokeja sateella, haamupokeja päivällä, enkä usko noihin juttuihin vielä muiltakaan osin. Minun kohdallani ne eivät ainakaan ole vielä pitäneet paikkansa.
Minua kiehtovat erilaisten pokémonien erityiset vahvuudet ja heikkoudet, ja miten ne muodostavat toisiaan täydentävän järjestelmän (pokedex). Haluaisinkin kovasti päästä ottelemaan pokémoneillani, mutta kaikki vastaan tulleet salit ovat super super edistyneiden pelaajien hallussa. Minun ei kannata otella vauvapokemoneillani järkälepokemoneja vastaan. On sääli, että peli suosii tässä suhteessä heitä, jotka ehtivät pelin pariin ensimmäisinä ja näyttävät pelaavan silloinkin, kun minä syön tai nukun. Onko tosiaan niin, että 5% kaikista pelaajista pääsevät ottelemaan keskenään, kun muut vaan haaveilevat siitä?
No, kaikista ajatuksista ja kysymyksistä huolimatta minun piti sanoa vain se, että Pokémon Go on antanut minulle hauskan syyn lähteä ulos jaloittelemaan. Kiitos siitä!
Kommentit
Lähetä kommentti