Frances Ha ja miten päästä eteenpäin

tammikuuta 28, 2026

Frances Ha ja miten päästä eteenpäin

Frances Halladay on hukassa. Hän asustaa New Yorkissa parhaan ystävänsä ja kämppiksensä Sophien kanssa ja yrittää päästä tanssijaksi. Hän elättää itsensä epäsäännöllisillä tanssikeikoilla ja vetämällä tanssitunteja tanssistudiolla. Studion johtaja pitää Francesista ihmisenä ja haluaisi auttaa, mutta Francesia on vähän hankala auttaa.

Yksityiselämässään Frances eroaa kädenlämpöisestä parisuhteestaan ja seilaa asunnosta toiseen sen jälkeen, kun Sophie muuttaa muualle. Sophiella on vakituinen työ jo elokuvan alussa, mutta muutto kiihdyttää Sophien aikuistumista entisestään, kohti naimisiinmenoa ja perheenperustamisajatuksia. Sophien muutto toimii Francesille eräänlaisena kaavanrikkojana tai epätasapainon luojana, herättäjänä. Hengailu ja hauskanpito loppuvat siihen ja Frances joutuu kohtaamaan sen, mitä jää jäljelle. Sophie on täyttänyt hänen elämänsä, he ovat ”kuin lesbopari ilman seksiä”, mutta nyt hän joutuu kasvotusten sen kanssa, mitä muuta hänellä on. Eikä hän ole kovin tyytyväinen löytämäänsä.

Elokuvan yhdessä murroskohdassa Francesille selviää, että hän ei pääsekään mukaan tanssistudion joulunäytökseen. Siihen saakka hän on uskonut, että asiat järjestyvät. Tanssikeikka oli tuloillaan ja palkalla hän olisi saanut viimein koko vuokran maksettua. Mutta kun keikkaa ei tulekaan, eikä rahaa, hän joutuu pettymään ja vaihtamaan taas asuntoa.

Elokuvan loppuvaiheessa yksi tanssistudion toimistotyöntekijöistä jää pois töistä, ja studion johtaja tarjoaa paikkaa Francesille. ”Se ei ole paljon rahaa, mutta ihan riittävästi,” hän sanoo. ”Eläisit sillä ja samalla miettisit, mitä teet seuraavaksi.” Johtaja myös ehdottaa Francesille toistamiseen, että tämä voisi tehdä tanssikoreografioita. ”Olen aina pitänyt niistä,” hän vinkkaa.

Ensin Frances ei halua tehdä koreografioita eikä työskennellä toimistossa. Hän haluaa ehdottomasti olla tanssija ja hätätapauksessa tanssinopettaja. Mutta elokuvan lopussa hän kuitenkin lopulta myöntyy. Näemme hänet iloisena toimistopöydän ääressä ja lounastauolla. Näemme hänet tekemässä ja ohjaamassa koreografioita tanssiryhmälle. Lopuksi hänen suunnittelemansa koreografia esitetään täydelle katsomolle, ja esitys on menestys. Frances vaikuttaa löytäneen jotain, asettuneen ja saaneen rauhan.

Pysähdyin pohtimaan loppuratkaisua. Ihmisenä, joka itsekin haluaisi löytää töitä, missä saa kokea iloa, loppuratkaisu oli minusta erityisen kiinnostava. Kun Frances sai työtarjouksen ensimmäisen kerran, huomasin riemuitsevani, ja kun hän kieltäytyi, minua harmitti.

Vaikka kehoni tunsi, että työtarjous on Francesille oikea suunta, järkeni alkoi pohtia, että eikö se olisi luovuttamista? Ensinäkemältä vaikutti siltä, että Frances suostui tekemään jotain, mitä joku toinen halusi hänen tekevän. Monesti meille nimenomaan neuvotaan päinvastaista. ”ÄLÄ kuuntele muita, kuuntele itseäsi”. Mitä enemmän tekee, mitä muut haluavat, sitä kauemmas ajautuu omasta itsestään ja itselle oikeista ratkaisuista. Mutta tässä tapauksessa Francesille oikea ratkaisu olikin tehdä jotain, mitä ei olisi halunnut. Miksi Frances löysi itsensä – ja onnen – tekemällä, mitä tanssistudion johtaja neuvoi, sen sijaan että olisi seurannut omaa haavettaan?

Yksi syy, miksi terapeuttina toimiminen on välillä niin vaikeaa, on se, ettei voi oikeastaan tietää, mikä päätös tai ratkaisu on oikea. Henkilö voi tuntea intuitiivisesti ja voimakkaasti, että jokin päätös on oikea (tai väärä) ja olla täysin väärässä. Hän voi tuntea pelkoa, koska edessä on todellinen vaara, tai kuviteltu vaara, eikä niitä ole helppo erottaa toisistaan.

Kun Frances tuntee vahvasti, että ”minähän olen tanssija” ja ”en todellakaan halua tehdä toimistotyötä ja koreografioita”, hän on väärässä, mutta joku toinen voisi olla hänen tilanteessaan ihan oikeassa. Siinä elokuvassa päähenkilö saisi lopulta kaipaamansa tanssisopimuksen studion kanssa, ja huh! toimeentulo tanssijana olisi vihdoin turvattu. Kannatti taistella!

Jälkimmäinen on se juonikuvio, mitä monesti olemme elokuvissa nähneet, niin miksi Frances Ha toimii eri tavalla? Miksei Frances ”saa mitä haluaa” eli pääse tanssijaksi? Miksi se, mitä moni pitäisi luovuttamisena ja tyytymisenä, näytetäänkin oikeana ja hyvänä ratkaisuna?

Elokuvan narratiivi tekee aikahyppyjä eteenpäin. Tarina on muodoltaan sellainen, että se näyttää parin päivän kohtauksia Francesin elämästä ja sitten saattaa hypätä muutaman kuukauden eteenpäin. Näemme sen, kun Frances saa johtajalta toimistotyötarjouksen ja tsempin yrittää tehdä omia koreografioita. Näemme hänen kieltäytyvän.

Sen sijaan emme näe sitä hetkeä, kun hän lopulta ottaa työn vastaan. Hetkeä edeltävä kohtaus on tämä:

Kun Francesilla ei ole enää virallista asemaa tanssistudiossa – hän ei ole tanssiopiskelija, ei saa keikkaa tanssijana eikä tanssin opettajana – hän palaa nuoruutensa collegeen tekemään kesätöitä muunmuassa tarjoilijana. Siellä hän tapaa Sophien, joka on riidellyt kihlattunsa kanssa ja viettää yön Francesin luona. Viimeinen naula arkkuun taitaa olla se, että vaikka Sophie uskoutuu Francesille siitä, että hänen elämänsä on kaikkea muuta kuin täydellistä, hän silti haluaa sitoutua siihen ja jatkaa eteenpäin. Hän ei pakene, vaikka on vaikeaa. Sitten tarina hyppää taas ajassa eteenpäin, ja meille näytetään Frances työskentelemässä toimistossa ja tekemässä koreografioita, onnellisena.

Ehkä päätös oli tietoinen, ehkä ei. Ehkä Frances oikeasti päätyi siihen, että toimistotyö on hyvä idea, että saisi rahaa ja oman vakituisen kodin, ja että hänen koreografiansa ovat hyviä. Tai sitten hän vain näki, että Sophie ei ole tulossa takaisin, tanssikeikkaa ei ole tulossa myöskään ja alistui. Tarinan loppu antaa kuitenkin ymmärtää, että Frances teki valinnan tietoisesti, ei alistuen.

Elokuvassa on myös yksi mielenkiintoinen kohtaus, jossa uusi tuttava kysyy illallispöydässä Francesilta, ”What do you do?”, mitä teet työksesi. Frances vastaa, että sitä on vaikea selittää, koska hän ei oikeastaan tee sitä asiaa: hän ei työskentele tanssijana. Hän ei pääse tekemään sitä, mitä hän haluaisi tehdä. Hänen käytännön elämänsä ei vastaa hänen minäkuvaansa. Hänen sisimpänsä sanoo, että hän on tanssija – hän haluaisi olla – mutta kun kysytään, mitä hän tekee käytännössä työkseen, hänen on vastahakoisesti myönnettävä, että hän ei olekaan tanssija.

Loppujen lopuksi Frances Ha:ssa on kyse silmien avaamisesta, vanhoista käsityksistä irti päästämisestä ja rohkeudesta avautua uudelle. Tarinan opetus on se, että meidän ei ole tarkoitus ajatella elämästä jäykästi ja mustavalkoisesti. Meidän ei ole tarkoitus ajatella, että Frances on tanssija ja että hänen on tarkoitus vain tanssia. Toimistotyön ja koreografiatöiden tekeminen ei tarkoita, että Frances olisi luovuttanut tai epäonnistunut, eikä se myöskään tarkoita, että Frances oli väärässä. Kun lapsilta kysytään, "mitä haluat tehdä isona?", he yleensä valitsevat yhden ammatin, mutta ihmisen elämän tarkoitus ei yleensä ole yhtä kuin yksi ammatti.

Frances on sosiaalinen, taiteellinen ja romanttinen heittäytyjä, joka elää ja ilmaisee itseään tunteella. Hänen virheensä ei ole siinä, että hän pyrkii tanssijaksi. Hänen virheensä on ajatella, että tanssija on ainut mahdollinen tapa ilmaista itseään ja olla onnellinen.

Se, että pääseekö Frances joskus tekemään töitä tanssijana, jää auki. Saattaa päästä tai sitten ei. Tärkeämpää on se, että Frances pääsee elämässään eteenpäin tavalla, joka tuntuu hänestä omalta ja hyvältä, vaikka se poikkeaa hänen aiemmin kapeasta mielikuvastaan. Hän pystyy ottamaan vastaan elämän, joka tuntuu hyvältä, ja päästämään irti siitä linssistä, jonka läpi hän katseli elämää aiemmin.

Hän ei miellyttänyt muita sokeasti. Hän ei tehnyt sitä, mitä muut sanovat, vaan hän avasi silmänsä ja näki tien eteenpäin. Kyse ei ollut siitä, että hän olisi suostunut tekemään jotain, mitä ei halunnut tehdä. Se, mitä hän ei oikeasti halunnut tehdä, oli luopua kuvitteellisesta tanssijan identiteetistä, joka ei ottanut toteutuakseen käytännössä. Kun hän lakkasi päälleliimaamasta tanssijan identiteettiä kuin tarraa, joka ei ota tarttuakseen, hän näki, että hän voisi nauttia elämästä monin eri tavoin.

Uskomuksemme ja identiteettimme monesti rajoittavat meitä löytämästä onnea uusista - joskus yllättävistä - paikoista. Mistä rajoittavasta ajatuksesta sinä voisit päästää irti, ja mitä se voisi sinulle mahdollistaa?