Mitä villasukat ovat opettaneet minulle yrittämisestä
Olen neulonut aika paljon villasukkia viime aikoina. (En tarkoita, että olen neulonut kovin montaa sukkaa. Olen vain neulonut paljon, mutta sukat ovat syntyneet sitäkin hitaammin.) "Mitä ajantuhlausta!" olen usein ajatellut. "Villasukista tulee aina liian pienet tai liian isot. Ja nettisivut ei kyllä tee itse itseään. Ja entäs se yksi taulutilaus? Pitäisi varmaan vastata siihen viestiin."
Pohdiskelin hartiat jäykkänä ja kulmat kurtussa, miksi en pysty lopettamaan neulomista, ja lopulta tajusin syyn. (Työ)elämässäni markkinointi ei usein johda tilauksiin, käytetyt eurot katoavat lopullisesti, ja yritysideakin muuttaa muotoaan harva se päivä. Neulominen sen sijaan… on ihanaa kaivaa viisi puista puikkoa ja pari kerää markettilankaa esiin ja ryhtyä toteuttamaan kaavioksi piirrettyä ohjetta silmukka kerrallaan.
 |
| Kuva: rocknwool, Unsplash |
Yrittäminen on niin perkeleen epämääräistä touhua, tai ainakin oma yrittämiseni on, että tuntuu nautinnolliselta saada kokemus, että kun tekee jotain (neuloo), siitä syntyy tulosta (villasukka). Yrittämisessä kokemus ei nimittäin tosiaankaan ole tämä. I wish! Sitä paitsi jos yrittämiseen saakin jotain ohjeita, itse ainakin koen niiden seuraamisen lähes mahdottomaksi.
Aluksi kävin muutamia kertoa juttelemassa kolmelle eri maksuttomalle yritysneuvojalle (lue kokemuksia täältä ja täältä), mutta jonkinlaisten väärinkäsitysten tai kommunikaatio-ongelmien tai minkälie vuoksi en onnistunut saamaan sieltä kaipaamaani apua. Ihan kuin ongelmani olisivat olleet jotenkin kummallisia, vaikka olisin kysellyt vain, että miten lähetetään starttirahan maksatushakemus.
En nyt haluaisi vanhanaikaisesti jyystää syvemmäksi kuilua sukupuolten välille, mutta tekee vaan mieli sanoa, että ei semmoiset yrittäjämiehet tajua mitään minun feminiinisistä ongelmistani. He ovat siellä vain, että halki, poikki ja pinoon. Mutta monille meistä nuorista naisista se yrittäminen ei vain ole sellaista. Haluamme tehdä eettisiä valintoja, pohtia asiakkaan tarpeita empaattisesti ja seurata intuitiotamme. Meille tuottaa tuskaa ja vaikeutta se yrittämisen muotti, johon meitä yritetään tunkea.
Ajatella, jos yritysneuvojan neuvot tuntuisivatkin neulontaohjeilta. Riittävän helppoa mutta kuitenkin sopivan haastavaa, hauskaa ja mukavaa. Seuraisi vain ohjetta (sopivasti kyseenalaistaen) ja tulosta syntyisi! I wish.
Yrittäminen on kuin neuloisi jotain epämääräistä abstraktia tilataideteosta. Ensin tehdään vähän oikeaa ja nurjaa, mutta nyt tuleekin helmineuletta, kavennuksia ja langankiertoja! Tuhat langankiertoa putkeen, vaikka siinä ei tunnu olevan mitään järkeä. Yksi väärä liike ja koko työ purkautuu! Ja hups, nyt vaihtuukin väri! Ei kun lanka loppui. Pitää jatkaa neulomista sähköjohdoilla, risuilla ja kuukautisverellä. Sitten joku neulojaekspertti vilkaisee työtä ja kysyy, oletko muistanut hamsoloida buiduleidupiiremän, koska jos et tee sitä, tulee terppilindelaatos ja vie sinulta rahat, sielun ja halun elää.
Saan joskus sketsi-ideoita ja nyt taas!
Nuori nainen (Iina Kuustonen) saapuu yritysneuvojan (Jukka Rasila) vastaanotolle. Hän on juuri perustanut yrityksen, joka myy käsitöitä. Hän haluaa kysyä nettisivujen avaamisesta, kirjanpidosta, arvonlisäverosta ja muusta sellaisesta tavallisesta. Aluksi neuvoja kuulostaa normaalilta, mutta tilanne eskaloituu pian. Yritysneuvoja alkaa käyttää yhä erikoisempaa termistöä ja yrittäjä hämmentyy totaalisesti. Tilanne eskaloituu lopulta farssiksi.
Yleensä kaikki tulos syntyy mielestäni liian hitaasti. Muutama yritysneuvontakäynti ei vielä avaa yrittämisen saloja. Pari päivää koneen edessä ei synnytä hienoja nettisivuja. Vuosi yrittämistä ei vielä tuo leipää pöytään. Siksi villasukatkin saivat minut aluksi lähinnä voihkimaan tuskaisena ja ajattelemaan itsetuhoisia ajatuksia. Miten voi olla, että niin paljon aikaa ja vaivaa synnyttää jotakin niin pientä, yksinkertaista ja halpaa?
Näin se kuitenkin taitaa elämässä olla.
---
Lisää tekstejä:
Kommentit
Lähetä kommentti