Arkea vai unta?
Sarjassamme ”kaikki tekevät, mutta kukaan ei myönnä”... Enhän ole ainoa, ketä ärsyttävät nuo listat? Ärsyttää ja harmittaa, mikseivät ihmiset myönnä tekevänsä niin luonnollisia ja pieniä asioita kuin että ”kaivan nenää ja pyyhin lakanaan” tai ”kyylään muiden pyllyjä pukkarissa”.
Nyt seuraa lista mystisistä ja salaperäisistä kokemuksista, joita meillä kaikilla joskus on, mutta joista harva haluaa puhua (tai myöntää edes itselleen).
En ole koskaan varsinaisesti ymmärtänyt, miksi jotkut ihmiset näyttävät pitävän minua hieman outona. ”Outouteni” on ollut minulle aina täysin arkinen asia. Nyt olen kuitenkin tavannut samanhenkisiä ihmisiä ja olen ymmärtänyt, että monet minulle täysin normaaleista arkisista kokemuksista eivät olekaan kaikille arkisia ja normaaleja.
Kun olin 6-vuotias, tajusin, että elämä ja maailma ovat jonkinlaisia illuusioita, hetkessä ohi välähtäviä kuvia. Ajattelin, että kohta me kaikki kuollaan. Tiedostin sen rauhallisin mielin. Näin maailman ikään kuin ulkopuolelta, niin kuin olisin katsellut todellisuutta television ruudulta.
Vastaavia ”ulkopuolisuuden” kokemuksia minulla on ollut useita. Yhtäkkiä vain tajuan, että näen maailman ulkopuolelta, en tiedä mistä, mutta ulkopuolelta kuitenkin. Näen kaiken tämän, koko todellisuuden, taakse.
Nykyään minulle tulee viikottain sellaisia kokemuksia, että tarkkailen itseäni ulkopuolelta. Usein kokemus alkaa silloin, kun olen jonkin negatiivisen tunteen vallassa. Sillä sekunnilla kun näen itseni ulkopuolelta, näen negatiivisen tunteen turhuuden ja rauhoitun.
Toinen itselleni arkinen asia, joka ei ole kaikille arkinen, on huikeat esteettiset kokemukset luonnossa. Miksi luonnossa liikkuminen on minulle niin rankkaa henkisesti? Koska näen ympärilläni jatkuvasti henkeä salpaavaa kauneutta. Muut ihmiset ovat naureskelleet minulle, koska saatan purskahtaa itkuun nähdessäni auringonvalon kimmeltävän kastepisaroiden pinnalla. Näen siinä kuitenkin niin ihmeellistä kauneutta, etten voi olla pysähtymättä näiden lähes hartaiden kokemusten äärellä.
Minulla on ollut lapsesta saakka (varsinkin kun asuin vielä vanhempieni luona) kaukokaipuuta. Tiesin, etten ollut adoptoitu. Näin, että näytin samalta kuin vanhempani eli olin heidän biologinen lapsensa. Enkä kuitenkaan ollut. Tiesin, etten ollut heidän lapsensa. Meidän välinen ymmärryksen kuilu oli niin syvä, ettei sitä voinut selittää pelkästään kulttuuri- tai sukupolvieroilla. Muutama vuosi sitten sanoin silloiselle terapeutilleni, että minusta tuntuu niin kuin olisin kotoisin toiselta planeetalta ja että saan voimakasta kaukokaipuuta joistain musiikkikappaleista – tuntuu niin kuin sävelet olisivat ”kotiplaneetalta”. (Ehkä ne sitten oikeasti oli säveltänyt joku, joka on kotoisin samalta planeetalta kuin minä.)
Silloinen terapeutti ei minua ymmärtänyt, joten varsinkin parikymppisenä käytin paljon energiaa siihen, että yritin selitellä näitä käsittämättömiä ilmiöitä pois joillain arkisilla termeillä, kuten masennus, ahdistus, yksinäisyys ja kaksikulttuurisuus. Termit ovat hyviä ja osuvia mutta eivät poista kokemusten mystisyyttä. Kaikki masennusta joskus sairastaneet tietävät, että kokemusta ei pysty selittämään ihmiselle, joka ei ole koskaan ollut masentunut. Sitä ei voi pukea sanoiksi. Sillä tavalla sekin on mystinen.
Olen myös toistuvasti nähnyt enneunia – unia, jotka käyvät myöhemmin toteen. Minulla on ollut valveillakin joskus sellainen tunne, että tiedän, mitä seuraavaksi tapahtuu, ja sitten se on tapahtunut. Todella usein minusta tuntuu keskustellessani muiden ihmisten kanssa, että tiedän, mitä he aikovat sanoa seuraavaksi. Usein keskeytänkin puhujan, koska olen jo saanut telepaattisesti sen viestin, jonka ääneen sanominen kestää minusta liian pitkään.
Se on sääli, että niin harva puhuu näistä asioista, sillä nämä kokemukset ovat todella kiehtovia. Olisi kiva lukea näistä päivän lehdestä, tyyliin ”Tämä on syy, miksi Enkeli Gabriel ilmestyi Narinkka-torille” tai ”Käytätkö ruusukvartsia väärin? – Älä enää tee tätä noloa mokaa!”
Tämän päivän kirjoituksen on muuten inspiroinut tämä video: Anneli Sjöstedt – Auttajan tiellä
Anneli sanoo videolla erään asian, jota itsekin olen viime aikoina paljon pohtinut. ”Elämme fyysisessä maailmassa, joka pitää hoitaa kuntoon fyysisin keinoin, ja henkisyydestä saa siihen paljon voimaa.” On nimittäin helppoa puhua ja pohtia ja haaveilla. Henkimaailman ilmiöt ovat salaperäisiä ja mielenkiintoisia. Todellinen haaste on kuitenkin siinä, miten muutamme tätä fyysistä maailmaa, jossa elämme (tai miten hyväksymme sen sellaisena kuin se on ja asetumme seuraamaan sen luonnollista muutosta sivusta – riippuu ihan näkökulmasta).
Nyt seuraa lista mystisistä ja salaperäisistä kokemuksista, joita meillä kaikilla joskus on, mutta joista harva haluaa puhua (tai myöntää edes itselleen).
En ole koskaan varsinaisesti ymmärtänyt, miksi jotkut ihmiset näyttävät pitävän minua hieman outona. ”Outouteni” on ollut minulle aina täysin arkinen asia. Nyt olen kuitenkin tavannut samanhenkisiä ihmisiä ja olen ymmärtänyt, että monet minulle täysin normaaleista arkisista kokemuksista eivät olekaan kaikille arkisia ja normaaleja.
Kun olin 6-vuotias, tajusin, että elämä ja maailma ovat jonkinlaisia illuusioita, hetkessä ohi välähtäviä kuvia. Ajattelin, että kohta me kaikki kuollaan. Tiedostin sen rauhallisin mielin. Näin maailman ikään kuin ulkopuolelta, niin kuin olisin katsellut todellisuutta television ruudulta.
Vastaavia ”ulkopuolisuuden” kokemuksia minulla on ollut useita. Yhtäkkiä vain tajuan, että näen maailman ulkopuolelta, en tiedä mistä, mutta ulkopuolelta kuitenkin. Näen kaiken tämän, koko todellisuuden, taakse.
Nykyään minulle tulee viikottain sellaisia kokemuksia, että tarkkailen itseäni ulkopuolelta. Usein kokemus alkaa silloin, kun olen jonkin negatiivisen tunteen vallassa. Sillä sekunnilla kun näen itseni ulkopuolelta, näen negatiivisen tunteen turhuuden ja rauhoitun.
Toinen itselleni arkinen asia, joka ei ole kaikille arkinen, on huikeat esteettiset kokemukset luonnossa. Miksi luonnossa liikkuminen on minulle niin rankkaa henkisesti? Koska näen ympärilläni jatkuvasti henkeä salpaavaa kauneutta. Muut ihmiset ovat naureskelleet minulle, koska saatan purskahtaa itkuun nähdessäni auringonvalon kimmeltävän kastepisaroiden pinnalla. Näen siinä kuitenkin niin ihmeellistä kauneutta, etten voi olla pysähtymättä näiden lähes hartaiden kokemusten äärellä.
Minulla on ollut lapsesta saakka (varsinkin kun asuin vielä vanhempieni luona) kaukokaipuuta. Tiesin, etten ollut adoptoitu. Näin, että näytin samalta kuin vanhempani eli olin heidän biologinen lapsensa. Enkä kuitenkaan ollut. Tiesin, etten ollut heidän lapsensa. Meidän välinen ymmärryksen kuilu oli niin syvä, ettei sitä voinut selittää pelkästään kulttuuri- tai sukupolvieroilla. Muutama vuosi sitten sanoin silloiselle terapeutilleni, että minusta tuntuu niin kuin olisin kotoisin toiselta planeetalta ja että saan voimakasta kaukokaipuuta joistain musiikkikappaleista – tuntuu niin kuin sävelet olisivat ”kotiplaneetalta”. (Ehkä ne sitten oikeasti oli säveltänyt joku, joka on kotoisin samalta planeetalta kuin minä.)
Silloinen terapeutti ei minua ymmärtänyt, joten varsinkin parikymppisenä käytin paljon energiaa siihen, että yritin selitellä näitä käsittämättömiä ilmiöitä pois joillain arkisilla termeillä, kuten masennus, ahdistus, yksinäisyys ja kaksikulttuurisuus. Termit ovat hyviä ja osuvia mutta eivät poista kokemusten mystisyyttä. Kaikki masennusta joskus sairastaneet tietävät, että kokemusta ei pysty selittämään ihmiselle, joka ei ole koskaan ollut masentunut. Sitä ei voi pukea sanoiksi. Sillä tavalla sekin on mystinen.
Olen myös toistuvasti nähnyt enneunia – unia, jotka käyvät myöhemmin toteen. Minulla on ollut valveillakin joskus sellainen tunne, että tiedän, mitä seuraavaksi tapahtuu, ja sitten se on tapahtunut. Todella usein minusta tuntuu keskustellessani muiden ihmisten kanssa, että tiedän, mitä he aikovat sanoa seuraavaksi. Usein keskeytänkin puhujan, koska olen jo saanut telepaattisesti sen viestin, jonka ääneen sanominen kestää minusta liian pitkään.
Se on sääli, että niin harva puhuu näistä asioista, sillä nämä kokemukset ovat todella kiehtovia. Olisi kiva lukea näistä päivän lehdestä, tyyliin ”Tämä on syy, miksi Enkeli Gabriel ilmestyi Narinkka-torille” tai ”Käytätkö ruusukvartsia väärin? – Älä enää tee tätä noloa mokaa!”
Tämän päivän kirjoituksen on muuten inspiroinut tämä video: Anneli Sjöstedt – Auttajan tiellä
Anneli sanoo videolla erään asian, jota itsekin olen viime aikoina paljon pohtinut. ”Elämme fyysisessä maailmassa, joka pitää hoitaa kuntoon fyysisin keinoin, ja henkisyydestä saa siihen paljon voimaa.” On nimittäin helppoa puhua ja pohtia ja haaveilla. Henkimaailman ilmiöt ovat salaperäisiä ja mielenkiintoisia. Todellinen haaste on kuitenkin siinä, miten muutamme tätä fyysistä maailmaa, jossa elämme (tai miten hyväksymme sen sellaisena kuin se on ja asetumme seuraamaan sen luonnollista muutosta sivusta – riippuu ihan näkökulmasta).
Kommentit
Lähetä kommentti