Toinen todellisuus - Analyysi Joker-elokuvasta

Kuva: indiewire.com

Tämä teksti sisältää juonipaljastuksia!

Kun haluan kuunnella ihmistä empaattisesti, syvennyn hänen todellisuuteensa. Tutkin sitä ja yritän parhaani mukaan ymmärtää hänen näkökulmaansa. Se ei eroa paljoakaan elokuvan katsomisesta.

Käytin tänään kaksi tuntia Jokeria kuunnellen. Syvennyin hänen maailmaansa, ymmärsin hänen taustojaan, tekojaan, motiivejaan. Kun astuin elokuvateatterista ulos, muutos oli raju. Normaali arkielämäni tuntuu aivan erilaiselta kuin elokuvan todellisuus - paljon paremmalta. Nykyään siis. Siitä ei ole montaakaan vuotta kuin Jokerin kaltaisen elokuvan näytöksestä ulos astuminen ei olisi tuntunut todellisuudesta toiseen siirtymiseltä. Elokuvateatterin ulkopuolinen elämäni oli aivan yhtä synkkä ja epätoivoinen kuin Jokerinkin elämä.

Voidaanko hetkeksi pysähtyä ihmettelemään, miten ilmiömäinen näyttelijä Joaquin Phoenix on? Yritin googlailla, onko hän metodinäyttelijä, mutta tulokset olivat ristiriitaisia. Siinä missä tavallinen näyttelijä vain esittää roolia, metodinäyttelijä kanavoi roolihenkilönsä energian ja muuntautuu esittämäkseen hahmoksi. Siksi monen metodinäyttelijän tiedetään "pysyneen roolissaan" kuvausten välilläkin. Esimerkiksi Jim Carrey ja Heath Ledger ovat tehneet metodinäyttelemistä. Metodinäyttelijät ovat niin ilmiömäisiä, koska heidän ei tarvitse teeskennellä. He eivät näyttele. He oikeasti tuntevat, ajattelevat, ovat se hahmo, jota "esittävät". Minun ei ollut hetkeäkään vaikea kuvitella, että ihminen, jota katson valkokankaalla on oikeasti Arthur Fleck / Jokeri, eikä näyttelijä.

Jokeri on tarina voimaantumisesta. Katsoja samaistuu päähenkilöön ja pääsee tuntemaan koston herättämää mielihyvää Jokerin kostaessa ihmisille, ketkä ovat tehneet hänelle väkivaltaa. Jokeri ei ole hullu tai psykopaattinen tappaja. Hän kostaa vain ihmisille, ketkä ovat tehneet hänelle pahaa. Me katsojat hurraamme mielessämme, kun hän ampuu julman kiusaajan ja itkemme helpotuksesta ja rakkaudesta, kun hän säästää ystävänsä hengen. Juuri niin mekin tekisimme, jos uskaltaisimme ja saisimme.

Saamme nähdä myös Bruce Waynen vanhempien murhan ja ymmärrämme samalla vähän sitäkin, miksi Bruce Waynesta tuli Batman. En kyllä ymmärrä, miten Jokeri voi olla voimissaan vielä sittenkin, kun Bruce Wayne on kasvanut aikuiseksi. Hän on kolmekymppinen tässä elokuvassa, missä Bruce Wayne on noin 9-vuotias. #sivuhuomio

Vielä 1700-luvulla ajateltiin, että jos ihminen piirtää synkkiä kuvia, paholainen tai demoni on ottanut hänestä vallan. 1800-luvulla alettiin pikku hiljaa ymmärtää tunteita ja sitä, miten synkät kuvat kertovat piirtäjänsä sisäisestä helvetistä, kivusta ilman ulospääsyä. Elokuva ei syvenny Arthurin vitsikirjaansa piirtämiin kuviin, mutta näemme vilaukselta, miten synkkiä ne ovat. Saman näkee myös sosiaalityöntekijä, vai näkeekö? Näyttääkö Arthur kirjansa hänelle vai vain kuvittelee näyttävänsä? Sosiaalityöntekijä ei kommentoi kuvia. Arthur jää yksin.

Elokuva kertoo myös yksinäisyydestä ja oman heimon löytämisestä. Arthur on työkavereilleen ja muille friikki, mutta kun hänestä tulee Jokeri, hänestä tulee ihailtu sankari. Hän taistelee ensin vuosikausia tukahduttaakseen vihansa ja kun hän vihdoin murtuu ja päästää sen valloilleen, tuhannet ihmiset saavat hänestä voimaa ja alkavat taistella sortoa, köyhyyttä ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Sankarina hän on tosin edelleen yksinäinen, erillinen ja väärinymmärretty. Hän ei koskaan aikonut aloittaa poliittista sekasortoa.

Arthurin todellinen voima on hänen uniikki huumorintajunsa. Katsojina näemme, miten menestynyt stand up -koomikko hänestä olisi voinut tulla, jos olosuhteet olisivat olleet hänelle suotuisammat. Vaikka elokuva on niin sanottu tragedia, siinä on todella paljon komediaa, mikä on huvittavaa, surullista ja hämmentävää. Arthur on yrittänyt niin pitkään mukautua muiden odotuksiin, että lopulta hän kyllästyy ja päästää oman komediansa valloilleen.

Erittäin tunteellinen ja merkittävä kohta elokuvassa on se, kun Arthur on Murray Franklinin vieraana televisio-ohjelmassa. Hän on suunnitellut ampuvansa itsensä suorassa lähetyksessä, mutta lennosta hän päättääkin toisin. Sen sijaan, että hän tekee itsestään marttyyrin, hän astuukin kaapista ulos ja kertoo kaikille katsojille, kuka oikeasti on. Hetki on liikuttava ja vapauttava. Vaikka tiedämme, mitä siitä seuraa, haluamme olla kuin hän. Rohkea, häpeilemättömästi oma itsensä. Näemme hänessä itsemme.

Haluan jatkaa vielä aiemmasta #sivuhuomiosta vielä. Onko Arthur sama Jokeri, joka taistelee myöhemmin Batmania vastaan? Ei välttämättä. Elokuva antaa ymmärtää, että tarina ei olekaan niin suoraviivainen. Itse en tosin erityisesti välitä, kertooko tarina oikeasti Jokerista vai ei, koska tarina on itsessään niin hieno ja tärkeä.

Yksi sana, joka kuvastaa Jokeria, on väärinymmärretty. Useissa elokuvan kohdissa hän nauraa eri aikaan kuin muut tai nauraa silloin kuin ei olisi muiden mielestä sopivaa. Hänen äitinsä on sanonut hänelle, että hänellä on sairaus, joka saa hänet nauramaan hillitsemättömästi. Myöhemmin Arthur Fleck tajuaa, että hänessä ei olekaan mitään vikaa. "Sopimaton" on hänen todellinen minänsä. Hän ei sovi joukkoon. Hän on ulkopuolinen.

Olen lukenut joitakin huolestuneiden ihmisten tekstejä siitä, kuinka Joker-elokuva on vaarallinen, koska se glorifioi väkivaltaa ja kannustaa nuoria siihen. Suurin osa elokuvassa nähdystä väkivallasta ei kuitenkaan ole Arthur Fleckin tekemää vaan sellaista, mitä muut tekevät Arthur Fleckille. Itse Jokeri suorittaa vain murto-osan elokuvassa nähdystä väkivallasta ja suuren osa siitäkin epätoivon vallitessa tai puolustuksena. Minun silmiini elokuva kertoo miehestä, jota on pahoinpidelty hänen koko elämänsä ajan. Yhteiskunta hänen ympärillään yrittää murskata hänen sielunsa. Lopulta hän käyttää ainoan ulospääsykeinon, jonka hän näkee. Annetaanko hänelle muita mahdollisuuksia? Ei. Häneltä viedään ne kaikki. Minä ainakin ymmärrän täysin hänen motiivejaan. Olisin toiminut hänen tilanteessaan ihan samalla tavalla.

Eräs toimittaja kirjoittaa Jokerista "It's unsettling in general to uphold a murderer as a hero", mikä on todella omituista luettavaa. Joka tuutista tursuaa elokuvia, joiden sankari tappaa jonkun tai useita ihmisiä. Jokerista on muutenkin kirjoitettu paljon huolestuneita arvioita, jotka pitävät vaarallisena sitä, että Arthur Fleckin kaltainen hahmo näytetään inhimillisessä valossa niin, että katsoja voi samaistua häneen. Minä pelkään näin kirjoittavia ihmisiä paljon enemmän kuin itse Arthur Fleckia.