Mielekäs työpaikka?
Meinasin otsikoida tämän postauksen: ”Unelmaduuni” tai ”Unelmaduuni?”, mutta se tuntui valtavan mahtipontiselta tähän elämänvaiheeseen. Tajusin, että jopa sanapari ”mielekäs työpaikka” on minulle varsin ufo ja outo.
Sain viime tiistaina suhteellisen hyviä uutisia. Tai no ei uutisia oikeastaan. Kävin vain lääkärissä ja sain uusia, toivottavasti toimivampia lääkkeitä. Pääsen myös intensiivipoliklinikan kahden viikon kuntoutusjaksolle, joka alkaa pian. Se on sellainen aktivoitumisjuttu, missä saa vertaistukea ja kahvia. Sen lisäksi tapaan ennen reissua sosiaalityöntekijän, jonka kanssa käydään läpi erilaisia vaihtoehtoja, miten pääsisin pikkuhiljaa takaisin kiinni työelämään. Pääsisin esimerkiksi kesätöihin muutamaksi tunniksi viikossa. Se kuulostaa tarpeeksi leppoisalta makuuni. Parasta on se, ettei reissusta tarvitse palata takaisin tyhjän päälle.
En kyllä uskalla vielä veikata, minkälaiseen työhön voisin mennä. Se ei saa missään nimessä olla liian stressaavaa, mutta se ei saisi olla tylsääkään, koska sitten minä vaan turhaudun. Siinä ei saisi olla liikaa häslinkiä eikä kontakteja uusiin ihmisiin, mutta toisaalta liian yksinäinen tai yksitoikkoinen työkin rasittaa aivan kamalasti. Ongelma on siinä, että minulla yli- ja alivirittymisen välinen sopiva viritystila on todella todella kapea.
Mitä ikinä työ onkaan, siinä on oltava PALJON taukoja, koska työnarkomaanina innostun helposti puurtamaan ja siinä on todella helppo vetää itsensä taas piippuun. Työn tauotus on erittäin olennaista. Ilman taukoja en yksinkertaisesti jaksa tehdä kokonaista työviikkoa tai edes -päivää.
Vaikutuin, kun luin, mitä psykologi ja kouluttaja Heli Heiskanen kirjoittaa erityisherkän työhyvinvoinnista nettisivuillaan. Kirjoitin Heli Heiskaselle sähköpostia, jossa kiitin häntä kirjoituksesta ja kerroin omia kokemuksiani erityisherkkyydestä sekä esitin muutaman kysymyksen. Valitettavasti hän ei ole vastannut.
Pystyn kuitenkin samaistumaan moneen moneen asiaan tuossa kirjoituksessa. Lista! Tai nimettäköön se Buzzfeed-tyylisesti...
Sain viime tiistaina suhteellisen hyviä uutisia. Tai no ei uutisia oikeastaan. Kävin vain lääkärissä ja sain uusia, toivottavasti toimivampia lääkkeitä. Pääsen myös intensiivipoliklinikan kahden viikon kuntoutusjaksolle, joka alkaa pian. Se on sellainen aktivoitumisjuttu, missä saa vertaistukea ja kahvia. Sen lisäksi tapaan ennen reissua sosiaalityöntekijän, jonka kanssa käydään läpi erilaisia vaihtoehtoja, miten pääsisin pikkuhiljaa takaisin kiinni työelämään. Pääsisin esimerkiksi kesätöihin muutamaksi tunniksi viikossa. Se kuulostaa tarpeeksi leppoisalta makuuni. Parasta on se, ettei reissusta tarvitse palata takaisin tyhjän päälle.
En kyllä uskalla vielä veikata, minkälaiseen työhön voisin mennä. Se ei saa missään nimessä olla liian stressaavaa, mutta se ei saisi olla tylsääkään, koska sitten minä vaan turhaudun. Siinä ei saisi olla liikaa häslinkiä eikä kontakteja uusiin ihmisiin, mutta toisaalta liian yksinäinen tai yksitoikkoinen työkin rasittaa aivan kamalasti. Ongelma on siinä, että minulla yli- ja alivirittymisen välinen sopiva viritystila on todella todella kapea.
Mitä ikinä työ onkaan, siinä on oltava PALJON taukoja, koska työnarkomaanina innostun helposti puurtamaan ja siinä on todella helppo vetää itsensä taas piippuun. Työn tauotus on erittäin olennaista. Ilman taukoja en yksinkertaisesti jaksa tehdä kokonaista työviikkoa tai edes -päivää.
Vaikutuin, kun luin, mitä psykologi ja kouluttaja Heli Heiskanen kirjoittaa erityisherkän työhyvinvoinnista nettisivuillaan. Kirjoitin Heli Heiskaselle sähköpostia, jossa kiitin häntä kirjoituksesta ja kerroin omia kokemuksiani erityisherkkyydestä sekä esitin muutaman kysymyksen. Valitettavasti hän ei ole vastannut.
Pystyn kuitenkin samaistumaan moneen moneen asiaan tuossa kirjoituksessa. Lista! Tai nimettäköön se Buzzfeed-tyylisesti...
8 asiaa, jotka jokainen erityisherkkä kokee työssään
- Ihmiset eivät ymmärrä. Ei-erityisherkän on vaikea sympata erityisherkkää (ja päinvastoin), koska hän ei tiedä, miltä se tuntuu. Kun erityisherkkä rasittuu työpaikalla, hän kohtaa paljon ärsyyntymistä ja joustamattomuutta, jopa painostusta ja pakotusta epämiellyttäviin työtehtäviin, koska ”kaikki muutkin tekee” ja ”nää asiat vaan pitää tehdä”. Eräässä työpaikassa pyysin työhöni ylimääräistä tukea herkkyyteni takia. Minulle naurettiin.
- Ihmiset pitävät heikkona, sulkeutuneena, arkana, epätasapainoisena ja pelokkaana. Ei-erityisherkkä pitää helposti erityisherkkää heikkona, vaikka ahdistuisi jonkin verran varmasti itsekin samoissa tilanteissa. Olen tehnyt aika paljon asiakaspalvelutyötä ja kokenut sekä kuullut muilta monesti, että en sovi siihen työhön. Erääseen työpaikkaan minua ei palkattu ollenkaan arkuuteni takia.
- Ei samastu kilpailuhenkeen, tehokkuuteen ja suorittamiseen. En usko, että kukaan oikeasti tykkää näistä asioista, mutta monet ihmiset jaksavat suorittaa melkein koko elämänsä ajan ilman, että tuntevat sen vaikutuksia vaikkapa terveydessään. Erityisesti henkisesti erityisherkän karvat nousevat pystyyn paljon vähemmästä. Itse inhoan kilpailua yli kaiken lautapelejä myöten, enkä tykkää pelata muuten kuin ilman kilpailua.
- Hakee pitkään omaa alaa ja paikkaa. Uskon, että erityisherkkä selviää varmasti monessa työssä, jos hänen erityistarpeensa huomioidaan. Monesti tähän ei ole kuitenkaan mahdollisuutta vaan erityisherkkä joutuu hakemaan itselleen sopivampaa alaa ja työpaikkaa. Lisäksi työn merkityksellisyys on erityisherkälle painava arvo. Itse huomaan heti, mikä osa työstä on hyödyllistä ja mikä turhaa. Turhan työn tekeminen tuntuu todella turhauttavalta, mutta kaikki esimiehet eivät pidä, kun työntekijä kyseenalaistaa työn tärkeyden.
- Viihtyy rauhallisessa ja kauniissa ympäristössä. No siis kukapa ei viihtyisi? Mutta erityisherkkä kuormittuu rauhattomassa ja epäesteettisessä ympäristössä tavallista enemmän, kun taas rauhallinen ja kaunis ympäristö auttavat keskittymään. Käytän työpaikalla yleensä paljon aikaa siivoamiseen ja olen saannut myös kuulla tästä. En vain pysty rauhoittumaan ja keskittymään sotkuisessa ympäristössä. Minä olen myös se työntekijä, joka pitää huoneensa oven kiinni ja haluaa sopia kaikki tapaamiset sähköpostitse etukäteen. Paitsi jos koputtelija on lempparityökaverini Inkeri.
- Haluaa pitää paljon taukoja, joiden aikana haluaa esim. mennä maate, lukea, jumpata, meditoida tai mennä ulos palloilemaan. Jotkut ihmiset viettävät taukonsa koneella, keittävät kahvia tai menevät ulos röökille. Erityisherkkäkin saattaa tehdä niin, mutta usein on saatavaa tehdä tauolla jotain ihan muuta kuin työtä. Itse pidän (tai pidin) työn lomassa ns. luovia taukoja, jolloin piirsin ja väritin. Kävin myös ulkona kävelemässä ja kuuntelin rentouttavaa musiikkia. Taidekoulussa ollessani olin niin kuormittunut, että pyysin päästä hiljaiseen tilaan meditoimaan. Ainoa sopiva tila löytyi kellarista, eikä siellä pystynyt olemaan pakkasilla. Jos erityisherkkä saisi päättää, hiljentymistiloja löytyisi kaikista julkisista rakennuksista.
- Tuntee ristiriitaa omien ja työn arvojen välillä. Tämä on iso ongelma. Erityisherkkä ei todellakaan pysty sivuuttamaan omia tarpeitaan työn ja palkan vuoksi niin kuin monet ei-erityisherkät tekevät. Itse näen työelämän karuna koneistona, joka polkee jalkoihinsa yksittäisen ihmisen arvokkuuden. Työn alkuperäinen tarkoitus on unohtunut. Muistetaan, että ensisijaisesti työ on olemassa ihmistä varten – ei ihminen työtä varten.
- Tietää, että elämässä on muutakin kuin työ. Niin kuin jo aiemmin kirjoitin, tuskin monet ihmiset toivoisivat kuolinvuoteellaan, että olisivat tehneet enemmän töitä. Ihmiset toivovat, että olisivat tehneet vähemmän työtä. Erityisherkkä tiedostaa tämän jo elämänsä aikana eikä halua tehdä paljon töitä. Hän haluaa vapaa-aikaa, olla läheistensä kanssa ja hän haluaa laittaa terveytensä etusijalle.
Kommentit
Lähetä kommentti