Kukaan ei tarvitse minua

Olen jo pitkään kamppaillut sen tunteen kanssa, että kukaan ei tarvitse minua. Oikeastaan koko elämäni. Minusta tuntuu, että kukaan ei tarvitse minua, ja nyt yrityksen perustettuani on alkanut tuntua, että ongelma pitää jotenkin ratkaista. Yritys ei nimittäin selviä ilman asiakkaita, ja asiakkaat ovat niitä, ketkä tarvitsevat yrityksen tuotteita tai palveluja. Koska minä olen yhtä kuin yritykseni, on uskomus siitä, että kukaan ei tarvitse minua, varsin ongelmallinen yritykseni menestymisen kannalta.

Jos minua onkin joskus tarvittu, minussa on tarvittu sellaisia ominaisuuksia, jotka eivät ole itselleni kovin tärkeitä tai keskeisiä. Minussa on joskus tarvittu näppäriä sormiani, hyvää näköäni ja venäjän kielen taitoani. Mikään näistä ominaisuuksista ei kuitenkaan ole minun ydintäni eli sitä, mikä tekee minusta minut. Vähän niin kuin pyytäisi laulajalta pukeutumisvinkkejä tai kondiittorilta sisustusvinkkejä. Hän ehkä osaakin antaa niitä jotenkuten, mutta ehkä laulaja kuitenkin haluaisi puhua mieluiten omasta ammattitaidostaan eli laulamisesta ja kondiittori leipomisesta. Parhaat pukeutumisvinkit taas tulevat stylistiltä ja sisustusvinkit sisustussuunnittelijalta.

Jokaisella meistä on jotain taitoja ja ominaisuuksia, jotka ovat meille itsellemme tärkeitä ja mieluisia, joita harjoitamme usein ja tulemme niissä näin ollen koko ajan yhä paremmiksi. Rakkaus lajiin tukee harjoittelua ja kehitystä ja hyvät tulokset puolestaan auttavat rakastamaan näitä asioita yhä enemmän.

(Teksti jatkuu kuvan alla.)

Kyllä, olen venäjän kielen taitoinen, mutta en rakasta venäjän kieltä mitenkään intohimoisesti. En ole kiinnostunut kieliopista, kielen historiasta tai venäläisestä kirjallisuudesta. Tiedän tämän, koska olen käynyt muutamia alan kursseja yliopistolla, ja ne eivät sytyttäneet ollenkaan. Vaikka venäjä onkin äidinkieleni, puhun sitä luultavasti huonommin kuin venäjää toisena kielenä opiskellut henkilö, joka on innostunut aineesta. Jos siis haluaa venäjän kielen apuja, minä en ole paras henkilö siihen hommaan.

Ja kyllä, osaan piirtää ja maalata, mutta en ole innostunut tutkimaan, millaisilla maaleilla ja siveltimillä tulee paras lopputulos. En ole kiinnostunut käymään varjostuksen tai perspektiivin kursseja parantaakseni tekniikkaani. Osaan piirtää ja maalata vain sen takia, että olen tehnyt sitä 1-vuotiaasta saakka. Nyt saattaa näyttää siltä, että olen kehittynyt, koska olen intohimoinen, mutta oikeasti olen kehittynyt, koska olen tehnyt sitä niin kauan. Intohimoinen taiteilija kehittyisi enemmän kolmessa vuodessa kuin minä koko elämäni aikana. Jos siis haluaa hyvää taidetta, minä en ole ehkä paras henkilö siihenkään hommaan.

Yritykseni tekee taidetta, koska olen siinä aika hyvä. Taiteesta myös innostun silloin tällöin ihan oikeasti, mutta innostukseni myös lopahtaa aika pian. Totta puhuen en näe taiteessa hirveästi merkitystä. Maailmassa pitää ehdottomasti olla hienoja maalauksia piristämässä ja kaunistamassa, mutta minä en ole se ihminen, jolle korkein arvo koko universumissa olisi piristää ihmisiä taiteella ja kaunistaa heidän kotejaan. Tällaisia ihmisiä toki on, ja tekevätkin todennäköisesti paljon parempaa työtä kuin minä.

Yritykseni tekee myös taideterapiaa, mutta totta puhuen en usko erityisesti siihenkään. En itse ainakaan saa taideterapiasta kovinkaan paljon apua. Jonkin verran tietysti, mutta itselleni sopii paljon paremmin muunlaiset terapiamuodot. Tiedän toki, että monet ihmiset saavat taideterapiasta hurjasti apua. Teen taideterapiaa, koska olen siinäkin aika hyvä ja koska se on tällä hetkellä kysyttyä ja haluttua. Mutta kun ihmiset tarvitsevat taideterapiaa, minulle ei tule sellainen olo, että he tarvitsisivat juuri minua.

Yritykseni ei siis ole paras mahdollinen. Ideaalitilanteessa yrittäjä uskoo yritysideaansa 100%:sesti ja enemmänkin.

Aluksi ajattelin, etten mitenkään kehtaa paljastaa tätä itsestäni ja yrityksestäni. Sitten tajusin, että tilanne on todennäköisesti paljon yleisempi kuin ajattelenkaan. Todella moni aloittaa yrityksensä siltä pohjalta, että missä on aika hyvä ja mitä ihmiset hänen ympärillään tarvitsevat.

Minä haluan kuitenkin enemmän ja uskon, että me kaikki haluamme tätä samaa. Haluan, että ihmiset tarvitsisivat sitä, mitä minä teen kaikista parhaiten ja rakastan kaikista eniten. Tarvitsisivat minua.

Mikä se paras ja rakkain asia sitten on? No, se onkin vaikeampi kysymys, koska se on niin epämääräistä. Jos tietäisin vastauksen, olisin tietysti perustanut yrityksen samantien sen asian ympärille.

Yksi kysymys, joka auttaa selvittämään tätä, on seuraava:

Mitä teen aina kun minulla on vapaata aikaa? Mitä teen itseäni varten? Mitä teen, vaikka ketään ei kiinnosta?

Minä pohdin asioita. Miten löytää kutsumusammatti? Miksi on niin vaikeaa olla onnellinen? Miksi kaikki on niin vaikeaa? Miksi olen niin yksinäinen? Miksi pelkään ihmisiä? Miten selvitä omien tunteiden kanssa, kun tuntuu, ettei selviä omien tunteiden kanssa? Miten päästä tavoitteisiin? Miten työstää vastustusta? Miten työskennellä itseinhon kanssa?

En halua elää ilman taidetta, sillä se on minulle tärkeä tapa nollata mieli ja rentoutua. Mutta kun mieli laitetaan töihin, se pohtii elämänlaatuun ja onnellisuuteen liittyviä psykologisia kysymyksiä.