Terapeutti kokeilee Wim Hof -metodia

Tähän alkuun oikea bloggari tai toimittaja varmaan kirjoittaisi kaikkea faktatietoa alustukseksi, jotta asiasta tietämätönkin lukija pääsisi mukaan. Minä olen vähän laiska toimittaja, mutta yritän parhaani.

Wim Hof on siis hollantilainen tyyppi, joka monien muiden tavoin etsi elämälleen jotakin syvempää tarkoitusta pyhistä teksteistä ja henkisistä perinteistä. Ei löytänyt. Eräänä talvisena päivänä hän oli kävelyllä ja tunsi vastustamatonta houkutusta mennä uimaan jääkylmään veteen.

Nyt vuosikymmeniä myöhemmin hän on tehnyt lukuisia kylmän sietokykyyn liittyviä maailmanennätyksiä. Hän on uinut jään alla vedessä ja kiipeillyt lumisilla vuorilla pelkissä shortseissa, kengät jalassa ja pipo päässä. 

Aluksi ihmiset pitivät Wimiä luonnonoikkuna, joten hän ryhtyi todistamaan, että kuka tahansa pystyisi samaan. Hän valmensi ryhmää tavallisia ihmisiä muutaman päivän ajan ja pian koko sakki kiipesi vuorelle 25 asteen pakkasessa pelkät shortsit jalassa. Wim on myös suostunut lukuisiin tieteellisiin testeihin, jotta saisi viestinsä eteenpäin.

Se viesti on, että kuka tahansa voisi hänen metodillaan ottaa oman fyysisen ja psyykkisen terveytensä hallintaan ja parantaa muun muassa keskittymiskykyä, alentaa stressitasoja ja vahvistaa vastustuskykyä. Tulla vahvemmaksi, terveemmäksi ja onnellisemmaksi, niin kuin hänen nettisivuillaan sanotaan. (www.wimhofmethod.com)

Wim Hofin metodikin on yksinkertainen: hengitysharjoituksia, kylmäaltistusta ja päättäväisyyttä.

Kuulin Wim Hofista ensimmäistä kertaa pari vuotta sitten. Kiinnostuin, katsoin pari haastattelua ja kokeilin hengitysharjoituksia mutta en sen enempää. Kokeilisin kylmäaltistusta vain kuolleen ruumiini yli.

Nyt vuonna 2021 kävi kuitenkin niin, että mustan joulun jälkeen tuli vihdoin ensilumi ja lähdimme kävelylle metsään. Minulla oli kylmä koko matkan siitä huolimatta, että minulla oli toppatakki päällä ja villahousut jalassa. Villasukat, villapaita tai kolme, villahuivi, vuorillinen pipo ja lapin lapaset löytyivät myös. Olin surkea ja kärttyinen. Mietin, että johan nyt on. Kaikki on pilalla.

Sitten muistin Wim Hofin. Hytisin tuolla metsässä ja pohdin. Voisiko tosiaan olla niin, että juuri minä - ihminen, jolla on aina kylmä ja joka ei ikimaailmassa halua kokea kylmää - voisin hyötyä kylmäaltistuksesta kaikkein eniten? Paradoksaalinen ajatus tuntui jotenkin heti oikealta. Että juuri näin se varmasti on.

Kotona kuuntelin lokakuussa 2020 ilmestyneen kirjan The Wim Hof Method suurella mielenkiinnolla. Kirjassa Wim kertoo elämästään, tieteellisistä kokeista, ennätyksistä, perheestään ja tietysti itse metodista. Vakuutuin, että mitä enemmän henkilö kärsii jatkuvasta kylmyydestä, sitä enemmän hän tarvitsee kylmäaltistusta.

Alku on helppo. Kymmenen minuutin hengitysharjoitus, jonka ohjattu video löytyy YouTubesta hakusanalla "Wim Hof breathing", energisoi ja rauhoittaa. Harjoituksen jälkeen tuntee, miten stressitasot laskevat kohisten. Sitten kylmä suihku, joka on ihan oikeasti helpompi tehdä heti hengitysharjoituksen jälkeen, koska silloin sitä ei stressaa niin paljon. Sekään ei ole mahdoton. Ensin mennään nimittäin lämpimään suihkuun ja vasta lopuksi käännetään nuppi kylmälle ja käydään nopeasti veden alla. Wim Hof neuvoo aloittamaan vaikkapa 15-30 sekunnilla, mutta ei ole häpeä aloittaa sitä vähemmällä. Pääasia että aloittaa.

Jos olet joskus vahingossa joutunut kylmän veden alle, tiedät, että se synnyttää välittömän hengenhaukkomisrefleksin. Tämä on harjoituksen tavoitteena, sillä refleksi kertoo siitä, että keho on huomannut kylmän ja käynnistää sisäisen lämmityksen. Jos kaiken on tehnyt oikein, on kylmän suihkun jälkeinen olo paitsi lämmin, myös oudon iloinen.

 

Kuva: www.wimhofmethod.com
 

Sitten myöhemmin, kun metodi on tutumpi, on mahdollisuus kokeilla hurjempia asioita, kuten jäävesikylpyä, jota myös avantouinniksi voisi nimittää. Erityisesti hengitysharjoitusten avulla voi myös parantaa atleettisia suorituksia. Lopulta voi halutessaan suunnata sinne 25 asteen pakkaseen pelkissä shortseissa.

Saa nähdä, miten pitkälle itse pääsen. Tätä kirjoittaessani olen tehnyt metodin mukaisen harjoituksen seitsemänä aamuna putkeen. Ensimmäiset tulokset näkyvät jo. Minulla on selkeästi mukavampi olla ulkona talvella. Shortseja en ole vielä kokeillut, mutta kolme villapaitaa on vaihtunut kahteen. Haaveilen siitä, että voisin uida järvessä vuoden ympäri.

Kommentit

  1. Moikka, olen nyt pari viikkoa metodia kokeillut ja olen aivan ihmeissäni. Miten sinulle kävi? Jatkatko edelleen harjoituksia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Olen nauttinut erityisesti hengitysharjoituksista, mutta kylmät suihkutkin ovat jääneet satunnaiseen käyttöön. Syvähengitys aamulla maadoittaa ja illalla rauhoittaa nukkumaan. Olen kokeillut myös pidempiä syvähengityssessioita (n. 1 h) ja ne ovat taas aivan erityinen kokemus. Nyt kesähelteillä kylmät suihkut ovat olleet ihana viilennys.

      Minkälaisia kokemuksia sait itse metodista?

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit