All aboard! Trans-Siperian juna

Nousimme ensimmäistä kertaa junaan. Periaatteessa Pietari-Perm-väli ei kuulu Trans-Siperian junarataan, joka lähtee Moskovasta, joka on eri suunnassa, mutta käytännössä miellämme jo tämän välin Trans-Siperian junamatkamme aluksi.

Matkustimme neljän hengen hytissä. Saimme hyttikavereiksemme permiläisen eläkeläispariskunnan, Veran ja Sergein, ketkä aivan ensimmäiseksi pelästyivät maailmanmatkaajasuunnitelmiamme aivan älyttömästi. He kauhistuivat, että meillä ei ollut käteistä, että olimme menossa Siperiaan vaeltamaan ja että meinasimme tilata Permissa Uberin. Huolestuneina he varoittivat meitä puhumasta vieraita kieliä, kertomasta itsestämme mitään tai luottamasta kehenkään tai mihinkään. Itse he kertoivat pelkäävänsä jopa mennä omalla mökillään sieneen, koska metsässä voi törmätä vaikka hirveen.

Hiukan jäisen alun jälkeen tulimme kuitenkin hyvin juttuun. Kävi ilmi, että Vera ja Sergei eivät olleet koskaan tavanneet kaltaisiamme matkustelijoita eivätkä käyneet itse ulkomailla, ja ennakkoluulot olivat siksi voimakkaat. Vera ja Sergei antoivat meille teetä ja pasteijoita ja juttelimme muun muassa maantieteestä, politiikasta ja koulutuksesta. 

* 

Itse juna oli siisti ja mukava. Sängyissä oli tyynyt ja puhtaat lakanat. Rinkat mahtuivat oven päällä olevaan säilytystilaan. Ikkunat olivat puhtaat ja niistä näkyi ulos. (Tosin kuulemma junan kulkiessa syvemmälle Siperiaan ikkunat saattavat likaantua jo niin paljon, että omien ikkunanpesuvälineiden tuomista suositellaan.) 

Olimme valinneet säästösyistä edullisemmat yläpedit, mikä ei ollut paras ajatus. Vaikka olin kuolemanväsynyt, yläpedissä oli hankalaa saada unta, koska tuntui, että putoan minä hetkenä hyvänsä lattialle. Sänky oli hyvin kapea ja pieni kaide tuntui hengenvaaralliselta. 

Muuten hytti oli hyvä nukkumapaikka: rauhallinen, ilmastoitu, pimeä ja hiljainen, mikäli naapurin kuorsausta ei lasketa. Minulla oli korvatulpat, mutta toinen niistä hukkui jonnekin yön aikana, enkä ole vieläkään löytänyt sitä. Junan heiluva liike ja tidin tidin -ääni olivat ihanan unettavia ja niistä tuli lapsuus mieleen. 

Lipun hintaan kuului vapaavalintainen ateria. Olimme juosseet junaan kiireellä ja päivällinen oli jäänyt välistä, joten päätimme syödä samantien. Riisi, tattari, sienet ja liha olivat herkullisia. 

Meiltä muuten puuttuu vielä Irkutsk-Peking -junaliput. Yritimme ostaa ne Pietarin juna-asemalta. Ensin jonotimme kansanvälisten yhteyksien kassaan viisitoista minuuttia, ennen kuin vuoromme tuli. Sitten selvisi, että myyjä ei ollut koskaan myynyt Irkutsk-Peking-lippuja kenellekään ennen meitä. Hän soitti apua ja kokosi ryhmän työntekijöitä selkänsä taakse katselemaan, miten myynti tapahtuu. Pohdiskeltuaan ja näpyteltyään viidentoista minuutin ajan hänen onnistui myydä meille vain yksi lippu. Toiseen olisi mennyt lisää aikaa, joten jouduimme jättämään liput ostamatta. Olimme seisseet kassalla jo puoli tuntia ja meinasimme sen takia myöhästyä junasta. 

Hölmö minä, kun luulin, että puolessa tunnissa selviäisi lipun ostosta.

* 

Trans-Siperian junan väliasemilla kävi juuri niin kuin olin haaveillut – paikalliset mummot (ja muutama nuori) olivat laiturilla myymässä paikallista ja tuoretta ruokaa erittäin halvalla. Saimme kolmella eurolla lämpimän ruoan ja mukilliset mustikkaa ja puolukkaa. Ruoan jälkeen joimme mustaa teetä, jonka tyrkyttivät meille uudet ystävämme Vera ja Sergei.

Maha on tyytyväinen ja junassa on ihanaa köllötellä kirjaa lukien ja odotella seuraavaa pysähdystä. Permissä meitä odottaa couchsurfingistä löytämämme Vitalii, joka lupautui ystävällisesti majoittamaan meidät omaan työhuoneeseensa, toinen kaverimme Varvara ja mystinen jääluola, josta emme tiedä vielä muuta kuin että siellä "pitää käydä".