Pikku tuholainen
Tänä aamuna herättiin taas
kerran siihen, miten toinen meidän kissoista syö sisächilien
lehtiä. Tai ei syö – se vain repii niitä irti ja selkeästi
nauttii äänestä, joka siitä lähtee. Aslak on muutenkin
auditiivinen persoona. Se rakastaa kaikkia juttuja, joista lähtee
joku hauska ääni. Lyijykynä lattialla esimerkiksi.
Harmi, että jos se vielä
jatkaa pitkään chileillä leikkimistä, kasviraukat eivät selviä
siitä hengissä. Siksi se pitäisi saada jotenkin lopettamaan ja
tätä ongelmaa ollaankin yritetty jo jonkin aikaa ratkaista.
Eräs idea olisi ollut ostaa
chileille joku kaappi ja laittaa ne sinne turvaan, mutta ajatus
siirrettiin sivuun, kun chilien valaistusongelmat olisivat käyneet
liian hankaliksi. Chilit tarvitsevat paljon valoa kasvaakseen ja
kaappiin ei olisi mahtunut riittävästi valoja tai chilejä tai
jotain. ? Miksi tämä idea hylättiinkään?
No, toinen idea oli istuttaa
kissoille kissanruohoa, ja se toteutettiin. Idea oli kirjaimellisesti
semitoimiva, koska Iisak-kissa söi ruohoa erittäin mielellään.
Chili-Aslak pitäytyi kuitenkin chileissä. Niistä lähtee paljon
kivempi ääni.
Sitten yksi aika tragikoominen
idea oli suihkuttaa chilinlehtiin mäntysuopaa, jolloin ne
maistuisivat kissasta pahalta. Siinähän kävi sitten niin, että
Aslak ei mäntysuovasta erityisesti välittänyt (se repi lehtiä
varoivaisesti hampaankärjillään) mutta chilit sitäkin enemmän.
Ne pudottivat paniikissa lehtensä. No, väliaikainen ratkaisu sekin.
Kesän chilit viettivät
parvekkeella, ja siellä ne säästyivät kissojen hampailta –
mutta myös kukoistamiselta. Suomen kesä on kuitenkin niin karu,
että osa lehdistä paloi auringossa, osa kylmettyi pakkasessa ja osa
joutui teho-osastolle tuulen kaadettua niiden ruukut. (Katottiin
Antarktiksen talvesta kertova luontodokumentti ja siellä ne
pingviiniraukat lyllersivät vastatuuleen kuin suomalaiset
työmatkalaiset keskustassa maanantaiaamuna. On tämä ilmasto aika
hurja.)
Kaiken muun epäonnistuttua
Aslakin huomiota on yritetty kiinnittää esimerkiksi jo edellä
mainittuihin lyijykyniin, mutta huvituksena chilit vievät vielä
voiton.
Miksi Aslak repii chilin lehtiä? Miksei Iisak revi? Miten kissan saisi lopettamaan? Miksi se pitäisi
saada lopettamaan?
Mahdollisia uusia ideoita:
- keksiä Aslakille joku vielä hauskempi repimisleikki
- muuttaa omakotitaloon, jossa chileillä olisi oma aidattu puutarhansa
- muistuttaa itseään siitä, että elämässä on suurempiakin ongelmia ja meillä menee oikeastaan aika helvetin hyvin, jos tämä on tosiaan meidän suurin ongelma
- hankkia koira (en tiedä, miten se auttaa, mutta haluan koiran)
Kommentit
Lähetä kommentti