Merkkipäivä

Olen viime viikkoina aloittanut monta postausta eri aiheista, mutta mikään niistä ei tunnu tulevan valmiiksi. Joudun muistuttamaan itseäni siitä, että minulla on lupa postata blogiini keskeneräisiä ja vähemmän täydellisiä tekstejä.

Toisaalta yksi syy kirjoittamisongelmiin saattaa olla mielen sisäinen sekavuustila. Olen koko ikäni saanut kuulla olevani outo ja erilainen, mutta tähän asti olen pitänyt sitä voimavarana. Viime aikoina olen saanut olla paljon yksikseni ja pohtia paikkaani yhteiskunnassa ja maailmassa. Olen määritellyt uudelleen suhtautumistani työhön, mielenterveyshäiriöihin, vammaisuuteen, yksinäisyyteen, syrjäytyneisyyteen ja parisuhteeseen.

Kirjoitan tätä ensimmäisen seurustelusuhteeni ensimmäisenä vuosipäivänä. Olen halunnut suhdetta teini-ikäisestä lähtien, mutta sellaisen löytäminen (ja myöhemmin ylläpitäminen) on ollut ihan helkkarin hankalaa. Kysyin itseltäni monet kerrat, miksi minulla on vaikeuksia, kun niin monet tuntuvat löytävän seurustelukumppanin niin helposti. Nyt takana on vuosi ja tiedän, että monelle se ei ole pitkä aika. Minulle se on kuitenkin huima saavutus. Olen ylpeämpi vuoden seurustelusuhteesta kuin yhdeksän vuotta kestäneestä maisteritutkinnon suorittamisesta. Vaikka tutkintoni oli pidempi, työläämpi ja vaati paljon henkistä kasvua, pääsin aloittamaan sen jo 18-vuotiaana suoraan lukiosta tietämättä, mitä oikein halusin. Seurustelusuhdetta olen sen sijaan saanut haluta kauan ja pohtia perusteellisesti. Tunnen luissani ja ytimissäni työn, jonka olen tehnyt itseni kanssa suhteen mahdollistamiseksi. Matka on ollut pitkä ja raskas, mutta en vaihtaisi päivääkään pois, koska nyt minulla on (omasta mielestäni) maailmankaikkeuden ihanin suhde. :)

Matka jatkuu ja tuonee mukanaan vielä paljon haasteita, mutta tänään pysähdyn ihmettelemään ja iloitsemaan tätä merkkipäivää.