Aikaa vai tulosta?
Luen tällä hetkellä Sonia Barrettin kirjaa The Holographic Canvas, ja se antoi minulle mielenkiintoista ajateltavaa (muun muassa) työhön liittyen.
Jos aika on kerran subjektiivinen käsite, kenen kellon mukaan minun pitää tehdä viisi tuntia töitä (tai kenen tahansa meistä, joiden työaika mitataan tunneissa)? Kuka sen on päättänyt ja ennen kaikkea miksi? Miksi se mitataan tunneissa? Onko jollekin työnantajalle oikeasti arvoa/hyötyä siitä, että hän saa viisi tuntia työntekijän ajasta? Aikaako hän haluaa? Eikö hän ottaisi mieluummin tulosta? Mitä arvoa sillä on, jos istun viisi tuntia ilman tulosta? Ei mitään. Tällä tavalla yhteiskuntamme on vääristynyt.
(Teksti jatkuu kuvan alla.)
Ei aika sinänsä vielä tarkoita, että työstä olisi jotain hyötyä tai että työtä tulee tehtyä. Monet meistä tekevät töitä seitsemän ja puoli tai kahdeksan tuntia päivässä. Mutta kuka meistä oikeasti tekee töitä koko sen ajan? Yksinkertaisia manuaalisia töitä, kuten kaupan kassaa, pystyy tekemään kahdeksan tuntia (tiedän kokemuksesta), mutta ajatustyötä ei pysty. Kun olin yliopistossa, yksi luento päivässä oli absoluuttinen yläraja, mitä pystyi keskittymään. Sen aikana tuli paljon uutta tietoa ja aivot kävivät kovilla. Puolentoista tunnin jälkeen oli ihan puhki. Jos oli tosi hyvä ja energinen päivä, saattoi illalla jaksaa vielä vähän kirjoittaa.
Meille annettiin semmoinen käsitys graduseminaareissa, että jotkut tekevät gradua kahdeksan tuntia päivässä ja että sitä pystyy tekemään kahdeksan tuntia päivässä ja jos ei pysty, on ihan luuseri. Minä tein gradua tunnin päivässä (enkä edes joka päivä). Se riitti, koska sen jälkeen oli jo ihan poikki. Harmi, että syyllisyys vaan vaivasi koko loppupäivän. Ei olisi tarvinnut. Gradu valmistui viidessä kuukaudessa ihan hyvällä arvosanalla. En laudaturiin tähdännytkään.
Minä en tunne sellaisia superihmisiä, jotka pystyisivät tekemään ajatustyötä kahdeksaa tai edes kuutta tuntia. Mitä olen vierestä työtätekeviä seurannut, niin yleensä suurin osa päivästä menee kahvilla, Facebookissa tai ”palaverissa” (kahvilla). Tai että googlaillaan omiin harrastuksiin ja vapaa-aikaan liittyviä juttuja.
Uskallan väittää, että tunti päivässä on oikeasti ihan sopiva tahti. Varsinkin organisaatioissa, jotka eivät vaadi nopeaa toimintaa. Toisin on tietysti jossain pörssihommissa tai politiikassa vaalien aikaan, jolloin paiskitaan pitkää päivää.
Työhön kannattaakin suhtautua niin, että välttää turhaa työtä ja keskittyy olennaiseen. Minä olen kirjannut ylös tavoitteeni seuraavalle vuodelle (jokaisella elämän alueella). Otan listan esille joka aamu ja varmistan, että joka päivä tulee liikuttua edes vähän omien haaveiden suuntaan. Sitten olen tehnyt hyvää työtä.
Jos aika on kerran subjektiivinen käsite, kenen kellon mukaan minun pitää tehdä viisi tuntia töitä (tai kenen tahansa meistä, joiden työaika mitataan tunneissa)? Kuka sen on päättänyt ja ennen kaikkea miksi? Miksi se mitataan tunneissa? Onko jollekin työnantajalle oikeasti arvoa/hyötyä siitä, että hän saa viisi tuntia työntekijän ajasta? Aikaako hän haluaa? Eikö hän ottaisi mieluummin tulosta? Mitä arvoa sillä on, jos istun viisi tuntia ilman tulosta? Ei mitään. Tällä tavalla yhteiskuntamme on vääristynyt.
(Teksti jatkuu kuvan alla.)
Ei aika sinänsä vielä tarkoita, että työstä olisi jotain hyötyä tai että työtä tulee tehtyä. Monet meistä tekevät töitä seitsemän ja puoli tai kahdeksan tuntia päivässä. Mutta kuka meistä oikeasti tekee töitä koko sen ajan? Yksinkertaisia manuaalisia töitä, kuten kaupan kassaa, pystyy tekemään kahdeksan tuntia (tiedän kokemuksesta), mutta ajatustyötä ei pysty. Kun olin yliopistossa, yksi luento päivässä oli absoluuttinen yläraja, mitä pystyi keskittymään. Sen aikana tuli paljon uutta tietoa ja aivot kävivät kovilla. Puolentoista tunnin jälkeen oli ihan puhki. Jos oli tosi hyvä ja energinen päivä, saattoi illalla jaksaa vielä vähän kirjoittaa.
Meille annettiin semmoinen käsitys graduseminaareissa, että jotkut tekevät gradua kahdeksan tuntia päivässä ja että sitä pystyy tekemään kahdeksan tuntia päivässä ja jos ei pysty, on ihan luuseri. Minä tein gradua tunnin päivässä (enkä edes joka päivä). Se riitti, koska sen jälkeen oli jo ihan poikki. Harmi, että syyllisyys vaan vaivasi koko loppupäivän. Ei olisi tarvinnut. Gradu valmistui viidessä kuukaudessa ihan hyvällä arvosanalla. En laudaturiin tähdännytkään.
Minä en tunne sellaisia superihmisiä, jotka pystyisivät tekemään ajatustyötä kahdeksaa tai edes kuutta tuntia. Mitä olen vierestä työtätekeviä seurannut, niin yleensä suurin osa päivästä menee kahvilla, Facebookissa tai ”palaverissa” (kahvilla). Tai että googlaillaan omiin harrastuksiin ja vapaa-aikaan liittyviä juttuja.
Uskallan väittää, että tunti päivässä on oikeasti ihan sopiva tahti. Varsinkin organisaatioissa, jotka eivät vaadi nopeaa toimintaa. Toisin on tietysti jossain pörssihommissa tai politiikassa vaalien aikaan, jolloin paiskitaan pitkää päivää.
Työhön kannattaakin suhtautua niin, että välttää turhaa työtä ja keskittyy olennaiseen. Minä olen kirjannut ylös tavoitteeni seuraavalle vuodelle (jokaisella elämän alueella). Otan listan esille joka aamu ja varmistan, että joka päivä tulee liikuttua edes vähän omien haaveiden suuntaan. Sitten olen tehnyt hyvää työtä.
Kommentit
Lähetä kommentti