Taiwan-fiilistelyä
Viiden tunnin Suomi-Taiwan-aikaerosta toipuminen vei aikansa, ja nyt alan olla melkein ennallani. On vaikea uskoa, että tulimme takaisin vasta neljä päivää sitten. Paluusta tuntuu kuluneen viikkoja, ja koko reissu on alkanut tuntua unelta.
Unta se ei kuitenkaan ollut. Matkakuvat ja -videot todistavat, että minä kävin kuin kävinkin pienehköllä saarella Kiinan kaakkoispuolella. Harmitti tulla takaisin ja harmittaa palata arkeen (as it is). Tämä siitäkin huolimatta, että reissu oli varsin raskas sekä henkisesti että erityisesti fyysisesti. Hauskaa tekemistä ja iloisia kokemuksia kuitenkin riitti niin paljon, että olisin valmis menemään takaisin koska vain ja tulemaan toimeen sen raskaan puolen kanssa.
Raskainta matkalla oli ehkä jatkuva reissaaminen ees taas. Olen aikaisemmin ollut vain pakettimatkoilla tai muuten sellaisilla, missä majoitus on enemmän tai vähemmän selvä. Nyt olin ensimmäistä kertaa sellaisessa tilanteessa, että en tiennyt, missä illalla tulisimme nukkumaan. Ei ollut hotellia, minne palata, patsi lyhyen aikaa matkan alussa ja lopussa. Muun ajan yövyimme hotelleissa, hostelleissa, bed&breakfastissa ja teltassa eri puolilla maata. Tämä oli myös minulle ensimmäinen sellainen matka, jonka aikana tuli reissattua ympäri maata sen sijaan, että olisi chillaillut vain yhdessä paikassa.
Sen lisäksi, ettemme tienneet tarkkoja yöpymispaikkoja, joskus määränpää oli vielä enemmän auki. Matkan puolessa välissä meille selvisi, ettemme pääsisikään eräälle Walami trail -nimiselle vaellusreitille, jonne olimme hakeneet lupaa, koska lupia olisikin tarvinnut kaksi. Toisen hakemiseen ei ollut aikaa ja suunnitelmat romahtivat. Oli jännittävää ja hauskaa miettiä yhdessä, mitä tekisimme seuraavaksi, mutta se kävi myös henkisesti raskaaksi varsinkin minun kaltaiselleni stressaajalle. Olisin kuitenkin valmis totuttelemaan sellaiseen elämäntapaan askel kerrallaan. Sen verran hauskaa se oli.
Matkan kaava oli seuraavanlainen: Taipei – Tarokon kansallispuisto – Hualien – Taichung – Hehuan-vuori – Taichung – Kenting – Taipei – (Shanghai). Shanghai on lopussa lainausmerkeissä, koska meillä oli siellä pitkä välilasku takaisintulomatkalla, mutta vaikka ehdimmekin olla siellä vain pienen hetken, vaikutelma oli huikea.
Shanghai ei kuitenkaan jäänyt matkan ainoaksi upeaksi maisemaksi, vaan näimme myös Taiwanissa paljon kaunista luontoa. Eri puolilla maata näkymät ovat hyvin erilaisia. Taipeissa oli todellista suurkaupungin meininkiä.
Tarokon kansallispuistossa rauhoituimme vuorten keskellä ja tuudituimme öisin joen huminaan (helteen ja ötököiden sallimien mahdollisuuksen rajoissa).
Hehuan-vuorella pääsimme pilvien ja puiden yläpuolelle ja nautimme matkan ehkä huikeimmista näköaloista (samalla kun meinasimme jäätyä ja tukehtua).
Kentingissä taas kohtasimme ihania Pin elämä -elokuvasta tuttuja näkymiä. Yritimme muuten katsoa elokuvaa paluulennolla, mutta se jäi kesken, koska koneen piti laskeutua (höh).
Eläimiäkin tuli kohdattua. Suurinta osa Taiwanin kasveista ja suurta osa eläimistäkin ei tapaa missään muualla maailmassa (Kelly & Chow: Lonely Planet – Taiwan). Näimme haukkuvan peuran, ihailimme värikkäitä ja valtavia (ainakin 10 cm) perhosia ja tutustuimme bambusilkkikerttuseen, joka laulaa niin erikoisesti, että jopa kaltaiseni linnuista mitään tietämätön kaupunkilainen huomasi. Lisäksi saimme aimo annoksen viidakkoa, palmuja, liaaneja, omituisia puuväkkyröitä ja kaikenlaista, mille en tiedä edes nimeä.
Tunnelma luonnossa oli ainutkertainen. Olen jo pitkään haaveillut, että rakentaisin oman bambutalon jonnekin viidakon liepeille vuoripuron rannalle ja viljelisin siellä hedelmiä, vihanneksia ja marjoja. Tekisin työni etänä internetin välityksellä, mutta muuten kävisin koiran kanssa kävelyllä ja uimassa ja ajelisin pyörällä lähimpään kylään hengaamaan ihmisten kanssa. Laittaisin puhdasta vegaaniruokaa, joogaisin terassilla ja ottaisin vaan rennosti.
Koirista puheen ollen törmäsimme matkalla myös tällaiseen eläimeen.
Tämä kaveri ei ole taiwanilainen vaan japanilainen Yoko. Olen pitänyt itseäni 80%:sesti kissaihmisenä, mutta Yokon tavattuani olen alkanut haaveilla tällaisesta koirasta. Yoko on koiraksi itsenäinen, mutta tarjoaisi kuitenkin sellaista ulkoiluseuraa, mitä kissat eivät halua tarjota. Sen voisi ottaa mukaan retkille ja miksei ulkomaan matkoillekin.
Näihin koirakuumetunnelmiin lopettelen tältä erää ja menen syömään lounasta. :)
Unta se ei kuitenkaan ollut. Matkakuvat ja -videot todistavat, että minä kävin kuin kävinkin pienehköllä saarella Kiinan kaakkoispuolella. Harmitti tulla takaisin ja harmittaa palata arkeen (as it is). Tämä siitäkin huolimatta, että reissu oli varsin raskas sekä henkisesti että erityisesti fyysisesti. Hauskaa tekemistä ja iloisia kokemuksia kuitenkin riitti niin paljon, että olisin valmis menemään takaisin koska vain ja tulemaan toimeen sen raskaan puolen kanssa.
Raskainta matkalla oli ehkä jatkuva reissaaminen ees taas. Olen aikaisemmin ollut vain pakettimatkoilla tai muuten sellaisilla, missä majoitus on enemmän tai vähemmän selvä. Nyt olin ensimmäistä kertaa sellaisessa tilanteessa, että en tiennyt, missä illalla tulisimme nukkumaan. Ei ollut hotellia, minne palata, patsi lyhyen aikaa matkan alussa ja lopussa. Muun ajan yövyimme hotelleissa, hostelleissa, bed&breakfastissa ja teltassa eri puolilla maata. Tämä oli myös minulle ensimmäinen sellainen matka, jonka aikana tuli reissattua ympäri maata sen sijaan, että olisi chillaillut vain yhdessä paikassa.
Sen lisäksi, ettemme tienneet tarkkoja yöpymispaikkoja, joskus määränpää oli vielä enemmän auki. Matkan puolessa välissä meille selvisi, ettemme pääsisikään eräälle Walami trail -nimiselle vaellusreitille, jonne olimme hakeneet lupaa, koska lupia olisikin tarvinnut kaksi. Toisen hakemiseen ei ollut aikaa ja suunnitelmat romahtivat. Oli jännittävää ja hauskaa miettiä yhdessä, mitä tekisimme seuraavaksi, mutta se kävi myös henkisesti raskaaksi varsinkin minun kaltaiselleni stressaajalle. Olisin kuitenkin valmis totuttelemaan sellaiseen elämäntapaan askel kerrallaan. Sen verran hauskaa se oli.
Matkan kaava oli seuraavanlainen: Taipei – Tarokon kansallispuisto – Hualien – Taichung – Hehuan-vuori – Taichung – Kenting – Taipei – (Shanghai). Shanghai on lopussa lainausmerkeissä, koska meillä oli siellä pitkä välilasku takaisintulomatkalla, mutta vaikka ehdimmekin olla siellä vain pienen hetken, vaikutelma oli huikea.
Shanghai ei kuitenkaan jäänyt matkan ainoaksi upeaksi maisemaksi, vaan näimme myös Taiwanissa paljon kaunista luontoa. Eri puolilla maata näkymät ovat hyvin erilaisia. Taipeissa oli todellista suurkaupungin meininkiä.
Tarokon kansallispuistossa rauhoituimme vuorten keskellä ja tuudituimme öisin joen huminaan (helteen ja ötököiden sallimien mahdollisuuksen rajoissa).
Hehuan-vuorella pääsimme pilvien ja puiden yläpuolelle ja nautimme matkan ehkä huikeimmista näköaloista (samalla kun meinasimme jäätyä ja tukehtua).
Kentingissä taas kohtasimme ihania Pin elämä -elokuvasta tuttuja näkymiä. Yritimme muuten katsoa elokuvaa paluulennolla, mutta se jäi kesken, koska koneen piti laskeutua (höh).
Eläimiäkin tuli kohdattua. Suurinta osa Taiwanin kasveista ja suurta osa eläimistäkin ei tapaa missään muualla maailmassa (Kelly & Chow: Lonely Planet – Taiwan). Näimme haukkuvan peuran, ihailimme värikkäitä ja valtavia (ainakin 10 cm) perhosia ja tutustuimme bambusilkkikerttuseen, joka laulaa niin erikoisesti, että jopa kaltaiseni linnuista mitään tietämätön kaupunkilainen huomasi. Lisäksi saimme aimo annoksen viidakkoa, palmuja, liaaneja, omituisia puuväkkyröitä ja kaikenlaista, mille en tiedä edes nimeä.
Tunnelma luonnossa oli ainutkertainen. Olen jo pitkään haaveillut, että rakentaisin oman bambutalon jonnekin viidakon liepeille vuoripuron rannalle ja viljelisin siellä hedelmiä, vihanneksia ja marjoja. Tekisin työni etänä internetin välityksellä, mutta muuten kävisin koiran kanssa kävelyllä ja uimassa ja ajelisin pyörällä lähimpään kylään hengaamaan ihmisten kanssa. Laittaisin puhdasta vegaaniruokaa, joogaisin terassilla ja ottaisin vaan rennosti.
Koirista puheen ollen törmäsimme matkalla myös tällaiseen eläimeen.
Tämä kaveri ei ole taiwanilainen vaan japanilainen Yoko. Olen pitänyt itseäni 80%:sesti kissaihmisenä, mutta Yokon tavattuani olen alkanut haaveilla tällaisesta koirasta. Yoko on koiraksi itsenäinen, mutta tarjoaisi kuitenkin sellaista ulkoiluseuraa, mitä kissat eivät halua tarjota. Sen voisi ottaa mukaan retkille ja miksei ulkomaan matkoillekin.
Näihin koirakuumetunnelmiin lopettelen tältä erää ja menen syömään lounasta. :)
Kommentit
Lähetä kommentti