Arvokysymys
Aamu ei lähtenyt kovin hyvin
käyntiin, sillä jouduin heti aamusta konfliktiin erään
taideyhteisön kanssa internetin ihmeellisessä maailmassa. (Note to
self: älä mene nettiin ennen aamupalaa!) Kehuin erästä maalausta,
jonka joku oli tehnyt. Kuva esitti alastonta naista metsässä
klassisen romanttiseen tyyliin. Muuten kiva, mutta maalauksen tekijä
oli jostain kumman syystä peittänyt naisen rinnat rumalla mustalla
sensuurilaatikolla. Tätä kommentoinkin vitsikkääseen tapaani,
että miksi siinä on tuommoinen. Sehän pilaa kauniin taulun.
Sain vastaukseksi jäätävän
kommentin taulun tekijältä, joka oli samalla kyseisen yhteisön
johtaja (tai yksi heistä). Hän tokaisi minulle, että alastomuus on
ehdottomasti kiellettyä heidän yhteisössään eikä hän yhteisön
johtajana aio rikkoa tätä sääntöä.
Olin (aamutuimaan) yllättynyt
ja vähän järkyttynytkin. What just happened? Pahoittelin, etten
ollut tiennyt kyseisestä säännöstä ja tiedustelin syytä sille.
Tekijää ei pahoitteluni
tyynnyttänyt. Sain vastaukseksi vielä vihaisemman kommentin, jonka
sanoma oli se, että hänellä ei ole aikaa selittää
itsestäänselvyyksiä idiooteille. Jos säännöt eivät kelpaa, ovi
on tuolla.
Alastomuuden sensuroiminen
taiteessa on yleisesti ottaen arvojani vastaan. Minun piti lähteä.
Jouduin kasvotusten vanhan
Yhdysvaltoihin juurtuneen pelon kanssa. Olen kohdannut sen miljoona
kertaa Hollywood-elokuvissa ja muussa amerikkalaisessa tuotannossa.
Olen lukenutkin asiasta viestinnän ja elokuva- ja tv-historian
kursseilla. En vieläkään tajua, miksi Yhdysvalloissa pelätään
ja inhotaan alastomuutta niin paljon. Monille eurooppalaisille se on
vaikea asia tajuta. Täällä on niin erilainen alastomuuskulttuuri.
Elelemme mukavassa
pumpulikuplassa, jossa alastomuus on luonnollista ja kaunista.
Kesällä jengi kirmaa rinta rinnan saunan jälkeen järveen ilman
rihman kiertämää.
Mieleeni tuli kaunis lainaus
Neale Donald Walshin kirjasta Conversations With God.
Neale: ”Is sex OK? Come on,
what is the real story behind this human experience? Is sex truly for
procreation as some religions say? Is true holiness and enlightenment
achieved trough denial or transmutation of the sexual energy? Is it
OK to have sex without love? Is just the physical sensation of it OK
enough as a reason?”
God: ”Of course sex is OK.
Again, if I didn't want you to play certain games, I wouldn't have
given you the toys. You give your children things you don't want them
to play with? Play with sex. Play with it! It's woderful fun. Why,
it's just about the most fun you can have with your body if you're
talking of strictly physical experiences alone.
”But for goodness sake, don't
destroy sexual innocence and pleasure and the purity of the fun and
joy by misusing sex. Don't use it for power or hidden purpose, for
ego gratification or domination, for any purpose other than the
purest joy and highest ecstacy, given and shared, which is love and
love recreated. Which is new life! Have I not chosen a delicious way
to make more of you?
”With regard to denial, I've
dealt with that before. [...] Each to his own without judgment –
that is the motto.
”You don't need to have a
reason for anything. Just be the cause, be the cause of your
experience.”
Kaikki taiteilijat eivät ole yhtä avarakatseisia. Kaikki taideyhteisöt eivät ole yhtä suvaitsevaisia. Kyllä minä vielä omani löydän.
Kommentit
Lähetä kommentti