Kaikki muuttuu, kun saa lapsia - vai muuttuuko sittenkään?

Kuulin lauseen usean eri ihmisen suusta. "Kaikki muuttuu, kun saa lapsia." "Koko elämä muuttuu." "Kaiken näkee eri tavalla." "Vanhalle elämälle saa heittää hyvästit." "Kaikki on nyt varmaan ihan eri tavalla tämän kaverin tulon myötä?" 

Koin asian eri tavalla, joten päätin kirjoittaa siitä. Lapseni on nyt 7 kuukautta vanha, enkä koe, että mikään olisi erityisesti muuttunut. Toki on mahdollista, että olen liian tuore äiti, ja lapsen tuoma elämänmuutos aukeaa minulle vasta myöhemmin. Mutta vielä ainakaan tämä viisaus ei ole minulle auennut vaan olen edelleen sama vanha tylsä itseni. 

 

 

Käytännössä katsoen lapsen tuoma elämänmuutos varmaan riippuu siitä, millaista elämää on viettänyt ennen lasta ja minkälaista elämää haluaa elää lapsen kanssa. Oma elämäni oli jo ennen lasta varsin lapsiystävällinen ja lapsi solahti osaksi sitä varsin luontevasti. En kokenut, että lapsi on minulta pois tai että lapsi vetää eri suuntaan kuin mitä itse haluan mennä. Ei tullut mitään tahtojen taistelua. Toki tilanne voi vielä muuttua, kun lapsi kasvaa, ja varmasti muuttuukin jollakin tavalla. 

En missään nimessä kokenut lapsen syntymää tai vauvan hoitoa helppona. Välillä kärsin itsetuhoisista ajatuksista ja minua vaivasi ainakin jonkinmoinen synnytyksen jälkeinen masennus. Synnytys oli pitkä ja rankka, palautuminen lähti mielestäni käyntiin liian hitaasti, ja pienen vauvankin kanssa olin ihan pihalla. Tarvitsin ehdottomasti apua ja sainkin sitä jonkin verran. Edelleen on rankkaa ja mietin päivittäin, mistä voisi mahdollisesti saada vielä lisää apua. 

Ehkä vauvan syntymän ja hoidon tuoma rankkuus on mielestäni eri asia kuin se, että "kaikki muuttuu, kun saa lapsia". Miellän kai synnytyksen jälkeisen palautumisen ja vauvan hoidon rankkuudenkin suurimmaksi osaksi väliaikaiseksi. Keho nyt ainakin palautuu ajan kanssa. Ja vauvankin hoito helpottuu, kun sitä oppii. Ajattelen, että tämä tilanne on tällainen väliaikainen shokki, jonka jälkeen kaikki palautuu pikku hiljaa taas normaaliksi.

Ihmisiltä kuulee paljon myös tätä puolta. "Kohta helpottaa." "Se on se ensimmäinen vuosi, joka on tosi rankka." "Vauvavuosi on niin kuin kriisi. Silloin ei kannata tehdä mitään radikaaleja ratkaisuja." 

Eli muuttaako lapsen tulo kaiken vai ei? Muuttaako vain ensimmäiseksi vuodeksi vai pysyvästi? Ja mitä edes tarkoittaa, kun "kaikki muuttuu"? Kuulostaa siltä, että toukka olisi koteloitunut, rakentanut dna:nsa uusiksi ja kuoriutunut ulos perhosena. Mitään sellaista minulle ei ole tapahtunut. Itse asiassa koin paljon rajumman elämänmuutoksen sinä kesänä, kun valmistuin yliopistosta ja tapasin mieheni. Silloin oikeasti tuntui, että "kaikki muuttuu" ja oli paniikki siitä. Silloinkin, kun lähdettiin vuoden kestävälle Uuden-Seelannin-reissulle ja asuttiin vuosi autossa, tuntui, että koko elämä oli ihan mullin mallin. Kaikki oli eri tavalla kuin ennen. Yhtäkkiä koko omaisuus mahtui pieneen pakuun ja elämä oli kiertolaiselämää. Näihin verrattuna vauvan syntymä ei tuntunut oikeastaan miltään. Siis muutokselta.

Ehkä myös siis aiemmilla elämänmuutoksilla on merkitystä tai sillä, minkä mieltää muutokseksi. Myös omalla suhtautumisella muutokseen on varmasti merkitystä. Itse pidän itseäni aika muutosmyönteisenä ihmisenä ja pyrinkin kasvamaan koko ajan. Kun on tottunut muutokseen, eivät muutokset tunnu miltään - ne ovat ihan tavallista elämää.

Eli kaipa sitä voisi sanoa, että lapsen tulo on muuttanut asioita. En vain huomaa sitä? Ympärillä olevien ihmisten avulla ja tuella on nyt suuri merkitys ja sitä on myös lähtenyt pyytämään eri tavalla kuin ennen. Mutta toisaalta ainahan mä olen hakenut apua kaikilta tahoilta omiin ongelmiin, joten eipä tässäkään ole varsinaisesti mitään uutta. 

Eli en tiedä. 

On tietysti myös mahdollista, etten halua myöntää, että muutosta olisi tapahtunut. Olen edelleen niin kovassa shokissa, etten edes hahmota, mitä tuli tehtyä. Ehkä olen edelleen järkyttynyt kaikesta - että elämäni ei tule ikinä olemaan entisellään? Aika näyttää.