Terveys vs. työ

Viime päivät ovat olleet ihan hullua härdelliä, sillä yritysneuvonnassa käynnin jälkeen (ja myös muutaman päivän ajan sitä ennen), hioin yhä uudelleen liiketoimintasuunnitelmaani, rahoituslaskelmiani ja keräilin liitteitä starttirahahakemusta varten. Lisäksi rahoituslaskelmat tein yritysneuvonnassa käynnin jälkeen uusiksi, sillä sain tietää, että niistä on tullut uudet pohjat ja koska olen auktoriteettikammoinen, päätin varmuuden vuoksi käyttää niitä. Ei voi koskaan olla liian varovainen, vai mitä?

Samaan aikaan tein aiempaa syvällisempää tutkimusta markkinoinnista, koska halusin varmistaa, että kaikki lähtee käyntiin sujuvasti. Kaiken kukkuraksi taioin kaiken tämän lomassa vielä täytekakun puolisoni syntymäpäivää varten.

Kaiken härdellin keskellä unohdin ja laiminlöin omaa hyvinvointiani. Mikä muuten lukee liiketoimintasuunnitelman kohdassa Heikkoudet: "Laiminlöin omaa fyysistä ja henkistä hyvinvointia työn kustannuksella."

Tein pitkää päivää ja siinä sivussa unohdin syödä, käydä suihkussa, jopa juoda vettä. En myöskään liikkunut tai käynyt ulkona puhumattakaan siitä, että olisin tehnyt mitään mukavaa tai rentouttavaa.

Olen jo monta kertaa elämässäni todennut sen, että silloin kun on tosi kova kiire, täytyy pitää parempaa huolta itsestään. Mitä enemmän on paineita ja stressiä, sitä enemmän pitää muistaa rentoutua ja palautua. Milloin minä oikeasti sisäistän tämän yksinkertaisen tosiasian?

Mutta vaikka starttirahahakemus lähti lopulta, stressi ei kaikonnut. Eikä hyvinvoinnista huolehtiminen palannut. Ennen kuin vasta viikonloppuna, kun minun oli pakko laittaa työt pois, sillä lähdimme Kolille valokuvaamaan ja kylpylään.

Otin mukaan kirjankin, koska halusin rentouttavaa lukemista, mutta kirjan ollessa Elon Muskin elämäkerta, se ei ollut sieltä rentouttavimmasta päästä. Miten se tyyppi pystyy tekemään niin paljon kaikkea?!

Lopulta sain kuin sainkin vähän rentouduttua kylpylässä. Samalla lupasin itselleni, että jatkossa pidän tarkasti huolta omasta hyvinvoinnistani.

(Teksti jatkuu kuvan jälkeen.)


Hassua, miten samantyylisen kirjoituksen postasin helmikuussa 2017. Siinäkin kirjoitin terveyden tärkeydestä ja kuinka ihmeellistä on, että mielenterveysongelmaisen elämä ei pyöri paranemisen ympärillä.

Nyt ymmärrän paremmin, eikä se ole minusta enää niin ihmeellistä. Ihmisellä on tietyt arvot, mutta omat arvot ja niiden mukaan eläminen ovat kaksi eri asiaa. Vaikka terveys olisikin arvolistani kärkipäässä (ei ole), se ei vielä tarkoittaisi sitä, että eläisin terveellisesti.

Tässä välissä haluan muuten kertoa fitness-vuodestani. Nimitän sitä vuodeksi, vaikka ajanjakson voisi oikeastaan rajata muullakin tavalla. Käytän alku- ja loppurajana kuitenkin balettikurssin aloittamista ja lopettamista. Balettiurani kesto oli noin vuosi.

Fitness-vuoden aikana kuntoni oli korkeammalla kuin mitä se oli ollut sitä ennen tai on ollut sen jälkeen. Olin harrastanut liikuntaa jo ennen fitness-vuotta, mikä mahdollisti sen vuoden kuntovoittoputken. Kuntovoittoputki-sana viittaa siihen, että noin vuoden ajan olin kai ihan oikeasti tyytyväinen omaan kuntooni ja ulkonäkööni. Kerrankin kun katsoin peiliin, pidin näkemästäni. Ja kun jaksoin punnertaa tai muuta sellaista, olin ylpeä kehoni voimasta.

Objektiivisesti sanottuna en ollut mitenkään atleettinen, vaikka tuo fitness-etuliite ajanjaksossa onkin. Jaksoin tehdä muutaman miestenpunnerruksen, ehkä viidestä kymmeneen, mutta en sillä tavalla, että maha tai nenä tai tissit olisivat hipaisseet lattiaa. Balettikurssi, jonka mainitsin, oli alkeiskurssi, enkä minä ollut sielläkään parhaiden joukossa. Puhumattakaan siitä, että minulla olisi ollut jatkokurssin tanssijan lihaksia.

"Kovan kuntoni" ansiosta uskaltauduin permantoakrobatiakurssille, joka osoittautui painajaiseksi. Varsinaisena esteenä nautinnolle ei kuitenkaan ollut kunto vaan pelko olla pää alaspäin. Aivan, minulla on sellainenkin. Koska moniin akrobatialiikkeisiin sisältyy pää alaspäin olemista - en oikein tiedä edes, miksi menin sinne. Toinen ongelma liittyi kuntoon. Käsi-, hartia- ja selkälihakseni olivat nimittäin sen verran heikot, että pelkäsin laskea painoa käsille. Käsilläseisonnat ja kärrynpyörät olivat siis jotain niin kauheaa, etten unohda sitä ikinä.


No joo, pointtini on kuitenkin se, että fitness-vuonna käytin paljon aikaa terveyteen. Harrastin liikuntaa melkein joka päivä, joskus kaksi kertaa päivässä. Kävin jatkuvasti suihkussa, koska olin hikinen. Koululaukkunani toimi urheilukassi, koska olin aina tulossa tai menossa jonnekin joogatunnille. Söin myös terveellisesti, sillä huomasin, että liikunnasta tulee hankalaa ja ikävää, jos ruokapuoli ei ole kunnossa. Koti-illat käytin venyttelyyn, koska joku paikka oli aina kipeänä.

Sanalla sanoen elin kuin ihminen, jolle terveys on tärkeää. Käytin siihen paljon aikaa ja huomiota.

Ihmettelen vaan, missä välissä ja miten ehdin oikein tehdä yhtään mitään muuta?

Ja sehän se ongelma onkin… Jos haluan tykätä vartalostani ja olla mielestäni riittävän vahva, minun pitäisi käyttää liikuntaan ja terveyteen ihan armottoman paljon aikaa. Joka päivä! Joskus kaksi kertaa!

Arvot ovatkin prioriteettikysymys. Mikä on sinulle tärkeää? Mihin käytät aikasi?

Minä haluaisin, että minulla olisi enemmän hyvinvointia, mutta en halua käyttää siihen aikaa, koska sitten joudun tinkimään työnteosta. Toisaalta niin kuin jo mainitsin, työtä ei pysty kunnolla tekemään, jos ei voi hyvin. Olen palanut loppuun jo kerran. Ei kiitos enää toista kertaa. 



----
 

Aiempia postauksia terveydestä ja ravinnosta:

Terveysparadoksi
Vegaani laskeutuu maanpinnalle
On (Vegan) Diet and Customer Service and Travel

Kommentit

Suositut tekstit