Sydämellisiä unelmia - arvostelu The Secret: Dare to Dream -elokuvasta

Katsoin toissa päivänä Netflixistä elokuvan The Secret: Dare to Dream. Se pompsahti ilmeisesti algoritmin seurauksena siihen näytön yläosaan, joka alkaa pyörittää aina jotain traileria suurena, kun sivun avaa. Algoritmi arvasi oikein, että olisin kiinnostunut tästä elokuvasta. 

Olen pitämässä tänä viikonloppuna jonkinlaista sooloretriittiä ja taas yhden uuvuttavan terapiaprosessin jälkeen kaipasin taukoa, mikä ohjasi minut Netflixin - ja kyseisen elokuvan - pariin. 

Olen katsonut vetovoiman laista kertovan The Secret -elokuvan useita kertoja. Siitä on tosin jo aikaa. Viime aikoina en ole seurannut Salaisuuteen liittyviä sisältöjä, enkä edes tiedä, millaisia niitä on. Kun Netflix alkoi pyörittää traileria, piristyin kuitenkin välittömästi. Innoissani laitoin leffan pyörimään odottaen kevyttä ja hauskaa aivot narikkaan -viihdettä. 

Ja sitä myös sain. Netflix laittaa elokuvan kategorioihin "inspiroiva", "sydämellinen" ja "elämänmyönteinen", ja se on kaikkea tätä. Elokuva nauratti, hymyilytti, lämmitti, piristi, itketti ja helpotti oloa.

Kuva: amazon.com

Elokuvan sanoma vetovoiman lakiin liittyen jää kuitenkin varsin taka-alalle - ja vaisuksi. Etukäteen olin kuvitellut jotakin tällaista: päähenkilö saa tietää vetovoiman lain periaatteista ja alkaa soveltaa niitä elämässään systemaattisesti, jolloin yrityksen ja erehdyksen kautta asioita sattuu ja tapahtuu ja lopulta asiat ehkä jotenkuten ratkeavat. 

Näin ei tapahdu. Sen sijaan elokuvan päähenkilö ihastuu yliopistoprofessoriin, joka on hänen edesmenneen aviomiehensä kollega. Professori elää vetovoiman lain periaatteisiin nojautuen, mutta puhuu siitä hyvin vähän. Lähinnä hän vain päätyy antamaan päähenkilölle toivoa siitä, että asiat voivat mennä paremminkin - ja lopulta ne menevät. Ihan kiva romanttinen tarina. 

Elokuva ei tyydytä eikä validoi vetovoiman lain matkaa jo jonkin aikaa taittanutta katsojaa. Se toimii lähinnä pienenä maistiaisena ihmiselle, joka ei ole kuullut vetovoiman laista ollenkaan tai hakee toivoa antavaa romanttista tarinaa. Eikä elokuva edes mainitse koko lakia. Se vaan kuvaa ihmistä, joka ymmärtää sen ja elää sen periaatteiden mukaan, ja ihmistä, joka vastustaa ja ei ymmärrä ja kutsuu itseään huono-onniseksi. 

Joitakin riemastuttavia kohtia elokuvassa kuitenkin on. Kun perheen tytär päättää, mitä hänen syntymäpäivillään tehdään. Kun vetovoiman laista tietoinen päähenkilö kannustaa, tukee ja auttaa koko perhettä. Tällaiset hetket ovat sydäntä lämmittäviä. Ihania ne ovat myös omassa elämässä: kun tajuaa, mitä haluaa ja lähtee tavoittelemaan sitä. Kun sen saa, ehkä ne muutkin unelmat olisi mahdollista saavuttaa? 

Itselleni vetovoiman lain ymmärrys ja elämänmuutos ei sujunut ihan yhtä helposti ja kivuttomasti, ja elokuvasta puuttuikin se vuosien kamppailu, jonka itse kävin läpi. Jään odottamaan elokuvaa, joka kuvaisi tätä matkaa hiukan realistisemmin. 

 

-----

 

Kaipaatko terapiaa? Opiskelen ratkaisukeskestä lyhytterapiaa ja haen harjoitteluasiakkaita. Lisätietoa tämän linkin takaa.