Vera Dreams of Jiro

Päätin keskittyä taas positiiviseen. Yleensä uin varjotyöskentelyn syövereissä, mutta kun olen liikaa kiinni negatiivisessa, se kuormittaa. Siispä tein aamulla kiitollisuuslistan, rakkausveden ja visualisaation unelmaelämästäni. 

Visualisaatiossa yritin nähdä, millaista olisi, jos haaveilemani asiat olisivat totta jo nyt. Jos minulla olisi tällä hetkellä kaikki, mistä haaveilen, miltä minusta tuntuisi ja mitä tekisin. 

Koska yksi minulle eniten harmia tuottavista asioista on työ, yksi asia, josta eniten haaveilen, on mielekäs työ. Tehdä sellaista työtä, joka tuntuu oikealta, hyvältä ja omannäköiseltä. Jossa käyttää vahvuuksiaan ja tuntee olevansa parhaimmillaan. Ja minkä muutkin huomaavat, ovat ilahtuneita, inspiroituneita ja kiitollisia, arvostavat ja maksavat siitä mielellään. 

Kuljen koko ajan lähemmäs tätä tavoitetta, mutta vielä on paljon epäselvää. Yksi kysymys, jota omaa elämäntarkoitusta etsiviltä usein kysytään, on ”Mitä tekisit, jos sinulla olisi yllin kyllin rahaa, eikä sinun tarvitsisi työskennellä rahan takia?” 

Visualisaatiossa kuvittelin, että minulta ei puutu rahaa. Siispä voin rentoutua ja nauttia elämästä. Silmieni eteen tuli mielikuva tästä blogista. Kirjoittaisin blogia, ja erityisesti kirjoittaisin sitä ihanista, hauskoista, inspiroivista asioista. Iloa tuottavista asioista. Hyvistä elokuvista, ehkä ruoasta, käsitöistä, unelmista, matkustamisesta… 

Yleensä ajattelen, että terapeuttina minun pitäisi kirjoittaa mielenterveydestä. Ajattelen myös joskus, että minun pitäisi ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin (liittyen mielenterveyteen), niihin, joista kirjoitetaan mediassa. Osallistua keskusteluun. 

Mutta jos työn pitäisi tuottaa iloa, minun kannattaisi lähteä liikkeelle iloa tuottavista asioista. Ja ajankohtainen mielenterveyskeskustelu ei kuulu niihin. Ajankohtainen mielenterveyskeskustelu on enimmäkseen masentavaa ja lannistavaa. 

Tänään minua innostaa eniten lounaaksi syömäni sushi ja miso-keitto. Yksi viime vuosikymmenen lempielokuvistani on dokumentti nimeltä Jiro Dreams of Sushi. Se kertoo kenties maailman parhaasta sushi-kokista Jiro Onosta, joka pitää ylistettyä ja maailmankuulua sushiravintolaa Tokiossa. Minä en erityisemmin pidä sushista, mutta pidän tästä elokuvasta niin paljon, että maistan sushia aina silloin tällöin ihan vain testatakseni, että voisinko viimein pitää siitä eli olla cool. 

Jiro Dreams of Sushi on mielenkiintoinen elokuva, koska siinä saa kurkistaa aivan poikkeuksellisen ihmisen elämään. Kukapa meistä ei haluaisi olla alansa huippu ja kaikkien tuntema ja ihailema? Valtaosa ihmisistä on kuitenkin aivan tavallisia, joten poikkeuksellisten yksilöiden elämä kiehtoo. Mitä erityistä Jirossa on? Mitä hän tekee eri tavalla kuin muut? Voisiko minustakin tulla sellainen? 

Elokuva sekä vastaa näihin kysymyksiin että ei vastaa. Se on yhtäaikaa kiehtova ja vähän turhauttava. Jirolla ei kuulemma ole erityisiä salaisuuksia. Hän on vain hyvin omistautunut työlleen ja yrittää kehittyä siinä jatkuvasti. Hänellä ei ole elämässään muuta kuin ravintolansa ja sushinsa. 

Ymmärrän, että työlleen 100 %:sesti omistautumalla voi päästä pitkälle, mutta en usko, että se riittää maailman huipulle. Jiro on varmasti vielä lahjakaskin, mihin hän kyllä viittaakin, ja puhuu siitä toistamiseen toisessa ruokadokumentissa Soul. 

Lisäksi ravintola tekee yhteistyötä sellaisten raaka-aineiden tuottajien kanssa, ketkä ovat myös alansa huippuja. Japanin paras riisituottaja, paras tonnikalakauppias ja niin edelleen. He panostavat myös siisteyteen ja hyviin työvälineisiin, vaikka tämä elokuvassa mainitaan vain ohimennen. 

Minusta kaikkein tärkein salaisuus on sitoutuminen ja omistautuminen. Mistä tietää, mihin ammattiin kannattaa ylipäätään ryhtyä? Ja mitä jos huomaa tekevänsä väärää asiaa? Onko koko elämäksi yhteen asiaan sitoutuminen ylipäätään edes mikään ultimaattinen arvo? 

Minusta olisi ihanaa sitoutua ja omistautua ammatilleni, jos vain voisin olla varma siitä, että olen valinnut oikean ammatin!