Yleinen muoto - yksi blogitekstin suosion salaisuuksista

Kun tutkin blogitilastojani tänään, tein mielenkiintoisen havainnon. Listasin postaukset suosiojärjestykseen ja kysyin, mitä yhteistä on eniten klikkauksia saaneilla postauksilla.

No, niillä saattoi olla yhtä sun toista muutakin yhteistä, mutta mielenkiintoisin havainto liittyi siihen, että suosituimmissa postauksissa käytän vähemmän minä-muotoa kuin muissa postauksissa.

Blogipostauksen suosioon saattaa siis vaikuttaa positiivisesti se, että sitä ei ole kirjoitettu minä- vaan yleisessä muodossa! Niin kuin edellinen lause.

Yllättävää, mielenkiintoista, merkillistä! (Havaintoa kunnioittaen tässäkin blogitekstissä vältetään minä-muotoa.)

Mitä tämä siis käytännössä tarkoittaa?

(Teksti jatkuu kuvan alla.)

 
Blogipostauksen voi kirjoittaa eri tavoin. Yksi näistä tavoista on minä-muoto, jota tässäkin blogissa paljon viljellään. Minä-muoto luo tekstistä henkilökohtaisen kertomuksen. Se tuo kirjoittajan kokemuksen lähelle lukijaa. Se tekee selväksi, että tekstissä kuvatut kokemukset ja mielipiteet ovat kirjoittajan omia, ei yleisiä totuuksia. Se on tavallaan nöyrä tapa kirjoittaa. Siinä ei julisteta, "bussikuskit ovat epäkohteliaita!" yleisenä totuutena. Minä-muoto korostaa, että "minun kokemukseni eilen oli tämä". Näin. Jos ei halua vaikuttaa kaikkitietävältä, minä-muoto on hyvä ratkaisu.

Jos jättää minä-muodon pois, tekstistä tulee heti viileämpi, etäisempi ja objektiivisemman kuuloinen. Hassua tässä on se, että vaikka teksti kuulostaisi ei niin henkilökohtaiselta, se saattaa olla silti erittäin henkilökohtainen. Kyse on siis illuusiosta. Minä-muodon pois jättämistä voisi kuitenkin perustella sillä, että minä-kertoja tunkeutuu tarpeettomasti ikään kuin lukijan ja tekstin väliin. Lukijan on ehkä helpompi lukea, kun hän kokee jäävänsä tekstin kanssa "kahden".

Vaikka minä-muodon käyttämistä haluaisi vähentää, sitä ei tarvitse jättää kokonaan pois. Henkilökohtaiset anekdootit saavat edelleen olla minä-muodossa. Ainakin minä kaipaan lukemiini teksteihin tällaisia henkilökohtaisia kohtia, joissa kirjoittajan persoona näyttää tulevan selkeämmin esiin. 

Monet blogipostaukset näyttävät noudattavan seuraavaa reseptiä: alkuun henkilökohtainen anekdootti, sitten siirrytään asiaosuuteen, joka on kirjoitettu yleisessä muodossa, ja loppuun voi taas mahdollisesti laittaa jotakin henkilökohtaista.

Jos ei käytä minä-muotoa usein, olisi ehkä tarpeen mainita jossakin päin blogia jotain seuraavanlaista:

"Kaikki blogissa esittämäni väitteet ovat omaan henkilökohtaiseen kokemukseeni pohjautuvia mielipiteitä, eivät yleisiä totuuksia. Niitä ei siis pidä ottaa totuutena ilman kyseenalaistamista. Vaikka tekstit onkin kirjoitettu yleisellä tasolla, ne ovat silti henkilökohtaisia, eikä niitä pidä yleistää."

Yleisen muodon käyttäminen saattaa tuntua vaikealta, sillä se on oivaa tannerta väärinkäsityksille juurikin siitä syystä, että se kuulostaa yleisemmältä kuin ehkä on. Se on kuitenkin lopulta vain tottumiskysymys. (Jonka myötä mieleen saattaa nousta uskomuksia, jotka ovat ehkä estäneet yleisen muodon käytön!)

Mielenkiintoista yleisen muodon käytössä on se, että siinä ikään kuin otetaan oma kokemus ja yleistetään se koskemaan jotakin hypoteettista suurempaa ihmisjoukkoa. Ehkä juuri tämä näkökulman vaihdos mahdollistaa, että monet voivat samaistua tekstiin ja tekstistä tulee suosittu.

Yleinen muoto siis ehkä rakentaa kirjoittajan ja lukijakunnan välille samaistumisen sillan. Minä-muoto sanoo, "tämä on minun kokemukseni". Yleinen muoto ehdottaa, "ehkä tämä on monien ihmisten kokemus".

Ehkä juuri se rakentaa yhteyttä meidän ihmisten välille?