Haluan olla nainen

En taaskaan saa unta. Olen valvonut koko yön. Susi minussa haluaisi ulvoa kuuta, mutta kuuta ei jostain syystä näy. Tunnen sen kuitenkin sisälläni. Yhteytemme on rikkumaton.

Jokin arkkityyppi minussa on herännyt syvästä unestaan. Tunnen oloni ihmissudeksi - on kuin hiljainen yö olisi repinyt - ei, vaan kainosti houkutellut - minusta esille uuden tarinan. Tarinan, joka kerrotaan vain harvoin ja kuiskaten. Ajat sitten jo siitä tuli tabu.

Nainen minussa. Jumalatar.

Uudestaan ja uudestaan palaan tähän arkkityyppiin. Arjessa olen mies, tai pieni tyttö. Kierrän pelätyintä, kiellettyä, vaiettua. Naista.

Katselen kuvia hylätyistä taloista ja villeistä puutarhoista. Ne herättävät minussa jotain eloon. Noidan ja parantajan, ehkä. Tuntuu, että kuten talot ja puutarhat, naisellisuutenikin on hylätty ja villiintynyt. Villi se saakin olla, mutta ei mielellään hylätty.

Kirjoitan tätä kynttilän valossa, kun kissat murisevat toisilleen. Ne ovat eläimiä eivätkä häpeä sitä. Miksi minä häpeän?

(Teksti jatkuu kuvan alla.)

 

Photo by Sharon McCutcheon on Unsplash

Tulen surulliseksi. Naiseuden liekkini on niin pieni ja tukahdutettu. Jos saankin sen joskus vähän eloon, kohta se jo taas kutistuu ja vaipuu jonnekin syvälle. Niin kuin elämäni olisi vain varjo siitä, mitä se voisi olla.

Haluan olla kokonainen nainen. Koko nainen. Nainen. Sitä, mitä olen. Mutta en ole. Se sanakin tuntuu kirosanalta. "Nainen". Sana "mies" kuulostaa paljon hyväksyttävämmältä. Mutta on kauheaa olla nainen. Syntiä, rovioita, raiskauksia, verta, sidontaa, murhia, häpäisyä, ruoskimista, kivitystä, prostituutiota… tätä on olla nainen. Kantaa kaikkea tätä.

Se on myös aistillisuutta, elämän luomista, maailmankaikkeuden mysteerien ymmärtämistä, villiä kuun ulvontaa, todeksi tekemistä, kehon kautta manifestointia, jumalallista kauneutta ja rajatonta, kyltymätöntä, villiä, pysäyttämätöntä rakkautta. Tätä kaikkea on olla nainen.

Pelkäänkö enemmän kauheaa vai ihanaa? En edes tiedä. Tiedän vain, että pelkään.

Elämäni on hidasta ja kivikkoista kamppailua kohti sitä, joka olen. Millimetri kerrallaan lähestyn todellista olomuotoani. Ja kuuta.

Nyt aamu jo sarastaa. Kohta mieheni jo herää. Mies, jolla on ihan erilainen perimä. Hänellä on omat traumansa. Voiko mies naista ymmärtää?

Tällainen puhe tuntuu irstaalta, väärältä. Minäkö nainen? Olette erehtyneet, rouva hyvä. En minä olen nainen. En tiedä, mikä olen, mutta en nainen ainakaan. Eikä ole mitään surullisempaa kuin nainen, joka ei uskalla olla nainen.