Auto vs. asunto
Vähän yli vuosi sitten kirjoitin pitkän valituspostauksen siitä, kuinka ikävää ja hankalaa autossa asuminen on Uudessa-Seelannissa. Ja sitä se olikin. Jatkuvat logistiset pulmat, yöpymispaikkojen
vähäisyys, suihkun ja vessan puute sekä joidenkin paikallisten asenne
ärsyttivät ja turhauttivat niin paljon, että kirosin koko autossa asumisen
lifestylen helvettiin.
Mutta.
Nyt kun asumme taas
tavallisessa kerrostaloasunnossa Suomessa, palaan ajatuksissani kuitenkin
autossa elämisen hyviin puoliin ja huomaan kaipaavani sitä. Auto voittaa
asunnon monella tavalla. Ensinnäkin se on liikkuva ja siirreltävä, mikä on mahtavaa.
Mieheni sanoin, "Koti kulkee aina mukana."
Tässä Hiacessa asuimme Uudessa-Seelannissa. Nostettava katto tuo vähän lisätilaa. |
Kaikki tarvittava kulkee aina mukana, jopa keittiö! Se on mahtavaa. Minä ainakin haluaisin kovasti viettää aikaa
ulkona ja luonnossa sekä lähteä vaikkapa toiseen kaupunkiin turistisoimaan (uusi sana keksitty, ftw!),
mutta tällä hetkellä tämän kaiken estää se, että inhoan lähteä kauas kotoani.
Minusta on todella ikävää lähteä vaikkapa päivän kestävälle matkalle Nuuksioon
ilman, että minulla on mitään paikkaa, missä levätä tai juoda teetä tai syödä
kunnon ruokaa. Ja ei, en pysty lepäämään maassa. Ja ei, en voi juoda kahvilan
teetä. Ja ei, eväät ei vain ole sama asia. Jos koti taas on mukana siellä
Nuuksiossa, ei tarvitse stressata ollenkaan. Oma tuttu sänky ja oma tuttu
teekuppi ovat lähellä.
Auto voittaa asunnon
myös pienuudessa, tavaroiden määrässä ja siivouksen kestossa. Minusta on
äärimmäisen turhauttavaa siivota yli 15 neliömetrin tilaa. Ja
Uudessa-Seelannissa meidän autossa ei ollut edes imuria - jes! Inhoan
imurointia yli kaiken. Jos asuu autossa, lattia on hetkessä lakaistu
perinteisellä rikkalapio-harja-vempaimella tai lapiotakaan et välttämättä tarvitse, sillä hiekat voi heittää suoraan maahan. Peitot ja muut taas on hetkessä
ravisteltu ja tampattu ulkona. Valmista tuli!
Tässä kuvassa sisätila on siisteimmillään. Suurimman osan sisätilasta vie sänky. Sängyn vieressä on vaatelipasto. |
Tavaraa ei autoon
paljon mahdu, mikä on ihanaa, mutta välillä kieltämättä vähän ikävää, koska
joillekin lempitavaroille ei ollut ainakaan tässä pienessä pakussa tilaa. Mutta kun ei ole paljoa tavaraa,
ei ole myöskään paljoa velvollisuuksia huolehtia niistä tavaroista. Se on tosi
vapauttavaa. Täällä asunnossa meillä on esimerkiksi leivänpaahdin. Elämä ilman
leivänpaahdinta on kuitenkin paljon helpompaa. Samaa voi sanoa kakkuvuoasta,
seinäkellosta, tarjoiluvaunusta ja jättimäisestä lipastosta. Asuntoon tulee
hankittua paljon enemmän tavaraa, koska tilaa on niin paljon. Ja sitten niitä
tavaroita pitää aina miettiä. Ärsyttävää.
Parasta autossa
asumisessa on minusta kuitenkin tietty erillisyyden tunne yhteiskunnasta, jota
voisi kutsua vapaudeksi ja toisaalta yhteys siihen paikkaan ja ympäristöön,
missä kulloinkin on. Kun asun asunnossa, minulla on sellainen tunne, että
muserrun elämäni velvollisuuksien painosta ja toisaalta minun ympärilläni on
jokin näkymätön kupla, joka estää minua näkemästä muita ja muita näkemästä
itseäni. Kuin ympärilläni olisi muuri. Kun asuin autossa, minusta tuntui, että
saan tehdä mitä vaan ja mennä minne vaan. Ainakin melkein. Autossakin on
velvollisuuksia, mutta paljon vähemmän. Paradoksaalisesti autosta käsin koen
olevani paljon lähempänä ympäristöäni ja siinä olevia ihmisiä. Ehkä siksi,
koska niin paljon aikaa tulee vietettyä ulkona.
Keittiön penkin alla oli säilytystilaa ruoalle. Vasemmalla on säilykkeitä, oikealla kuivajuttuja ja keskellä kasviksia. |
Millä tavalla asunto
on sitten parempi kuin auto? Asunto on hyvin eristetty, siellä on aina lämmin
suihku ja siellä on paljon tilaa. Siinä autossa, missä me asuimme
Uudessa-Seelannissa, ei ollut suihkua ollenkaan, autoa ei ollut eristetty vaan
päinvastoin se oli täynnä reikiä, eikä tilaa ollut juuri ollenkaan.
Kaiken oppimani
jälkeen olen miettinyt seuraavanlaista: muutan taas autoon asumaan, mutta
korjaan sellaiset asiat, mistä en pitänyt. Voisin esimerkiksi asua hyvin
eristetyssä hyvin lämmitetyssä autossa, jossa on vähän enemmän tilaa ja lämmin
suihku. Suomessa autossa asuminen on sitä paitsi paljon vapaampaa kuin
Uudessa-Seelannissa ehkä johtuen siitä, että se on Suomessa niin harvinaista.
Yöpyä voi oikeastaan ihan missä vain, eikä kukaan tule häiritsemään. Jos
autossa on kaikki mukavuudet, ei sisällä asuvienkaan tarvitse häiritä
ulkopuolella kuljeskelevia.
Sängyn alla on pieni jääkaappi. Lattian putsaus onnistuu etualalla näkyvän vihreän harjan avulla nopeasti. |
YouTubessa on
mielenkiintoinen kanava autossa asuvasta suomalaisesta pariskunnasta. Kanavan
nimi on Vantastic. Alla oleva video on esittely heidän autostaan:
Hinta
vain mietityttää. Tuollaista mukavaa pikku kotia ei nimittäin saa kovin
halvalla. Voi olla, että täytyy säästää aika pitkään, ennen kuin sellaisen voi
hankkia. Katsotaan, mitä tapahtuu. Ehkä mä onnistun manifestoimaan meille
tuohon tarvittavan rahasumman.
Kommentit
Lähetä kommentti