Täysikuu

Olen valvonut koko yön. Kuu ei anna minun nukkua. Kävin kurkkimassa sitä olohuoneen ikkunasta ja siellä se oli - taivaalla. Viattomana mukamas.

Olen juuri pari päivää sitten saanut taas kiinni elämän hännästä. Yleensä se juoksee kaukana edessäni ja minä laahustan perässä. Mutta silloin tällöin jotain tapahtuu ja herään elämänkettu - ja pörröinen häntä - vierelläni. Kettu antaa tarttua häntäänsä ja vetää minua perässään.

On uskomatonta, kuinka paljon aikaa käytän pelkäämiseen ja karkuun juoksemiseen. Suurin osa elämästäni kuluu siihen. Käytän älyttömästi energiaa siihen, että yritän elää niin kuin joku muu haluaisi sen sijaan, että tekisin, mitä itse haluan.

Tähän on tietysti olemassa hyviä syitä. Kuten se, että oman sydämen seuraaminen on vaarallista, jos ei tiedä, mihin se vie. Eikä ole luottanut sydämeensä ennenkään. Tai se, että ihmiset katsovat kieroon. Jää yksin. Nolostuu.

Mutta sitten kun on tarpeeksi pitkään onneton, jotain tapahtuu ja kaikki yhtäkkiä kirkastuu. Minulle tämä jokin tapahtui kaksi päivää sitten.

(Teksti jatkuu kuvan alla.)

Photo by Quinten de Graaf on Unsplash

Istuin ystäväni teltassa leikkimässä numeropelillä. Teltta ei siis ollut mikään retkeilyteltta, joka oli aikuismaisesti kuivumassa jonkin arkipakoisen luontovaelluksen jäljiltä - ei. Se oli huoneeseen rakennettu sisäteltta, samanlainen kuin lapset yrittävät rakentaa, paitsi että tämä oli todella hyvin tehty. Siinä oli puukehikko, oranssikeltainen telttakangas, tarrakiinnitys ja patja sisällä. Istuin siellä ja ihmettelin, miten jollakin on aikaa ja energiaa tehdä jotain niin… hyödytöntä.

Tajusin samassa, että tämä oli vanhempieni ääni päässäni, ainainen kriitikko ja ilonpilaaja. "Tekisit jotain hyödyllistä," se toruu. "Katso nyt itseäsi, senkin hyödytön. Olisit hyödyksi välillä."

Olen kirjoittanut hyödystä ja sen orjuuttavasta vaikutuksesta elämääni ennenkin. Hyödyttömyys on aina ollut kiellettyä. Nekrofiliaa pahempi tabu.

Hyödyssä kuitenkin piilee onnettoman elämän resepti. Jos aina yrittää tehdä jotain hyödyllistä, sairastuu hyödyttömyysapneaan. Alkaa pitää itseään aina hyödyttömänä ja turhana ja ajaa itsensä piippuun jatkuvalla hyötytekemisellä.

Ja se numeropeli, siitäkin pitää mainita. Numerot ovat mielestäni aika tylsiä. Löysin kuitenkin yllättävää iloa numeropelistä, kun en pelannut sääntöjen mukaan vaan leikin nappuloilla miten sattuu. Niinpä. Leikki, mitä se on?

Ehkä monille teistä leikki on arkipäivää. Ainakin jos on omia lapsia, se on todennäköistä. Mutta ehkä muillekin. Ei minulle. Leikki ei ollut oikein sallittua minulle koskaan. Sain leikkiä vain tietynlaisia leikkejä. Nyt en salli itselleni minkäänlaisia.

Mutta leikki on oikeasti hyödyllistä. Se lisää hyvää oloa, se rentouttaa ja se ilahduttaa. Ja auttaa löytämään elämäntarkoituksen.

Mutta miten siis leikitään? Mitä minun pitää tehdä?

No, leikki on oikeastaan mitä vaan kivaa tekemistä.

Okei, tuo ei auttanut yhtään. Miten tehdään jotain kivaa? Teen äärimmäisen harvoin mitään kivaa. Kun minulla oli syntymäpäivä, tein merenneitokuppikakkuja. Se oli kivaa. Joulun alla annoin itselleni luvan leipoa pieniä piparkakkutaloja.

Teen päätöksen. Alan pitää päiväkirjaa. Selvästikin kivat asiat ovat elämässäni hakusessa, joten minun täytyy alkaa kirjoittaa niitä ylös. Merenneitokuppikakkujen leipominen, piparkakkutalojen tekeminen, teltassa numeropelillä sääntöjä rikkomalla leikkiminen…

Tästä se lähtee.