Sinä voit vaikuttaa!

En ikinä unohda sitä, kun istuin filosofian graduseminaarihuoneessa keskustelemassa jonkun toisen opiskelijan gradusta. Keskustelu siirtyi seuraavaan kysymykseen: onko väliä, jos joku yksi ihminen tekee esimerkillisen ympäristöön vaikuttavan muutoksen elämässään, kuten lopettaa muovin käytön, alkaa puhdistaa juomavetensä fluorista tai siirtyy vegaaniruokavalioon. Gradua kirjoittava opiskelija kertoi, että hänen mielestään yksittäisen ihmisen teolla on todellakin merkitystä. Itse voi aina vaikuttaa. 

Ohjaajamme Timo Airaksinen siinä kyynisesti totesi, että jos yksi ihminen tekee, se on sama kuin ei mitään. 

Olin järkyttynyt. Miten filosofi voi sanoa noin? Jos ihmiset ajattelisivat noin, eihän mikään ikinä muuttuisi paremmaksi. Ehkä Timo Airaksinen oli jo iän myötä sen verran raa'an maailman karaistama ja kyynistynyt ja se sai hänet puhumaan niin välinpitämättömästi. 

Kuuntelin tänään Rahapodi-nimisen podcastin jaksoa numero 95. Siinä Nordnetin talousasiantuntija Martin Paasi (kirjoittajalla on häneen pieni ihastuminen) ja yhteistyökumppanuuksista vastaava Miikka Luukkonen keskustelivat pankkien digitalisaatiosta ja Big datasta. 

Wikipedian mukaan "Big data on erittäin suurten, järjestelemättömien, jatkuvasti lisääntyvien tietomassojen keräämistä, säilyttämistä, jakamista, etsimistä, analysointia sekä esittämistä tilastotiedettä ja tietotekniikkaa hyödyntäen."

Big datan tulon myötä monissa ihmisissä on noussut huoli "isoveljestä" ja omasta yksityisyydensuojasta. Huoli on poikinut lakialoitteitakin oikeudesta pyyhkiä itseään koskevat tiedot pois rekisteristä. Martin Paasi sanoi, että häntä ei huolestuta. Selityksen olen kuullut miljoonia kertoja ennenkin: miksi huolestua isoveljestä, kun ei isoveljeä kiinnosta juuri hänen tekemiset. 

Tämä on tällaista "minä olen vain tällainen yksi pienen pieni mutteri maailmankaikkeuden koneistossa" - ajattelua, jolla vältetään helposti henkilökohtainen vastuu. 

Mitä järkeä minun on ruveta vaikkapa kierrättämään, koska eihän yksittäisen ihmisen kierrätys muuta vielä ympäristöä puhtaammaksi. Miksi ryhtyisin vegaaniksi, kun suuri osa maailman ihmisistä söisi kuitenkin lihaa, eikä tekemälläni muutoksella olisi näin ollen mitään painoarvoa? 

Ei tunnisteta sitä omaa valtaa, omaa vastuuta. Kukaan ei pysty kuitenkaan muuttamaan muita ihmisiä, vain itseään. Itsestään on aina aloitettava. 

Totuus on sitä paitsi se, että Big datan kerääminen voi olla todella vaarallista. Vielä ei tiedetä, mitä sillä tehdään, ja on tietysti mahdollista, että sillä voidaan saada paljon hyvääkin aikaan. Mutta ihmisten tietoisuuden tila on vielä nykyään niin alhainen, että on äärimmäisen epätodennäköistä, että tätä Big Dataa tullaan käyttämään vastuullisesti lähimmän sadan vuoden aikana. Todennäköisempää on se, että joku ahne ja itsekäs ihminen keksii käyttää sitä sodan aloittamiseen, maailman juomavesien patentoimiseen tai muuhun yhtä fiksuun toimintaan. 

Martin Paasin mielestä Big datan keräämisestä on enemmän hyötyä kuin haittaa. Tällä hetkellä se mahdollistaa esimerkiksi parempia pankkipalveluja kaikille. Digitalisaation myötä suurimmalta osalta ihmisistä menee lähivuosina työpaikka alta, mikä mahdollistaa enemmän vapaa-aikaa kaikille. Tämä myös tarkoittaa, että tulevaisuudessa ei elantoa enää tienata työnteolla vaan saadaan jotenkin muuten.

Kuulostaa hyvältä, eikö totta? 

Mutta mikään asia ei ole pelkästään positiivinen tai negatiivinen. Kaikki ihmiset eivät halua menettää työpaikkaansa, vaikka palkkiona olisikin ilmaista rahaa ja rutkasti vapaa-aikaa. Kaikki ihmiset eivät tiedä, mitä sillä rahalla ja ajalla tekisivät. Monet saattaisivat masentua, kokea elämänsä tarkoituksettomaksi, luopua jopa hengestään. 

Pitää paikkansa, että isoveljeä ei kiinnosta yksittäisen ihmisten tekemiset. Big datan vaara ei olekaan siinä, että joku rupeaa stalkkaamaan juuri sinua. Big datassa suurista ihmismassoista kerätään valtavia tietomääriä - siitä etuliite "big". Ei ketään kiinnosta yksittäisen ihmisen touhut mutta suurten joukkojen liikkeet sitäkin enemmän. 

Suuri ihmisjoukko voidaan nähdä organismina siinä missä yksittäinen ihmiskehokin. Aiemmin tästä joukko-organismista ei ole pystytty keräämään tietoa. Sen liikkeistä ja käyttäytymisestä ei tiedetty mitään. Se vain eli omaa elämäänsä ilman, että kukaan häiritsi sitä. 

Suurissa ihmisjoukoissa piilee valtava voima. Niin kuin Timo Airaksinen sanoi, jos yksittäinen ihminen tekee jotain, sillä ei ole suuressa mittakaavassa paljoakaan painoarvoa. Mutta jos ihmisjoukko tekee jotain, se saattaa kiinnostaa yksittäistä ihmistä tai vaikkapa pientä eliittiä, joka haluaa käyttää sitä jotenkin hyväkseen. 

Tämä kaikki puhe on kuitenkin varsin merkityksetöntä, koska maailma ei toimi pelkästään tällä tasolla, vaan on muitakin ulottuvuuksia.

Jos itse ottaa vastuun, ehkä se ei ole materialistisesta näkökulmasta maailmankaikkeuden mittakaavassa kovin iso asia, mutta henkilökohtaisessa mittakaavassa se on valtava asia. Koko elämä muuttuu. Eli kaikki muuttuu. Omasta näkökulmasta. Mitään muuta näkökulmaa sinulla ei kuitenkaan ole eikä tule olemaan, joten mitä väliä on muilla ihmisillä? 

Mitä väliä, jos muut syövät epäterveellisesti, addiktoituvat mihin sattuu ja gaslightaavat toisiaan? Jos muut hyppäävät sillalta jokeen, hyppäätkö sinäkin?

Kommentit

Suositut tekstit